Paleokevät

Huomenna on yo-koe, joten puhun taas puoli yötä ruoasta. Kevät on vaikuttanut huomattavan paljon edelleen meneillään olevaan paleoruokavalioon, satunnainen makeanmieliteko on loppunut kuin seinään. Positiivisesti asiaan toki saattaa kevään lisäksi vaikuttaa myös ekotavaratalo Ruohonjuuresta ostamani sokeriton luomuomenasose ja jo jokin aika sitten takaisin lautaselle ottamani hapanmaitotuotteet. Maustamaton (tai keinotekoisesti makeutettu) jugurtti, vuohenjuusto ja raejuusto olivat paras päätös aikoihin.

Viimeaikojen oivallukset:
Lakritsinjuurta saa myös Ruohonjuuresta, siitä voi uuttaa vahvan lakritsinmakuista teetä tai imeskellä sellaisenaan. Hunajasta ja seesaminsiemenistä voi tehdä eräänlaista karkkia, kun kuumentaa hunajan pannulla, sekoittaa siihen siemeniä ja kaataa seoksen ensin leivinpaperille jäähtymään ja tasoiteltavaksi, sitten sijoittaa muutamaksi tunniksi pakastimeen. En ole vielä keksinyt miten hunajan saisi kovettumaan ihan kivikovaksi huoneenlämmössä. Paistamalla uunissa?

Aika kuluu nopeasti, muistan kuinka aluksi laskin paleopäiviä, sitten viikkoja ja lopulta kuukausia. Helmikuussa tuli vuosi täyteen, siihen on kyllä mahtunut aika monta hävittyä taistelua mutta tuplasti enemmän voitettuja. Haluan lainata aiempaa merkintää itselleni ohjenuoraksi:

Millä voi korvata keksin ja letun?
- Seksillä ja ketulla
T. Hallgren

Tuolloin näköjään käytin vielä Hermesetasta, nykyään ei tulisi mieleenkään makeuttaa teetä tai kahvia. Sensijaan kivikautinen aspartaami (…) on tunkeutunut mehunmakeuttajana ruokapöytään. Mutta kuten kätilönä työskentelevä Minnakin sanoi, se ei voi olla kovin vaarallista koska ei vaikuta sikiön kehitykseen raskausaikana.


Leave a Reply

Powered by WP Hashcash