Akateemiset pöytäjuhlat -> pääkipu

Voi kuinka mukavaa oli käydä pitkästä aikaa sitsaamassa. Edellisen kerran olen hienohelmaillut Asteriskin vuosijuhlissa keväällä Turussa ja sitä ennen vuosi sitten omilla fuksisitseillä. Ruoka oli todella hyvää, pääruoaksi saimme lammaspataa -jonka resepti varmaan täytyy pyytää Kallelta vastaisuuden varalle. Myös seura oli hyvää, nauroin välillä ihan kippurassa tyyppien jutuille. Joskin olisin halunnut istua lähempänä Vallua ja Emppua, Sonja ja Tatukin tuntuivat olevan vähän kaukana kun välissä oli ainakin neljä ihmistä. Laulaminen vei jälleen sitseillä niin paljon aikaa, että mukavaa rupattelua pöytäseuralaisten kanssa ei oikein ehtinyt syntyä. Minun mielestäni kun hyvään ruokaan ja juomaan kuuluu olennaisena osana hyvä seura ja keskustelu. Välillä tuntui siltä, että piti ottaa suojakänniä juuri laulujen takia. Mentiin jatkoille, sieltä jatkojen jatkoille ja jatkojen jatkojen jatkoille nukkumaan. Aamulla oli tukka aika kipeä. Itseasiassa pelkäsin ensimmäiset hereillävietetyt pari tuntia, että saan migreenin, mutta onneksi niin ei käynyt. Istuttiin joskus puoli yhdentoista aikaan Physicumin kahviossa juomassa Jaffaa ja jumittamassa. Sain sinniteltyä laskarit melkein kokonaan läpi, menin syömään pitsaa ja tulin kotiin nukkumaan.

Nyt on sitten vuorokausirytmi heitetty takaisin omalle vääristyneelle radalleen, viihdynkin paljon paremmin iltaihmisenä. Käyttäydyn varhaisina aamuina usein kuin muroihini olisi kustu, enkä saa aivojani käyntiin välttämättä edes parin tunnin sisään heräämisestä. Sitten jos saan herätä silloin kun haluan, eli iltapäivällä, olenkin paljon mukavampi ihminen ja aivotoiminta käynnistyy vikkelämmin. Jännittävää on se, ettei unen määrällä ole tässä yhtälössä kauheasti tekemistä.

Olen ollut trendikkäästi viime aikoina vähän apeana, mutta nyt en pysty lopettamaan hymyilyä. Kyyninen ja realistinen minä sanoisi, että ilo muuttuu taas kerran itkuksi ennemmin tai myöhemmin. Positiivinen minä kieltäytyy kuuntelemasta. Eilisellä pelastettiin todennäköisesti vähintäänkin viikkoja elämästäni. Joskus me ihmiset vain osaamme pienillä asioilla tehdä toisillemme hyvää.

Haluaisin (ei missään erityisessä järjestyksessä)
-opetella tekemään pataruokia
-käydä elokuvissa
-katsoa lisää Housea
-tehdä uudestaan sushia
-edistyä opinnoissani
-oppia PHP:tä ja AJAXia
-käyttää kokonaisen viikonlopun Photoshopin kanssa
-tehdä oman WordPress -teeman
-piirtää kissoja ja pupuja
-käydä treffeillä


One Response to “Akateemiset pöytäjuhlat -> pääkipu”

  • Kahden päivän krapula Says:

    Tukka oli kans aika kipeä ja itse tyydyin nukkumaan suurimman osan päivästä. Ja morkkistelemaan känniä. Ja toivomaan pizzaa mutta morkkistelemaan painoa.

    Ja kumminkin vielä tänään on hiukan heikko olo. Jospa se vain johtuisi liiasta nukkumisesta.

    Tahdon Housen kolmosseasonin. Ja Dr. Whosta lisää.

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash