Syksy, ei pääse karkuun

Kalenterivamma mikä kalenterivamma, viimeiset viikot ovat kiitäneet ohitse. Koko ajan pitäisi olla jossain läsnä ja heti seuraavassa hetkessä muualla. Töissä olen oppinut, että kontekstinvaihdot ovat kalliita. Ehkä aivoparka ylikuumentuu, jos minuuttiaikataulua ja moniajoa jatkaa liian pitkään?

Talveen varautumisen tarkistuslista
- Uusi takki check
- Vitamiineja ostettu seuraavan vuoden tarpeisiin check
- Kirkasvalolampun etsimisen aloittamisen suunnittelu check
- Ryhmäliikuntaa varattu jouluun asti check
- Villasukkien neulominen aloitettu luennoilla check
- Ruokavalio vaihdettu terveellisempään check
- Kämpän ikkunoiden tiivistäminen, jotta aamuisin ei heräisi nenä huurteessa check
- Uudet lämpimämmät lapaset ostettu check
- Uuden puhelimen (Semi sydän Android eli Samsung Galaxy S) täyttäminen todo-listoilla ja synkkaavalla kalenterilla check
- Lisää teetä hankittu kaappiin check

Koodiapinat tarvitsevat banaaneita, tänä syksynä olen päättänyt opetella ohjelmoimaan C-kielellä ja saada palkinnoksi opintopisteitä. Varsinainen työ kurssin suhteen on jo tehty, ikävästi tähän ensimmäiseen periodiin osui kaksi puoliksi käsittämätöntä ja huonosti järjestettyä kurssia. C-kurssin luennoista ei ollut mitään hyötyä, ensin sanotaan kurssin olevan tarkoitettu ihmisille, jotka jo osaavat ohjelmoida, sitten näytetään while-luupin toimintaa, mutta sekä C:n muistinhallinta että pointterit jätetään itseopiskeltavaksi. Ei hyvää päivää.

Opiskelukaverini osuvasti totesi, että jos C-kielen oppiminen on tie, on tämä kurssi sille tielle rakennettu armeijatyyppinen esterata, joka pitää selvittää vielä samalla väistellen luennoitsijan heittelemiä tikareita. Syinä tilanteeseen voisin eritellä seuraavaa. Ensinnäkin laitoksen opetukselle varatut rahat ovat vähissä, joten syksyllä ei ole ollut varaa palkata tuntiopettajia aka. assistentteja huolehtimaan laskuharjoituksista. Lopputuloksena laskuharjoituksia pitävillä henkilökunnan jäsenillä ei ole välttämättä esimerkiksi yhtenäistä mielipidettä siitä miten joitain tiettyjä tehtäviä olisi pitänyt ratkaista. Ja myös koska resurssit mitä ilmeisimmin ovat olleet vähäiset, ei luentokalvoja ole päivitetty moneen vuoteen vaan käytetään vanhaa, erittäin epähavainnollista materiaalia. Kurssin oppikirja on kummallinen sekasikiö ja opettaa lähinnä miten Javamaisia rakenteita ja ohjelmointityyliä voisi käyttää C:ssä (mikä allekirjoittaneen ja monen muun mielestä on aika mielenkiintoinen, eli siis ei ollenkaan oikea lähestymistapa aiheeseen). Ratkoimme ongelmaa tekemällä tuntitolkulla tehtäviä yhdessä Kumpulassa, ystävämme setä Googlen tarjoillessa meille opiskelumateriaalia.

Yksi hajottavimmista asioista liittyen C-ohjelmoinnin kurssiin oli pakollinen harjoitustyö. Valitsemamme aihe, Salaiset viestit, oli sinänsä erittäin mielenkiintoinen, mutta matkalla suunnitelmasta toteutukseen ja palautukseen meinasi hajota niin naama kuin kalenterikin. Saimme kuitenkin ohjelman tehtyä jopa 3 vuorokautta ennen deadlinea, rasti seinään siitä. Ohjelmamme siis ottaa komentoriviparametrina pakkaamattoman BMP-kuvan ja ohjelman sisällä käyttäjän antaman tekstitiedoston, lukee tekstitiedostosta salaisen viestin ja piilottaa sen kuvatiedostoon merkki merkiltä, muuttaen pikselialueen datan jokaisen tavun vähitenmerkitsevää bittiä, mikäli tarpeellista. Toisella ohjelmalla sitten puretaan salainen viesti kuvasta. Hauskoja hetkiä matkan varrella koettiin, kun käyttämämme testikuva Linux-pingviinistä Tuxista olikin pakattu ja viestin lätkiminen kuvaan tuotti keltaisen lätäkön pingviinin alle… Palautuspaketissa lähetimme ohjelman kanssa käytettäväksi soveltuvan kuvan ponista ja tekstitiedoston, jossa oli yksi Grimmin saduista englanniksi.

En kykene kunnolla kuvailemaan sitä tunnetta, joka minut valtasi painettuamme “lataa tiedosto” -nappulaa työtä palauttaessamme. Yliopisto-opiskelu on niin erilaista kuin vaikka lukio-opiskelu, suhteessa saataviin opintosuorituspisteisiin varsinkin meidän laitoksellamme joutuu imemään itseensä tietoa ja käytännön sovelluskykyä litrakaupalla. Kun selviää mahdottoman suurilta tuntuvista urakoista tuntuu se suunnilleen samalta kuin käveleminen ulos ylioppilaskokeista tuntui aikanaan. Että taas hetkeksi, kahdeksi illaksi viikossa, aukeaa taivas pään yläpuolella ja herää huomaamaan, miten illat muuttuvat ennen alkamistaan mustiksi pimeän saariksi.
Tässä automaatissa uusi päävoitto!
Ylipäätään on ihan käsittämätöntä, että kaupassa myydään joulukonvehteja ja että joulu on kirjaimellisesti jo ovella. Sitä ennen pitäisi vielä läpäistä ylihuomenna oleva tentti (johon en siis suinkaan juuri nyt lue vaan kirjoitan tätä) ja opiskeltava viisi viikkoa tietoliikennettä. Tosin tietoliikenne ja joulu liittyvät enemmän yhteen kuin moni arvaakaan, liittyväthän molempiin kiinteästi erikokoiset paketit… Ei kai auta muu kuin imeä lisää kahvia nassuun ja pistää taas tuulemaan.

Toisaalta on huomautettava, että koska poikaystävä opiskelee suunnilleen samaa, helpottaa se urakkaa huomattavasti. Viimeksi tänä aamuna pyysin sitä näyttämään miten yksi yhtälö derivoidaan. Ei ole myöskään mitenkään epätyypillistä, että istua nökötämme samassa tilassa tekemässä harjoituksia iltakaudet. Se kuitenkin on aika paljon sosiaalisempaa kuin tehdä samaa ihan yksin.

Pimeän aikaan sosiaalisesta elämästä on pidettävä kynsin ja hampain kiinni. On liian helppoa jäädä nököttämään kotiin, kun ulkona sataa räntää. Yritän nyt taas kerran muistuttaa itseäni siitä, että sinne ulos oikeasti kannattaa mennä. Blogin kirjoittamisen suhteen en tee mitään lupauksia, mutta olisihan sitä mukavaa kirjoittaa vähän useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Joskus kuitenkin olen kirjoittanut melkein joka päivä. Näin jälkeenpäin en voi muuta kuin kadehtia sitä käytettävissäolleen ajan määrää…


Leave a Reply

Powered by WP Hashcash