Haluaisin kertoa

Ruotsista
Linköpingissä oli täysi kevät. Ihmiset ajelivat t-paidoissa polkupyörillä baariin. Diskossa soitettiin ihan käsittämätöntä ruotsinkielistä euroviisuilta kuulostavaa musaa ja paikallinen lelukauppa oli hallin kokoinen. Reissu oli kaikkinensa ihan mukava, poikien kanssa oli pääosin kivaa rellestää laivalla (hyttibileitä lukuunottamatta) ja opin Cosmopolitanista ihan uusia ruotsinkielen sanoja. Matkalla takaisin Suomeen alkoi lumimyrsky, paraikaa nytkin sataa lunta. Missä kevät? Univelkaa matkalla kertyi vähän turhan paljon ja osittain siksi tämä viikko on ollut aika rankka.

Kavereista
Neljä naista ja neljä pulloa kohtasivat tällä kertaa Leppävaarassa. Bileet olivat jättimenestys erityisesti herkullisten drinkkien ja ihan hervottoman seuran takia. Nauroimme vatsat ihan kippurassa todella härskeille letkautuksille, hinnevaan! Ensin Hannes tarjoili meille erinomaista etnistä ruokaa naan-leipineen ja mangolasseineen, sitten joimme mansikkamargaritat -tai kuten myöhemmin saimme tietää, daiqurit- sekä banaani-vaniljajäätelö-pinacolada-drinkit. Erityisen maininnan arvoinen on banaanidrinkki 2.0, jossa drinkin päälle lisättiin kermavaahtoa ja tummasuklaarouhetta. Jatkettuamme jonkin aikaa samalla linjalla ähkimme lopulta saunan lauteilla haukkuen kaiken haukut ansaitsevan. Yllättäen nukutti pitkälle iltapäivään ja pääsin lähtemään vasta miltei sunnuntaina, katsottuani ensin puoli iltaa telkkaria ja syötyäni jälleen Hanneksen tekemää ihan älyttömän hyvää ruokaa.

Aiemmin tällä viikolla ohjelmassa on ollut mm. Ropeconiin liittyvää kokoustamista kahtena iltana, opiskelukavereiden kanssa Playstation-pelejä ex tempore, yllärishoppailua ja ihana rauhallinen keskustalounas asiaankuuluvine pitkine iltapäiväkahveineen.

Kirjoista ja vampyyreistä
Harry Pottereiden jälkeen mikään muu kirjallinen tuotos ei ole saanut minua samalla tavalla pistoksiin kuin Twilight-sarja. Lienen maininnut aiemminkin jotain poskettomasta viehtymyksestäni vampyyreihin ja Twilight yliluonnollisena Romeo ja Julia -tarinana onnistui osumaan johonkin lamaannuttavaan hermoon. Kirjailijan kirjalliset ansiot -myönnettäköön- eivät ole kummoiset, onnekseni luin kirjat englanniksi enkä suomeksi, joten hän sai varmaan aika paljon anteeksi jo sillä. Mutta juustoisista rakkauskohtauksista huolimatta en vain kyennyt laskemaan kirjaa kädestäni ennen kuin nukahdin kirja naamalla. Kahlasin reilussa viikossa läpi kaikki sarjan neljä teosta, mikä oli opiskeluiden ja töiden lisäksi melkomoinen saavutus. Nyt kaipaan lisää vampyyreitä ja olen harkinnut Anne Ricen vampyyrikronikoiden uudelleenlukua. Samalla voi nostalgisoida teini-ikää.

Musiikista ja tv-viihteestä
Olen myös ihan jälkijunassa innostunut kuuntelemaan Musea. Spotify palveluna on vienyt sydämeni, niin paljon uutta musiikkia on kirjaimellisesti sormenpäillä odottamassa hakusanan kirjoittamista palveluun. Ja Muse on sopinut ns. yllätyshyvin viimeaikaisiin mielentiloihin.

Televisiosarjoista sydämeni vei täydellisesti juuri tällä viikolla loppunut 12-osainen sarja Uutishuone. Kylmän sodan aikaista Yleisradiota kuvaavan sarjan parhaita koukkuja ovat tositapahtumiin pohjaava tarina, ajankuva sekä todella lahjakkaat ilmeikkäät nuoret näyttelijät. Samuli Vauramo nyt vaan on ihana. Ylipäätään kivaa nähdä vaihteeksi jotain suomalaista laatudraamaa.

Elämästä ja elektroniikasta
Ostin uuden kameran! Eihän minulla ole ennestään kuin yksi kinofilmijärkkäri parine objektiiveineen ja sekä täysverinen että puolituinen digijärkkäri… Mutta kun totesin etten jaksa raahata niitä isoja kameroita jatkuvasti mukana, niin Anttilan tarjouksesta nappasin Canonin Digital Ixus 970 IS:n mukaan. Olen kuvaillut nyt innokkaasti muutaman päivän ja hyvinhän se pelaa. Alun perin ajattelin hankkivani pinkin kameran, mutta kun hintaeroa tuohon paremman skaalan Ixukseen ei ollut kuin muutama hassu kymppi ja Ixuksessa merkittävästi parempi optiikka, voittivat nörttiominaisuudet nyt tyttöilyn tällä kertaa.


2 Responses to “Haluaisin kertoa”

  • Katti Says:

    Onnea vapaa-ajan johdosta!

    Ja uuen kameran. Olisikohan niitä vielä tarjouksessa? Voisin tarvita toimivan pokkarikameran…

  • semi Says:

    Koko Anttila oli täynnä plussakorttitarjouksessa olevia kameroita, sinne vaan! Pokkarikamera on aika kiva, olen ottanut sillä jo aika paljon kuvia.

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash