Ajatuksia kakkosvaiheesta
Aloitin tänä aamuna autokoulun kakkosvaiheen suorittamisen reippaasti kello 9.30 alkaneella arvioivalla ajolla. Hieman irrationaalisesti jännitti etukäteen, en kuitenkaan ihan heti muista koska viimeksi olen ajanut jotain muuta autoa kuin omaani tai isäni. Homma meni kuitenkin ihan putkeen. Kävi ilmi että ajotapani on jo valmiiksi hyvin taloudellinen. Loppuarvioksi setä sanoi hymyillen “Olet oikein hyvä kuski, oli ilo olla kyydissäsi.” Pitkä matka kuljettu siitä inssiä edeltäneestä maailman huonoimmasta ajotunnista, jolla silloinen opettaja haukkui minut lyttyyn ja jonka jälkeen käytin yön valvomiseen ja itkin silmät päästäni. Ja kuinkas ollakaan, pääsin ihan kirkkaasti seuraavana päivänä ajokokeesta läpi. Myönnän olleeni täysi pommi liikenteessä pitkään, mutta mitä enemmän on saanut ja uskaltanut ajaa, sitä paremmaksi tuntuma ja taito koko ajan karttuu. Vieläkin.
Mielipiteeni koko kakkosvaiheesta saattaa toki muuttua vielä liukkaanradalla, teorioissa ja pimeänajossa, mutta toistaiseksi ajattelen kakkosvaiheen olevan sinänsä ihan perusteltu juttu, vaikka monet sitä rahastuksena pitävätkin. Näin aikoinaan töissä jossain liikenneopettajien lehdessä tilaston, jonka mukaan hyvin suuri osa nimenomaan ykkösvaiheen kuljettajista arvioi omat ajotaitonsa huomattavasti paremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Tällainen virheellinen kuva omista kyvyistä ja riskinvälttämisestä aiheuttaa ongelmia kaikille.
Ykkösvaiheen voi suorittaa joko autokoulussa annettavalla ajo-opetuksella tai perheenjäsenen antamalla ajo-opetuksella, tämän lisäksi edellytetään kirjallinen koe sekä ajokoe eli tuttavallisemmin inssi. “Kuljettajantutkinnon ajokokeessa autokouluoppilailla on kaikkein parhaimmat valmiudet kevyen liikenteen havainnoinnissa ja ajoneuvon käsittelyssä.” (Lähde: AKEn tutkimus) Vaikka esimerkiksi minun isäni on ajanut autoa (osan aikaa myös työkseen) suunnilleen kolmekymmentä vuotta, ei isäni ehkä ole maailman paras ihminen opettamaan minulle ajamista ja vuorovaikutusta liikenteessä. Jokaiselle kuskille kehittyy ajan myötä omat maneerit, joiden siirtyminen ihan keltanokkaisiin kuljettajiin ei ole välttämättä maailman paras asia. Koska ykkösvaiheen läpäisevät tulevat opetukseltaan niin erilaisista olosuhteista (ja muistakaa, opetus ja sen taso vaihtelee varmasti ihan autokouluittainkin), on kakkosvaihe tärkeä paikka sen puolen viiva puolentoista vuoden itsenäisen ajon jälkeen pysähtyä vähän mietiskelemään ihan tosissaan sitä minkälaiset ajotaidot ja -tavat juuri minulla on, voisinko kehittää itseäni kuljettajana ja jos ei muuta, niin kuinka voisin kuluttaa ajossa vähemmän polttoainetta. Ei ehkä kannata mesota etukäteen suureen ääneen rahastuksesta ja siitä miten mä nyt vaan oon niin hyvä kuski että omg lol en tarvitse mitään kakkosvaihetta. Empiirisen kokemukseni mukaan sellaisia ihmisiä pelottaa. Kyseessä saattaa olla myös sama porukka, joka käyttää ahkerasti tööttiä, kun kaikki muut “törttöilevät lähtemällä liikennevaloista liian hitaasti liikkeelle”. Ja jos asiaa haluaa välttämättä ajatella positiivisesti -kuten minä haluan- on se kakkosvaiheen suoritettuaan saatava pysyvä ajokortti sitten oikeasti pysyvä sinne harmaahiuksisuuteen asti, ellei nyt satu vaikkapa ylinopeutta ajamalla ajo-oikeuttaan menettämään.
Omasta puolestani on sanottava, että kortin ajaminen oli yksi parhaista asioista, joita tässä muutaman vuoden sisällä on tullut tehtyä. En edes alun perin mennyt autokouluun omasta palavasta innostani vaan isän kannustuksesta, nyt yksi lempiasioistani on ajaa. Luonnonsuojelijat voivat jättää seuraavan lauseen lukematta, sillä kun minua hermostuttaa tai ajatukseni eivät pysy kasassa, minua rauhoittaa keskellä yötä jonnekin ajaminen. On myös kätevää kun mennään kaveriporukalla jonnekin pidemmälle reissuun, että mukana on useampi kuskiksi kelpaava ihminen. Ja vaikkei sitten kauheasti ajaisikaan, niin autokoulun käyminen oli kyllä ihan erilaista kuin mikään aiemmin opettelemani.
Ajoneuvohallintokeskuksen sivu ajokorteista.
Kiitokseksi hyvin sujuneesta aamupäivästä palkitsin itseni kahvilla, roskaruoalla ja suurella suosikillani Runebergintortulla. Illalla leffaan katsomaan Panin labyrinttiä. Viikonlopuksi SMFL:n talvitapaamiseen Tampereelle Empun kanssa.
