Ruokaa ja designia
Joulu hujahti jälleen kerran nopeasti ohi, oltiin taas maalla, leikittiin lasten kanssa, etsittiin tonttuja, pukki kävi, saatiin kauheasti hyvää ruokaa ja nyt on ihan palloinen olo.
Suosikkikummitätini Leena antoi minulle joululahjaksi vaaleanpunaiset Marimekon lakanat, Isolan Satula-kuosilla. Kiitos paljon, nukuin niissä jo heti viime yönä ja unet olivat vallan mainiot. Tämän jälkeen tähtäimessä lakanat Erja Hirven suunnittelemalla Lumimarja-kuosilla. Täytyy kyllä sanoa olevani ns. epätyypillinen suomalainen, sillä en kauheasti jaksa innostua Marimekosta. Erityisesti pieni unikko (sininen tai punainen) aiheuttaa silmien särkyä. Itse kuosi on oikein kaunis, mutta viime vuosina unikkoa on tungettu niin joka paikkaan, kuten autoihin, telkkareihin, kävelysauvoihin, saappaisiin, mukeihin, kannuihin, servetteihin, hattuihin… Kun olin Linnanmäellä töissä näin yhden naisen, joka oli pukeutunut kirjaimellisesti päästä varpaisiin punaiseen unikkoon. Tarvitseeko sanoakaan, että asu näytti hirveältä.
Marimekon tuotteet ovat järkyttävän hintaisia. Hinta ei myöskään selity laadulla, joka on kyllä parempi kuin halpamarkettituotteissa, mutta ei mielestäni silti oikeuta kiskomaan 30 euroa muovikannusta tai yli 70 euroa kangaslaukusta. Ehkä hinta ylläpitää omalta osaltaan mielikuvaa designista, olisihan se vähän tylsää myöntää ulkomailla, että täällä Suomessa pyydetään inhimillistä hintaa siitä… Ja kansa ostaa. Olen ollut huomaavinani, että Huuto.netissä saa käytetyistä Marimekon tuotteista helposti miltei saman hinnan kuin uutena kaupasta. Tämä johtuu siitä, että ihmiset rynnistävät sokeina kuin karjalauma pelkän nimen Marimekko perässä, eivätkä pysähdy hetkeksikään ajattelemaan, että onko tuote sellainen jota itse haluaisi käyttää, miellyttääkö kuosi omaa silmää. Eihän moisella ole väliä, kun se on sentään Marimekko! Tarvinneeko sanoa, että minusta tämä on huomattavan typerää. Kai kaikkein tärkeintä on se, mistä itse käytössä ja kotonaan tykkää, eikä se minkä firman pahvikääreisiin se tuote on pakattu. Myönnän löytäneeni esim. Ikeasta useinkin mielestäni tyylikkäitä printtejä kankaissa ja mielestäni ne menevät sikäli täydestä designina, että ne ovat oikeasti jonkun nuoren taiteilijan suunnittelemia ja niitä voi lähes aina käyttää jonkun Marimekon rinnalla ilman, että välttämättä edes tarkkasilmäisimmät voivat syyttää niitä Ikea-ostoksiksi. (En ole vieläkään päättänyt miten suhtautuisin Ikeaan, koska ilmiselvä mm. Aallon plagiointi on mielestäni sekin harvinaisen perseestä, mutta toisaalta tykkään siitä miten melkein-designista tehdään köyhienkin kukkaroille sopivaa. Myydään Ikeassa kuitenkin suunnittelijoiden aitoja uusia ideoitakin, ei kaikki ole vain kopiota. Osa silti.)
Jonkinlainen pohjoismainen-design-pyhä-lehmä minun on kuitenkin täytynyt jossain vaiheessa huomaamattani nielaista. Ostin itselleni ylioppilaslahjaksi designtuolit 60-luvulta, tykkään jossain määrin suomalaisesta taidelasista ja olen täysin vakuuttunut olevani ihminen, jonka kotona aikanaan on Skannon sohva. Hannis haluaa valkoisen designsohvan, siinä on kyllä sielunsiskoni tässä aiheessa -paitsi että minun sohvastani ei tule valkoista. Monetkaan eivät ymmärrä miten hermostun jo pelkästään rumista kahvikupeista. Kun kiinnostaa miltä esineet ja asiat ympärillä näyttävät, ei sille mitään vaan voi. Tämä luonteeni hyvin hankala puoli pätee myös vaatteisiin. Itse pukeudun lähinnä mustaan, mutta kiinnitän huomiota kavereiden tyylikkäisiin vaatteisiin (tyylikkäimmät kaverit muuten molemmat ovat miehiä) ja olen varmasti useamman kerran naureskellut farkkuihin ja ruutupaitoihin pukeutuville matemaatikoille. Täytyy sanoa tosin, etten tuomitse ketään vaatemaun perusteella (muutoin kuin leimaa makua huonoksi 
Sain äidiltä vähän kuin ennakkojoululahjan, Arabian ikivanhan padan. Pata oli alun perin äidin äidin, sitten se oli äidin ja nyt se on minun. Huomasin kaupassa, että samanmallista, mutta eriväristä pataa valmistetaan ja myydään edelleen. Tuntuu hassulta olla osa sukupolvien ketjua. Tein eilen possupataa, siitä tuli hyvää.
Possupata (neljälle)
Tarvikkeet: puolikas keskikokoinen lanttu tai nauris, kilo possua, viisi-kuusi porkkanaa, viisi pientä sipulia, kevätsipulia, liemikuutio, suolaa, pari lusikallista hunajaa, maustepippuria
Pilko aineet palasiksi. Ruskista kilo possua pannussa, kaada pataan. Kuullota sipuli, kaada pataan. Keitä vettä vedenkeittimellä, kaada pilkotut juurekset pataan ja kaada keittimestä vettä päälle. Laita levy kolmoselle ja jätä hautumaan. Katso jakso Sinkkuelämää (a. puoli tuntia). Mene katsomaan pataa. Katso toinen jakso Sinkkuelämää. Mene katsomaan pataa. Noin kolmen-neljän Sinkkuelämää-jakson jälkeen kasvikset ovat muhentuneet ja pata on valmista syötäväksi.
