Väsyttää, paleltaa ja aivastuttaa
Ei ollut mikään pehmeä lasku siirtyä vanhempien runsaiden ruokapatojen äärestä tunnin bussiteleportilla käyskentelemään poikain kanssa Suomenlinnan kallioille. Saapuessamme ilma oli niin sumuinen, että kirkon torni oli puoliksi sulautunut taivaaseen. Pidemmällä Kustaanmiekassa näytti ihan natsikonnulta, pikkuisten hobitinkolojen ulkopuolella tykit valmiina ampumaan. Pimeät tunnelit olivat kyllä siistejä, pitää mennä keväämmällä takaisin tutkimaan paremman taskulampun ja parempien eväiden kanssa.
Pojat naksuttelivat menemään monta ruutua kuvaa, toivottavasti osa niistä päätyy verkkoonkin tai ainakin ihailtavakseni. Tuuli hulmutti hiuksia ja kaulahuivia rantakiville vievillä portailla.
Nyt väsyttää, paleltaa ja aivastuttaa. Ensin käytiin Tyson ja Jameksen kanssa syömässä New Bamboo Centerissä ja sitten kotiuduttiin kukin taholleen. Tyhjensin kitaani Aarrearkun ja mieli on vähintäänkin sokerihumalainen. Tuntuu siltä, että nappaan jääkaapista vähän maitoa ja teen iiiison makean kaakaon, jos sitä vaikka lämpenisi sisältäpäin vähäsen. Sitten hautaudun viiden peittoni ja pehmolelujeni kanssa sänkyyn “aikaisin”.
On vahvasti kevät, vaadimme jo kesää. Minulla ainakin alkaa olla jo auringonkiilto silmissä. Myönnyn ja taivun ja… nauran taas pitkän talven jälkeen. Oletan olleeni turhan vakavissani turhan pitkään. Ihanaa olla ihastunut.
