Saltvik
Saltvikin viikinkimarkkinoille lähdettiin luonnollisesti puoli tuntia myöhässä. Olin edellisenä iltana ollut conitean saunakokouksessa, sen jatkoilla baarissa, tullut kotiin lähettämään akuuttia sähköpostia ja kirjoittamaan tuutorointisuunnitelmaa. Sain hommat tehtyä 4.30 ja aloin pakata. Kummaa kyllä en unohtanut mitään. Matkasimme Kristiinan ja Hanniksen kanssa Mersulla (eri mersulla kuin siililaulussa, toim. huom.), loppumatkalla pääsin ajamaan kyseistä automaattivaihteista dieselvehjettä Salosta Helsinkiin, se sujui mukavasti ja oli kivaa päästä pitkästä aikaa rattiin.
Todettiin jälleen kerran, että minä ja Puputti olemme täysin lyömätön yhdistelmä. Erikseen emme ole ihan niin pahoja, mutta yhdessä huumorimme kakka on sen kaunein kukka. Kodak-hetkiä: minä ja Pupu laulamassa puolivuotiaalle Kaarnelle eskimolaulua njaama njaama njama njama njama. Jos viikingit olisivat tavanneet eskimoita (kuten tapasivatkin!), olisivat ne varmasti heittäneet yhtä luokatonta eskimoläppää. Kuvattiin myös muinaispornoa, saatiin niskahierontaa, tehtiin kaikkea ihme ruokaa tulella, shoppailtiin markkinoilla ja nautiskeltiin virvokkeita luonnollisesti kaikki yöt enemmän tai vähemmän. Nuotiolla oli äärimmäisen tunnelmallista istua makkaraa paistamassa ja tietenkin viettää pitkästä aikaa laatuaikaa tämän käkkiporukan kanssa. Visioin jo, että haluan ensi vuodeksi itselleni miehen puettavaksi, oman teltan ja sängyn. Mitron ja Katin Kaarne oli kyllä markkinoiden tähti, vauva kiersi sylistä syliin ja leperreltiin ihan suut pehmoisiksi.
Ruotsalaiset muinaismuusikot tanssittivat iloista markkinaväkeä pimeän laskeuduttua useampanakin yönä. Tutustuimme hurdygurdya soittavaan Sebuun, joka tuli leiriimmekin soittelemaan. Yritettiin opettaa Sebu soittamaan pornopolkkaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Sensijaan porukka soitti vallan mainiosti mm. Ievan polkkaa, josta tuli heti hitti. Farandola meni hyppelyksi, juoksuksi, solmuksi ja yhdet varpaat menetettiin. Suuri markkina-alue näytti ihan mielettömän hienolta pimeällä, kun muinaisteltat erottuivat juuri ja juuri tummasta taustasta, leirinuotioilla paloivat tulet ja muinaiskansa hetkuttaa ja huitoo tanssimusiikin tahtiin. Näky oli psykedelinen, erityisesti kun muinaismuusikot soittivat Final Countdownin.
Minä sain punkin ja voitin arpajaisista villisian.
Kotimatkalla kävimme myös katsomassa Kastelholman linnaa, osuimme jopa ihan vahingossa paikalle juuri sopivasti opastetulle kierrokselle.
Siililaulu
Siili menee lypsylle
kannu kädessänsä
hei luulia illallaa
kannu kädessänsä
Siili ryyppää kannusta
maito se on hyvää
hei luulia illallaa
maito se on hyvää
Karo keittää saippuaa
siili kusee pataan
hei luulia illallaa
siili kusee pataan
Siili onpi kuningas
ja kaikki sille nauraa
hei luulia illallaa
kaikki sille nauraa
Herne menee nenään nyt
siilin pinna palaa
hei luulia illallaa
siilin pinna palaa
Siiliä kun vituttaa
niin siili vetää turpaan
hei luulia illallaa
siili vetää turpaan
Huomenna on mustelma
ja toinen jalka poikki
hei luulia illallaa
toinen jalka poikki
Markkinoilta heilan saa
halvan sekä huonon
hei luulia illallaa
halvan sekä huonon
Kun minä vien sen teltalle
niin kaveritkin nauraa
hei luulia illallaa
kaveritkin nauraa
Heila meni nukkumaan
kun siilii ei voi painaa
hei luulia illallaa
siilii ei voi painaa
Savu seuraa nussijaa
lammaskin sen tietää
hei luulia illallaa
lammaskin sen tietää
Siili sammuu nuotioon
peräkarvat palaa
hei luulia illallaa
peräkarvat palaa
Siilillä on krapula
aivan vitunmoinen
hei luulia illallaa
aivan vitunmoinen
Siilin päätä kivistää
panadol ei auta
hei luulia illallaa
panadol ei auta
Friikki etsii nunnia
siili ei voi auttaa
hei luulia illallaa
siili ei voi auttaa
Siili tekee rovion
ja koko leiri palaa
hei luulia illallaa
koko leiri palaa
Siilin mersu piiputtaa
pakoputki tippuu
hei luulia illallaa
pakoputki tippuu
Pakoputki korjataan
nippusiteet loppuu
hei luulia illallaa
nippusiteet loppuu
Mersu pettää Oolannis
Suomenmaal ja Eestis
hei luulia illallaa
Suomenmaal ja Eestis
Uusi säkeistö Kun mä kuolen -lauluun:
Kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
vaikeeko on tussuu nuolla
siihen heikompi voi kuolla
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
Julle: Keksitsä Emilia ton just?
Minä: …joo?
Julle: Sä olet nero!
Ievan polkkia:
http://loituma.overdalsveien.com/polka.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/hardcore.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/club.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/urbanpolka.mp3






July 30th, 2007 at 11:10 pm
Tehän olette joku nero! Ja ihana
July 31st, 2007 at 11:37 am
“ja Puputti olemme täysin lyömätön yhdistelmä. Erikseen emme ole ihan niin pahoja, mutta yhdessä huumorimme kakka on sen kaunein kukka”
Veit kyllä peplokset suustani… huhhuh, kyllä muistelee noita juttuja kauhulla ja lämmöllä..
July 31st, 2007 at 11:21 pm
Siilistä ja julmista huvieskimoista allekirjoittaneella överit, mutta Kun mä kuolen -lisä on loistava!
August 1st, 2007 at 12:47 am
Puputti! Hold my peplos, I’m coming in!!!!!!1
August 2nd, 2008 at 11:11 am
Vuoden 2008 lisäyksiä:
“Siililaulu vituttaa
taidan juoda viinaa
hei luulia illallaa
taidan juoda viinaa”
“Kun mä kuolen vanhat keikkani sä saat
pistetty ei paljon painoo
juosten kustiin joka ainoo
kun mä kuolen vanhat keikkani sä saat
Kun mä kuolen vanhan leirini sä saat
kälystä on kaikki siellä
paree nukkua ois tiellä
kun mä kuolen vanhan leirini sä saat”