Turha on äitien sankaripoikia neuvoa

Eilen oli lystikäs ilta, istuin yhden kivan tytön ja kivan pojan kanssa Matushkassa Kalliossa ottamassa ohrapirtelöä ja puhumassa kaikenlaisia, vähän juoruttiinkin mutta aikas ystävällisesti. Kai ruvettiin jossain vaiheessa riehumaan ja muksittiin toisiamme. Lisää riehuntaa! Näin kyllä tosin sitten yöllä ihan kauheita unia, joissa tyttöä kuristettiin, kai minuakin.

Päivä ei tunnu lähtevän käyntiin niin yhtään millään. Joka paikkaan särkee, mutta jotenkin pitäisi jaksaa. Pitäisi myös varmaan siivota huone. Jotain kertoo se, että muistin äsken American Godsin, jota olin jossain vaiheessa lukemassa ja hukkasin sen ilmeisesti jonnekin kämppään ainakin kuukaudeksi. Jennifer Valtiovallan luin loppuun eilen, tykkäsin siitä tosi paljon. Siitä tulisi aivan mahtava elokuva, tosin tokkopa isot elokuvastudiot haluavat tuottaa noin suuryhtiökriittistä filkkaa. Sääli. Kannattaa lukea ihan ehdottomasti.

Ja niin, tulihan se kortti niin että napsahti. Oon maanteiden tuleva kuningatar! Palkitsin itseni KalevalaKorun hopeisella rannerenkaalla, sillä sanotaan, että ranteen ympärille sulkeutuva rengas saa aikaan maagisen voiman, joka suojaa pahoilta hengiltä. Sitä tottavie Helsingin liikenteessä tarvitsen…


2 Responses to “Turha on äitien sankaripoikia neuvoa”

  • meep. Says:

    Onnea kortin johdosta! Sitten pitaa vaan huristella rohkeasti joka paikassa :)

  • Semi Says:

    Joo kiitos! Homma pitää selvästi saada käyntiin, muuten ei uskalla ikinä ajaa minnekään. Mua kyllä ihmetyttää että mut päästetään nyt viralliseti yksin liikenteeseen, luulisi että ne tajuaisi omaa parastaan ;)

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash