Olen yrittänyt skarpata paleon suhteen, tosin se on nykyään tämä vitutusvapaa versio. Toisin sanoen syön myös hapanmaitotuotteita ja maitokahvia. Paleon seuraksi yritän liikkua vedessä ja ilmeisesti muuttua hylkeeksi ja hankkia vielä kidukset kaupan päälle.
Iloinen yllätys oli Valion sokeriton jukurtti, kuten myös Stockmannin herkun Delicatesse-osasto, joka myy paleokäyttöönkin sopivaa “pikaruokaa”. Hyvää joskin hintavaa, itse herkuttelin marinoidulla kalkkunan sisäfileellä. Tonnikalaa en ole kyennyt vähään aikaan syömään ollenkaan samoja määriä kuin ennen, ihan hyvä. Myös maustettuihin kivennäisvesiin olen miltei jäänyt koukkuun.
Satuin muutama päivä sitten olemaan hereillä irkissä oikealla kanavalla oikeaan aikaan ja pääsin testaamaan ja kommentoimaan uutta Blogilista.fi-palvelun betaversiota. Nyt se on siis julkaistu ihan yleiseen käyttöön, että ei kun rekisteröitymään vaan. Uusista ominaisuuksista on ollut myös juttua, itseäni kiinnostavat lähinnä blogien kategoriat sekä blogin omat infokentät. Vähän kuin tietokannaksi muutettu ja laajennettu blogiwiki. Tosi hyvä, iso tassu Samikille!
Olen pitkään kaivannut totaalista heittäytymistä. Tekemisen mielekkyys on ollut jonkin verran kateissa, se on suoraan verrannollinen esimerkiksi sohvapöydän kriisitilaan.
Työn alla on Elina Sanan kirja Luovutetut, ainakin alku vaikuttaa lupaavalta! Toisaalta pimeä aika vetää minut ennemminkin puppaviihteen pariin, tai sitten lukemaan uusiksi jo hyväksi havaittuja kirjoja. Viimeksimainituista kesken ovat ainakin Cornwellin Post mortem ja Fellowship of the ring. Jos saisikin omistaa tekstille koko elämänsä! Minä ainakin lukisin lukemasta päästyäni. Hassua etten ikinä innostunut lukion äidinkielentuntien pakkokirjoista, vaikka käytännössä kuljen jatkuvasti nenä tiiliskivessä kiinni.
Kovalevyllinen musiikkilaite on myös herättänyt jonkin jo kadonneksi luulleen osan minua, musiikin kuunteleminen kävellessä on mukavampaa kuin muistinkaan. Mukana on myös eskapistinen elementti; ei ole pakko ajatella niin montaa juttua niin monelta kantilta saati sitten stressata, kun korviin tulvii säveliä. Hyvä hankinta kaikenkaikkiaan.





