Lumimyrsky, flunssa ja arkiset askareet

Altparty-tapahtumalla oli todella kivat kaatajaiset sinä päivänä, kun pk-seudulla alkoi sataa lunta. Viikonlopun edetessä lumisade muuttui hirmuisaksi lumimyrskyksi ja kiitin onneani siitä, ettei tarvinnut taapertaa Espoon perukoilta julkisilla kotiin. Viikonlopun jäljiltä olen ollut paitsi flunssainen myös seinille hymyilevä. Yön vitsien taso oli todella lähellä nostalgisimpia posse-hetkiä joskus n. viisi vuotta sitten ja Singstar-duetot olisivat sulattaneet kenet tahansa.

Myöhemmin kävi ilmi minun kärsivän keväisestä muistinmenetyksestä liittyen Helsinginkadun approon. Lupailin samassa yhteydessä opiskelukavereille lähteväni helmikuussa haalaripelleilemään Tampereelle MM-kyykkään. Viime kerrasta haalareissa onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa, jospa saisi otettua itseään niskasta kiinni ja edes ommeltua pari kertynyttä haalarimerkkiä.

Noin muuten olen tänään, parin päivän nukkumisen jälkeen, ollut aikaansaava. On pesty pyykkiä ja astioita ja valmistettu ruokaa.  Sekä katseltu lol-kissojen kuvia Icanhascheezburgerista. Happy caturday. Kohta pitäisi laittaa ripsiväriä ja lähteä tämän vuoden ensimmäisiin pikkujouluihin toiselle puolelle Pasilaa.

iPod hajosi männäviikolla ja olen yrittänyt katsella uutta. Laite raukka siis päätti nelivuotisen vaelluksensa maan päällä. On huomattavan ankeaa matkustaa julkisilla liikennevälineillä ilman poppikonetta.


2 Responses to “Lumimyrsky, flunssa ja arkiset askareet”

  • Katti Says:

    Miu! Caturday is best day of the weekz!

    Pitäiskö pitää omat kissapikkujoulut tässä lähipäivinä? All work and no play makes Kat a dull kitten…

  • semi Says:

    Mikä ihastuttava idea! Mä olen ainakin mukana, jos jaksat pistää jotain kasaan.

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash