Pornopolka

Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa. Viimeinenkin parvekekukka on antanut periksi ja kuollut. Olen herännyt jokaisena aamuna linnunlauluun kiitos auringonnousua matkivan uuden lamppuni. Hoasin muovimattolattiat ovat kylmentyneet entisestään.

Edustin työpaikkaani Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TKY:n vuosijuhlissa ja visiitti oli aivan mahtava. Onneksi tuttava oli saanut näppinsä plaseeraukseen, niin että pöytäseurassa oli uusien kasvojen lisäksi myös muutama tuttu. Opin, että Dipolissa on kolme kiveä, jotka saadaan itkemään viinaa kaatamalla pullo johonkin salaiseen paikkaan, joka kulkee ylioppilaskunnassa perimätietona. Kivet itkevät kuulemma suuren riemun tai suuren surun hetkellä, vuosijuhlissa näin tapahtui. Tiedusteluihini oliko syynä ilo vai suru ei vastattu, olisihan vastaus myös ollut erittäin poliittisesti värittynyt näinä Aalto-yliopiston odottelun päivinä. Joka tapauksessa edessä on kaikille yhteenliittyville korkeakouluille iso muutos, olen salaa tyytyväinen ettei omaa opinahjoani Helsingin yliopistoa olla fuusioimassa minnekään.

Midgard Gatheringiä eli Midgard-julkaisujärjestelmän kehittäjätapaamista vietettiin vuosijuhlan aikaan pidennettynä viikonloppuna Otaniemessä. Harjoittelimme phpUnit-testausta, jätkät koodasivat ja minä paistoin kilokaupalla kerran sulatettua pakastepullaa -mikä oli projekti sinänsä! Olin myös epähuomiossa vuosijuhliin lähtiessäni jättänyt saunan pukuhuoneen hyllylle purkillisen glitter-hiuslakkaa, palatessani löysin koko paikan ja muutamat ihmiset glitterin peitossa ja tyhjän pullon. Seuraavana päivänä autoinkin sitten pääsemään glitteristä eroon, joskin sitä varmasti löytyy jostain vieläkin. Poissaollessani metsästä oli mm. raahattu tapahtumapaikalle runkopatja ja päätin, etten ihmettele enää koskaan yhtään mitään.

Maanantaina osallistuin innokkaana ja pirteänä Certified Scrum Master -kurssille, jota piti Michael James Danubelta. Kaksipäiväinen kurssi oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava, olen nyt ymmärtänyt täysin mitä olemme töissä omassa Scrum-prosessissamme tehneet väärin (kaiken) ja sain varmuutta sekä hyviä ideoita kehittää prosessejamme (hienoa!). Onnistuin vielä osumaan ns. go-create -kurssille, jossa aihetta lähestyttiin erilaisten harjoitusten ja ryhmätöiden kautta. Jostain pitäisi vielä nyt kurssin jälkeen löytää aikaa oheiskirjallisuuteen tutustumiseen. Scrum on siis yhdenlainen prosessinhallintamalli, joka kuuluu osaksi ns. ketterää ohjelmistokehitystä (agile software development) ja jota sovelletaan usein yhdessä pariohjelmoinnin (extreme / xp programming) kanssa. Töissä olen esitellyt vasta post-it laput ja vinkuvan kirkkaanpunaisen muovirotan, mutta lähiaikoina lisää seuraa.

Ropecon 2009 tulee, ystävällisesti minut valittiin jälleen yhdeksi pääjärjestäjistä. Toivon minulla olevan enemmän aikaa tänä vuonna dokumentoitiin ja bloggaamiseen aiheen tiimoilta, 4000 hengen yleisötapahtuman järjestämisessä kun on paljon mielenkiintoisia hetkiä. Conitean kokoonpanoa kähmitään paraikaa, tapahtumapaikka on varattu ja mielenterveyskin on vielä tallella. Muut pääsyylliset ovat Emi, Niksu ja Wizzu. Valintakokouksen lisäksi tällä viikolla ehdittiin pitää myös Ropecon ry:n vuosikokous, jossa minulle lankesi sihteerin nakki. Sikäli hauska homma, että lähemmäs kymmenen vuoden yhdistysaktiiviurani (5 eri yhdistyksen hallituksessa) en olekaan sihteerin pestiä vielä aiemmin hoitanut. Edistystä ikä kaikki, nääs!

Olen tänään miettinyt istuessani pimeyden keskellä kiskoillaan kiitävässä ratikassa, että miten ihmeessä kukaan pystyy suoriutumaan opiskelusta. Jos siihen yrittää keskittyä täysipäiväisesti, ei saa maksetuksi leipää suuhunsa ja sosiaaliset suhteet kärsivät kun ei ole varaa lähteä pois kotoa. Sitäpaitsi valmistumisen jälkeen on vaikeaa saada töitä, jos ei ole opiskeluajalta työkokemusta. Jos taas päättää mennä opintojen aikana töihin, vaikuttaa se negatiivisesti suoritusnopeuteen ja joutuu taiteilemaan tulorajojen ja tukien ja pistelaskujen kanssa loputtomasti. Sitten kun joutuu lopettamaan tukien nostamisen on vielä enemmän pakko tehdä töitä, jotta saisi ansaittua elantonsa. Lopulta tekee mieli laittaa opinnot hyllylle, kun töistä saa rahaa (jolla saa kaikkea sitä kivaa mistä opintotuella eläessä joutuu tinkimään). Kolmas vaihtoehto on tietenkin nostaa opintolainaa, jota viidenkin vuoden opintojen aikana kertyy aika huomattavia määriä, eikä takaisinmaksukyky valmistumisen jälkeen ole mitenkään kirkossa kuulutettu. Hirveästi henkistä energiaa menee stressiin, sillä jokin edellämainituista asioista (raha, Kela, opintopisteet, Hoas, työssäkäynti, työttömyys, valmistuminen, velkaantuminen) kummittelee takuuvarmasti takaraivossa. Ja sitten ihmetellään miksi korkeakouluopiskelijoilla menee henkisesti huonosti…

Kun menin Helsingin yliopistoon, jotenkin naiivisti kuvittelin pääseväni huippututkimuksen ja -opetuksen mekkaan äärettömän tiedon äärelle. Väärin. Ainakin omalla laitoksellani olen ollut todella pettynyt saamani opetuksen laatuun. Suuri syy sille on, ettei yliopistolla opettamiseen vaadita minkään sortin pedagokista pätevyyttä. Siellä ne sitten mutisevat partaansa luentosalin edessä sadoille, ja jos tarvitsee tarkennuksia on kysyttävä ystäviltä. Erityisesti tietojenkäsittelypuolella riesana on myös, että monet opetettavat tekniikat ovat auttamattomasti vanhentuneita, hyvänä esimerkkinä viime keväänä käymäni Digitaalisen Median Tekniikat -niminen kurssi, jonka harjoituksissa väännettiin seitsemän framen framesettiä. Frameset-tekniikkaa harjoittelin jo joskus 90-luvun puolella, sen jälkeen web-toteutuksissa ovat puhaltaneet jo moneen kertaan uudet tuulet.

Uskon, että motivaationi opiskeluun olisi satakertainen, mikäli tarjolla olisi inspiroivaa opetusta. Luentokalvojen ääneenluku ei tällaista opetusta mielestäni ole. Olen kyllästynyt siihen, että opintoni nojaavat lähes täysin sosiaalisiin verkostoihini, jopa harjoitukset on lähes aina tehtävä muutaman opiskelijan ryhmissä kun luennoista ei ole saanut tarpeeksi eväitä tehtävien lähestymiseen. Harjoituksia vetävät assistentit ovatkin usein kultaa kalliimpia, sillä harjoitusryhmät ovat pieniä ja niissä riittää aikaa ja tilaa laveaan selittämiseen. Usein toivoisin, että assarit luennoisivat kursseja, ainakin oma kokemukseni osoittaa assarien kykenevän luennoitsijoita paremmin ilmaisemaan vaikeita asioita helposti lähetyttävässä muodossa.

Uskoni yliopistoon on hetkeksi palauttanut tällä hetkellä käymäni Estetiikan Rajat -kurssi, jonka aihepiirinä ovat pelit. Laadukkaat luennoitsijat jakavat tietoaan suoraan aallonharjalta ja ilmapiiri on pölyttyneen sijasta raikas. Luennoitsijat myös ovat oman alansa asiantuntijoita, mainittakoon mm. Ville Vuorela ja Jyrki J. Kasvi. Harmi, ettei kurssia voine nivoa pääaineopintoihini mitenkään.