Maininkeja
Näin jälkikäteen matka Euraan tuntuu rankalta, mutta tarkemmin asiaa muisteltuani totesin reissun koostuneen lähinnä hengaamisesta ja eritasoisesta värjöttelystä. Kaljoteltiin ja saunottiin, laulettiin iloisessa kännissä, oltiin vähän surullisia ja kikatettiin vaatteet päällä Pyhäjärvessä (ja samalla uhrattiin sandaali kauniin ilman takaamiseksi). Sunnuntaina Mt. Doom iski, joten tunnelma oli vähän kipuilevan väsähtäneen onnellinen, olin ihan hellänä. Muovikassien keskellä kotipihalla aika pysähtyi.
Eurasta tulee vuosi vuodelta parempi tapahtuma, tänä vuonna kiusasi pikkuisen vain lauantain sadekeli. Käsityöläisiä näkee enemmän ja muiden harrastajien kasvot alkaa pikkuhiljaa muistaa.
Sen huomaa kuukausien ja vuosienkin jälkeen, miten vieläkin osaa olla eri aaltopituudella joidenkuiden yhdistystoverien kanssa. Muistuu ihan vanhat hyvät ajat mieleen. Kun vielä jotain tapahtui, mutta sekin oli usein nieltyä ylpeyttä, katkeruutta ja hammastenkiristystä vaatinutta. Uskon kiertäväni jatkossakin varaanifestivaalit, hiidenhirvenhiihdot ja eurat, mutta en tiedä haluanko enää olla sotkeutuneena yhdistysbyrokratiaan susissa. Kiintein sidosryhmäni kai edelleen, mutta luulen fiiliksen parantuvan mitä paremmin onnistun vetäytymään taka-alalle vastuusta.
“Semi, elämätöntä elämää sä et koskaan saa takaisin” sanottiin minulle joskus kuukausi sitten, ja sen jälkeen olen suhtautunut asioihin vähitellen eri tavalla. Vähäisistä nukutuista tunneista huolimatta olen alkanut taas uneksia.
Saan jatkuvasta vesisateesta ja viitsimättömyydestä vain moraalisen krapulan, joten tänä iltana aion kunnostautua, pumpata citymaasturini pyöriin lisää ilmaa ja tehdä ainakin tunnin lenkin lähiseudulle. Voisin tehdä saman joka ilta, eri kohteisiin. Kannelmäessä olen jo käynyt, mutta Maunulan ja Pakilan suuntaan, keskustaan päin ja Kumpulaan sekä Arabianrantaan olisi hauskaa seikkailla. Ehkä pitää hankkia vanhoja sandaaleja ja uhrata niitä Töölönlahteen, tulisikohan enemmän aurinkoa?
