Tiraton toukokuu
Tammikuusta asti olen käynyt yliopistolla yhtä mammuttikurssia. Kaksi kertaa kaksi tuntia viikossa luennot ja kerran laskuharjoitukset, tehtävien tekemiseen on mennyt henkilötyöpäivä per viikko vähintään. Kirsikkana kakussa myös erilaiset “ryhmätehtävät” ja “Trakla-harjoitukset”. Tämä ihmeellinen Trakla on TKK:lla kehitetty algoritmien ja tietorakenteiden opetuksessa käytettävä tehtäväkokoelma/ohjelmisto, joka suureksi hämmästyksekseni osoittautui ihan kelvolliseksi. Olisin kaivannut jo ohjelmointia aikanaan opetellessani jotain vastaavaa visuaalista välinettä algoritmien mallintamiseen. Ehkä olen salaa visualisti. Myös kurssikirja (Introduction to Algorithms eli CLRS) oli ihan yllättävän hyödyllinen, hyvä ja mielenkiintoinen. Kuten monet varmasti tietävät, olen kiukutellut usein, pitkään ja hartaasti opintojen vaikeudesta ja opiskelumotivaation puutteesta. Ilahdutti oikein lämpimästi, että tällä kertaa kiinnosti!
Joka tapauksessa olen onnistunut pusertamaan jostain selkärankani uumenista tämän kevätlukukauden kasaan opiskelun osalta, työt lisääntyivät samassa suhteessa kun opiskelut vähenivät, joten varsinaista luppoaikaa ei vieläkään ole näköpiirissä. Mammuttikurssi on nyt paketissa, eivätkä ne parhaimmillaan yli 12-tuntisiksi venyneet päivätkään enää jaksa kauheasti harmittaa. Omasta selkärangastani aika iso osa on koostunut sosiaalisesta piiristä, ilman kivoja laskuharjoitusryhmäläisiä ja opiskelijahuoneessa hengaavia kanssasuorittajia ja kympillä tsemppaavia vanhempia tieteenharjoittajia olisi varmasti tehtävien teko tyssännyt alkuunsa. Tutustuin moniin uusiin tosi ihaniin tyyppeihin, pelkästään jo siitä luulisi opiskelujen saavan uutta potkua. Olen jo pariin otteeseen juhlistanut tapahtunutta mammuttikurssin läpäisyä melko radikaalisti, sillä pidän tätä eräänlaisena suurena saavutuksena. Tietorakenteiden maine kurssina nimittäin on eeppinen ja lähenee pelottavuudessaan ja mielenterveysvaikutuksissaan Suuria Muinaisia. Vuonna 2007 tehtiin tutkimuskin kurssista, kun haluttiin selvittää poikkeuksellisen suuren hylkäysprosentin (46) syitä. Mutta se on nyt tehty! Ja vielä ensimmäisellä yrittämällä, mikä ei myöskään laitoksella ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.
Nyt voin viettää tiratonta toukokuuta koko elämäni loppuun asti, tiralabratonta toukokuuta sentään en uskalla vielä luvata. Ja on tässä tirattomassa toukokuussa huonotkin puolensa, minun on jo nyt intensiivisintä opiskelukaveriani ihan kauhea ikävä. Olin kuitenkin tottunut jo hengaamaan sen jonkun kanssa puolen vuoden ajan kahtena tai kolmena päivänä viikossa tuntikaupalla, aina aamukahveista lounaan kautta pitkälle iltapäivään saakka. Hitsin naminaama.
