Syntymäpäivää
Juhlin sitten syntymäpäiviäni vaatimattomasti neljä päivää. Aloitin jo vähän etukäteen, kun puolivahingossa päädyin Alter Egon kertsille dokaamaan. Siellä viihdyinkin sitten lopulta pullonpyörityksen ja erilaisen tilityksen merkeissä 19.30 – 05.00, jonka jälkeen otin kotona ansaitut kolmen ja puolen tunnin unet. Perjantai valkeni veretseisauttavan krapulan merkeissä, sovittiin aamuyöllä että tullaan kaikki Limespainoon lehteä kokoamaan, joten konttasin paikalle vain huomatakseni, että lehti oli jo koottu ja ihmiset halusivat laulaa minulle! Mentiin yhdessä syömään ja jäätelölle, kävin myös Hoasilla allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja kuulemassa, että Hoasin vaatima opintotodistus ei olekaan opintotodistusta tiedekunnan kansliasta pyytämällä saatu läsnäolotodistus, vaan se onkin opintorekisteriote. Onnistuneen vuokrautumisen jälkeen mentiin Sofian ja TKO-älyn bilekamojen kanssa ravintola Kolmeen Kaisaan.
Saunakassi ja muut kamat saatiin onnistuneesti raahattua Kumpulaan, saunaillan logistiikka siis alkoi toimia vihdoinkin joskus iltapäivällä (noin suunnilleen samaan aikaan kun infernaalisen krapulani oireet alkoivat hellittää). Satoi vettä kuin saavista kaataen, ajettiin Haagaan, kävin kaupassa listan kanssa, mentiin saunalle. Tein ruokaa. Tein vähän lisää ruokaa, sen lisäksi siivosin vähän. Aloin viimeinkin olla aivan täydellisellä tuulella, johtuen ehkä siitä että kaikki halusivat halailla minua. Seuraavaksi alkoi lahjavirta. Nyyhkin liikutuksesta avatessani erilaisia vaaleanpunaisia ja ei-niin-vaaleanpunaisia paketteja ja lukiessani kortteja. Kun Emppu vielä tuli lahjojen ja Hello Kitty -kakun kanssa paikalle ja pääsin puhaltamaan kynttilöitä olin ihan palasina. Sitten nekin vielä lauloivat, penteleet! Matias auttoi tiskaamisessa illemalla ja hehkutin etten ole varmaan koko elämäni aikana yhteensä ollut näin otettu. Päädyttiin Mosselle pitskuun jatkoille pelaamaan Wiitä, joskin simahdin sohvalle heti alkumetreillä ja lopulta jäin samaiselle sohvalle ottamaan kahdentoista tunnin välikuoleman.
Lauantaina Päivi, Kata ja Maiju olivat tehneet minulle kahdenlaista kakkua ja syöttivät minut pulloksiin niitä ja jäätelöä kinuskikastikkeella. Mentiin Corneriin pienemmällä porukalla kuuntelemaan hyvää heviä. Minulle toivotettiin välispiikissä hyvää syntymäpäivää, sain myös ihania lahjoja (taas!) ja halailtiin (taas!). Mentiin syömään, Ninolle perinteikkäästi jatkoille, autolla Otaniemeen grillille, Hannekselle yöksi ja sunnuntain lööbailin sitten Leppävaarassa jutellen Hanniksen ja äitinsä kanssa ja juoden kahvia. Menin sitten yksikseni lounaalle, luin lahjaksi saamani Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat (suosittelen) ja päätin lähteä yhdelle. Kun olin menossa kotiin sen yhden jälkeen, törmäsin mBarissa rymyjengiin ja se oli menoa se. Rotterdamin viinilasillisten jälkeen tajusin jääneeni viimeisestä bussista, joten Putte kohteliaana seuramiehenä uhrautui jatkamaan biletystä ensin Prahassa, sitten Lady Moonissa ja lopuksi kertsillä ihan aamuun asti.
Ei ole varmaan suuri yllätys tämän tarinan perusteella, että tultuani seitsemän kolmekymmentä aamulla maanantaina kotiin, oli koko viikko tuomittu laiskottelulle ja aikaansaamattomuudelle. Paitsi että tänäänkin olen ihmetellyt erästä tietokantahärpäkettä, käynyt kaupassa, kirjastossa, pitsalla ja yhdellä ja kello on kohta kolme eikä vaan nukuta. Ei kai tässä muu auta kuin tarttua johonkin lainaamistani kirjoista ja odotella uniaikaa. Loppuviikon tavoitteena voisi olla vuorokausirytmin kääntäminen takaisin normaaliksi ja äitienpäivään mennessä katoaminen maaseudun rauhaan.
Kylläpä huomionkohteena oleminen ja haliminen tekee ihmiselle hyvää <3





