Paleo, laajennettu versio
Mitä uutta paleorintamalla?
Vaikka kärsinkin taas pari viikkoa sitten valtavasta motivaationpuutteesta, olen jotenkin onnistunut luovimaan itseni jälleen tyytyväisen meetvurstinmutustamisen tilaan. Osasyynä lienee se, että olen hiljakseen ruvennut satunnaisesti lisäämään tilkan maitoa kahviin ja syömään myös jonkin verran juustoa. Paleosta poikkeaminen on kaksipiippuinen juttu, toisaalta tietää alitajuisesti että välillä tekee mieli ja tietää myös, että seuraavana päivänä saa maksaa siitä vatsakivulla. Kaipaisin edelleen vähän vertaistukea…
Rainbow cashew-pähkinät ovat tulleet kauppoihin ja valloittaneet sydämeni. Tonnikala ja oliivit ovat hyvää ja helppoa. Syön edelleen wokkia ja kanaa kookosmaitokastikkeella.
Laajemmin paleosta voisi nyt aika monen kuukauden käyttökokemuksella sanoa, että hieman normaalia kalliimmaksi ruokavalio tulee, kekseliäisyyttään joutuu käyttämään paljon erityisesti eväiden tai naposteltavan suhteen, mutta olo on (kuten odotettua) jaksavaisempi kuin ennen. Kiljuvaa nälkää ei tule kovin helposti enkä uskalla edes kuvitella kuinka väsynyt olisin leivänsyöjänä…





