Toisen käden ulottuvilla on valtava kahvikuppi ja toisen ulottuvilla rasia italialaista suklaata.
Perinteinen joulu maalla äitini serkkujen perheen luona. Matkalla autossa riideltiin tunnelmallisesti, perillä aika kului nopeasti syödessä ja leikkiessä. Lasten kanssa ei aika todellakaan tule pitkäksi, ne penteleet kun vielä nukkuvat päiväuniakin ollakseen pirteitä ja singahtelevia myöhäiseen iltaan saakka.
Joulut ovat muuttuneet salaa sitä mukaa kun olen kasvanut. Enää ei ole vatsanpohjassa pakottavaa jännitystä ja joulumielikin tulee vasta aattona, ei puhettakaan kuukauden kestävästä odotuksesta. Tai joulukalenterista. Pienille se kuitenkin oli Elämys isolla E:llä, että pukki vei tutin ja toi… poliisiaseman! Ja se poliisiasema! Oletteko jo kuulleet, pukki toi poliisiaseman! Ja junaradan. Ja tuhat pehmolelua, kirjoja ja vaatteita ja tauluja. Minä sain kahvikupin, pullalautasen ja villasukat.
Ja monta hyvänjouluntoivotusta, sähköpostia ja tekstiviestejä. Ihanuus.
Automatkalla kotiin joulupäivänä tein listan minua miellyttävistä joululauluista. Ilmeisesti moni muukin vihaa kaikenmaailman nissepolskarenkutuksia, puhumattakaan suukon saaneesta joulupukista. Hyi olkoon! Stereoihin näitä:
1. Tonttu
Ikiklassikko, toimii myös pelkkänä runona
2. En etsi valtaa loistoa
Ei kaipaa perusteluja
3. Maa on niin kaunis
4. Sylvian joululaulu
Jo pelkkä tulikuuma glögi tekee joulun. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kutsuu joulukuun 25. päivää sitten Yuleksi, Vapahtajan syntymäpäiväksi tai proosallisesti joulukuun 25. päiväksi, saa silloin länsimainen kiireinen aikatauluihminen kerrankin levähtää, maata retkottaa sohvalla ja ahtaa toisella tassulla konvehteja suuhun. Rentoutumisen täydellisin muoto. Totta puhuen, jokainen rentoutuu miten parhaaksi näkee, joulupäivänä ei kenelläkään toivottavasti ole kiirettä tai velvoitetta mihinkään. Hyvästi joulustressi ja tervetuloa ilo (ehtii sinne kuntosalille ja ikebana-kerhoon sitten uuden vuoden jälkeenkin).
Yhtäkkinen lämmin ailahdus vatsanpohjassa, kun yllättäen Villen Living the cult of Mac-jutun valokuvassa porhalsi punainen bussi pitkin Regent streetiä.
Ensi viikoksi liike lupasi minulle mustan iPodin. Miten niin ensi viikoksi? Kuinka tässä oikein jaksaa odottaa?
