Oct
30
2008
Viime perjantaina kävin nauttimassa ystävän firmassa hississä tarjotuista kuohuviineistä ja neuvotteluhuoneen tyhjän fläppitaulun täyteenpiirtämisestä. Sieltä liikuin komeasti taksilla Kaapelitehtaalle Alternative Party -tapahtumaan katsomaan Front 242 -bändin keikkaa, joka oli sanallasanoen loistava. Ei mennyt kyllä kaikkien aikojen ensimmäiseksi, sillä Rammsteinin Areenan keikka on edelleen kultaisissa muistoissa se paras. Kakkoseksi kuitenkin. Yleisöä merikaapelihallissa oli juuri sopivasti, niin että edessäkin mahtui jammailemaan. Tanssahtelin vielä jonkin aikaa Proteuksen Rammstein-remiksien tahtiin, kunnes jalat sanoivat sopimuksensa irti ja siirryin koomaukseen. Seuraavana päivänä olinkin melko tehokkaasti kiinni järjestyksenvalvontavuorossa, joka loppui sopivasti puoliltaöin. Huonoilimme johonkin aamuneljään, otin muutaman tunnen powernapit ja jatkoin koko sunnuntain tapahtuman turvaamista. Sunnuntai-iltana Emma ystävällisesti kyyditsi minut Otaniemeen järjestäjien saunailtaan, harvoin suihku on tuntunut niin taivaalliselta. Tapasin myös tapahtuman ohessa ihan älyttömästi ihmisiä, sekä vanhoja tuttuja että ihan uusia naamoja. Osaan nyt mm. käyttää elektronista maksukortinlukulaitetta! Ja pelasin Bubble Bobblen läpi ihan autenttisella koneella vanhojen tietokonepelien näyttelyssä! Ja ainakin tutut kävivät erikseen kehumassa tapahtuman taidenäyttelyssä esilläolleita taulujani.
Löysin paljon uutta musiikkia kertaheitolla. Crystal Castlesia olen kuunnellut nyt monta päivää ja ollut harmissani siitä, että yhtyeen Flow-festivaalien keikka meni minulta ihan sivu suun. 8-bittisessä soundissa vain yksinkertaisesti on sitä jotain. Front 242:sen keikasta innostuneena ostin yhtyeen kahden cd:n Moments-livekokoelman ja olen luukuttanut myös sitä varsin hartaasti. Desert Planetin levy on tilauksessa. Onneksi bändin kotisivuilta voi ladata ihan laillisesti jonkin verran musiikkia. Suosittelen tutustumaan erityisesti kipaleeseen “Return of the Ninja Droids”. Assemblyillä 2007 (?) aiemmin näkemäni Axes Denied soittaa perinteisillä rock-soittimilla videopelimusiikkia. Nerokasta kamaa! Jos joku lukijoista tietää lisää vastaavanlaisia pumppuja, niin suositelkaa ihmeessä.
Uuden musiikin löytämisessä negatiivista on, että vuosia vanha iPodini ei oikein enää raukka tahdo jaksaa. Tänä aamuna bussipysäkille kävellessäni meinasin saada sydänkohtauksen, kun laite näytti kappaleiden osalta tyhjää. Onneksi buuttaus sai sen taas ymmärtämään sen syöneen sisuksiinsa gigakaupalla mielialanparantajia. Omaa synkeää tarinaansa kertoo kuitenkin mm. iTunesin hyytyminen joka kerta kun soittimen lyö koneeseen kiinni. Nykyelektroniikka elää niin lyhyissä sykleissä. Tuokin kyseinen iPod on ostettu joulukuussa 2004 ja prakaa nyt ihan täysillä. Tosin on totta, etten ole asentanut siihen yhtäkään käyttöjärjestelmäpäivitystä. Pelkäsin sen menevän vain enemmän solmuun niistä. Tosin on myös totta, että käytettyjä minulle hyvin riittäviä iPodeja saa tällä hetkellä jollain satasella. Ei tuo vanha raasu vielä roskiskunnossa kuitenkaan ole, tekeepähän vain elämästäni aina aika ajoin erittäin mielenkiintoista.
Tänään olin niin väsynyt kotiuduttuani, että unohdin mennä luennolle. Hups. Sensijaan olen kuunnellut koko illan Desert Planetia ja tehnyt vaihteeksi sipuliporkkanaporsaspataa. Mietiskelin myös siivoamista, kohta se on tehtävä jo ensi viikon Midgard Gatheringin ja kenties majoittamani ruotsalaisen graafikon takia.
Ps. Kauheasti terveisiä sille kuulemma erittäin kivalle mäkkikaupan tytölle, jonka googlenkäyttötaidot ovat huippuluokkaa!
2 comments | posted in Tietokone, Tosielämä, internet, musiikki
Sep
23
2008
Meemi asioista, joista tykkään. Sanna antoi kirjaimen V.
- Vampyyreistä, pelkäsin niitä pienenä ihan hirveästi ja nykyään ne ovat ihan lemppareita. Sekä wod-nököt että anime-vampyyriprinsessat ovat kivoja.
- Vahvuuksista, koska sitä haluaa aina tehdä asioita, joissa on hyvä.
- Villasta, se on paras käsityömateriaali. Tuntuu myös hauskalta lampaan selässä.
- Vanttuista eli lapasista, lämmittävät talvella käpäliä. Tehty usein villasta.
- Vaahtokylvyistä, jotka ovat harvinaista herkkua. Ehkä mikään ei ole niin kivaa kuin laittaa valot pois, upota lämpimään veteen ja unohtaa ympäröivä maailma.
- Vahaliiduista ja muista taidetarvikkeista. Vahaliiduista puheenollen, mehiläisvahaiset Stockmarin liidut ovat parhaita. Läsnä koko ala-asteen sekä palikkaliituina että tavallisina.
- Vaihtelusta, niin opiskelussa, työssä kuin vapaa-ajallakin. Poikkeuksena ihmisten vaihtelu, siitä en tykkää.
- Vaihtoehdoista, ettei aina tarvitsisi olla samaa. Olen myös niin härkäpäinen, että harvoin tyydyn samaan kuin muut.
- Vaikuttamisesta, koska yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tärkeää, myös vaikuttuminen jostain ja vaikuttavuus. Olen aina halunnut olla vaikuttava.
- Vaistosta, sitä ilman elämästä ei tule mitään. Usein myös säästyy pettymyksiltä.
- Vajaista viikoista (ja siilinmaidosta)
- Validista xhtml:stä ja css:stä, koska se on kaunista ja oikein ja totuus!
- Valosta, sekä kynttilän että auringon.
- Valokuvista, muistojen tallentaminen on tärkeää.
- Valurautapannuista, koska niillä saa aikaan maailman parhaat letut.
- Vanhemmistani, koska perhe on minulle tärkeä.
- Vaniljasta (jäätelössä ja kastikkeissa)
- Vapaudesta
- Varhaiskeskiajasta
- Verannoista, ehkä joskus minulla on oma!
- Verkosta, aka internet
- Vertauksista, erityisesti niiden keksimisestä ja käyttämisestä sopivissa yllättävissä yhteyksissä
- Viestinnästä
- Viikingeistä (!!!), koska ne oli kovia ja juodessaan tonttupipo päässä hunajasimaa nuotiolla voi hetken kuvitella olevansa yhtä kova. Vakavammin sanottuna: viikonloppuviikinkiys kiteyttää yhden erittäin rakkaan ja itseäni määrittävän harrastuksen. Ilman sitä en vain olisi minä.
- Valkoviinistä, hieman makeaa kiitos
- Viilistä
- Viskistä
- Visioista, ilman niitä ihminen olisi henkisesti aika köyhä
- Vuorenpeikoista ja kaikista muistakin peikoista itse asiassa.
- Vyyhdeistä
- Väreistä, vaikka yleensä pukeudunkin mustaan.
- Välimerkeistä, sillä pilkku kaipaa rakkautta aika usein…
Ensi kerralla vähemmän viihteellistä ja enemmän asiapainotteista tekstiä luvassa. Elämässä on vaan taas vaihteeksi ollut niin kiire, että rauhallisten bloggaushetkien löytäminen on ollut vaikeaa. Tässä vielä meemipostin lopuksi testitulos OKCupidin testistä, melko kuvaava:
The Priss
Deliberate Brutal Love Dreamer (DBLD)

Mature. Responsible. Aristocratic. Excuse me. The Priss.
Prisses are the smartest of all female types. You’re highly perceptive, and confident in your judgements. You’d take brutal honesty over superficiality any time–your friends always know where they stand with you. You’re completely unfake. Don’t tell me that’s not a word. You’re also excellent at redirecting internal negative energy.
These facts indicate people are often intimidated by you. They also fall for you, hard. You have a distant, composed allure that many find irresistible. If only more of them lived up to your standards.
You were probably the last among your friends to have sex. And the first to pretend that you’re pregnant. LOL. Though you’re inclined to use sex as weapon, at least it’s not as one of mass destruction. You’re choosier than most about your partners. A supportive relationship is what you’re really after. Whether you know it or not, you need something steady & long-term. And soothing.
Your exact female opposite:
The Playstation

Random Gentle Sex Master
Always avoid: The Playboy (RGSM), The Loverboy (RGLM)
Consider: The Manchild (RBLD)
|
| Link: The Online Dating Persona Test | OkCupid – personals | Dating |
no comments | posted in internet
Jan
7
2008
Uudenvuodenbileissä minulle valitettiin siitä, etten päivitä tarpeeksi usein (jolloin elämäni seuraaminen on kauhean hankalaa). Lupasin parantaa jonkin verran tapojani!
Kävin juhlimassa vuodenvaihdetta kaksissa bileissä, ensimmäisiin matkani kesti yli tunnin johtuen HKL:n täydellisestä epäonnistumisesta. Juuri ennen lähtöni katsoin Reittioppaasta optimaalisen reitin ja päädyin nelosen ratikkaan. Lasipalatsin kohdalla kuljettaja kuuluttaa ratikan ajavan poikkeusreittiä kutosen päättärille. Menen kysymään kuskilta miten Katajanokalle pääsee, kuski vastasi “kai sinne menee joku korvaava bussi jostain”. Kiitos tyhjästä. Soitin bileiden emännälle, joka neuvoi bussin lähtöpaikan. Menin bussiin. Bussi menikin terminaaliin ottamaan kyytiin miljoona turistia ja kääntyi takaisin keskustaan. Jäin pois ja kävelin Wanhasta satamasta Katajanokan kärkeen. Otti päähän. Myöhemmin selvisi, että kyseinen bussi 4X liikennöi ratikoita 4 ja 4T, joista jälkimmäinen menee terminaalille. Kuitenkin bussit lähtivät keskustasta ilmeisen satunnaisesti, eikä missään vaiheessa kerrottu kumpaa reittiä bussi nyt on menossa. Voi huokaus.
Itse bileissä oli kuitenkin tosi kivaa, uusi asunto oli kauhean hieno ja Sonja oli tehnyt kaikkea ihanaa ruokaa. Vaihdeltiin joululahjoja ja katseltiin poneja. Ikkunasta näkyi jäänmurtaja. Emppu unohti puhelimensa ‘Nokalle, joten kun lähdimme Puten kanssa keskustaan puoli kahdentoista maissa otimme puhelimen mukaan aikeena toimittaa se perille. Bussi jätti meidät pysäkille, heristin nyrkkiä bussin perävaloille ja tapahtui jotain Helsingissä täysin ennenkuulumatonta. Bussi pysähtyi, kuski iski pakin silmään, peruutti takaisin pysäkille ja otti hämmentyneet meidät kyytiin. Päästyämme keskustaan kävelimme lopulta melkein Ruoholahteen saakka, vuosi vaihtui siinä Hietalahden torin kohdalla. Taivaalla räiskyivät suuret komeat raketit ja mereltä tuuli kylmästi. Halin koko juhlivan tiedekunnan porukan (käpistelijöitä, kemistejä ja matemaagikkoja ainakin), palautin puhelimen ja suuntasimme kukin omiin bileisiimme, minä Casa Hynniseen.
Heti kun pääsin ovesta sisään, alkoi hillitön halailu. En ole nähnyt syksyn kuluessa juuri ollenkaan tärkeitä ystäviä ja ihania kavereita ja söpöjä tuttuja tuosta porukasta juuri ollenkaan, joten sain viettää syleilyissä varmaan yhteensä kymmeniä minuutteja. Tämän jälkeen kotiuduin aika nopeasti yläkerran saunaosaston poreammeeseen, jossa vietinkin kiinteästi seuraavat neljä tuntia. Voi jumantsuikkeli miten ihanaa se oli, niska-hartia-jumit ovat poispyyhkäistyt hetkeksi. Siinä poreissa tuli juteltua myös ihmisten kanssa kaikkia juttuja, erityisesti Pena tuli haastateltua kokemuksistaan Venäjällä opiskelemisesta. Petiin painuin vasta joskus aamukuudelta, pari tuntia nukuttuani nousin ylös lukemaan lehtiä ja kymmenen maissa menin takaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä sitten syötiin hyvin ja lorvailtiin.
Opiskelut pitäisi potkaista käyntiin, loman aikana olen lähinnä ehtinyt sairastaa hillitöntä flunssaa ja järjestää vähän Ropeconia. Seminaaria varten pitää koostaa vielä infopaketti osallistujille ja lyödä muutamia yksityiskohtia lukkoon. Logistiikkainventaario kertsille tehtiin sunnuntaina, löydettiin Pahuus (1, 2). Lopuksi kaikki saivat piparia ja tulivat meille saunomaan. Kun nettisaitin saisi vielä päivitettyä ja conryn saitin leiskaluonnokset tehtyä, voisi hetkeksi jäädä laakereilleen lepäämään (eli opiskella). Joskin olen hulluuttani lupautunut pariin muuhunkin saittiprojektiin leiskapetteriksi, tämän lisäksi tietokone oikuttelee. Onneksi on nörttikavereita, Samuli lupasi tulla fiksaamaan konetta vielä tällä viikolla. Nyt kello on 3.21 yöllä, huomenaamulla 9.00 pitäisi olla hereillä ilmoittautumassa kursseille, joten katkaisen päivityksen tähän ja menen ottamaan hieman unta palloon.
no comments | posted in Tosielämä, con, internet, opiskelu
Aug
1
2007
no comments | posted in internet
Jul
15
2007


Kaunistelin ehkä hieman totuutta, mutta tältä minä näyttäisin Simpsons-hahmona. Omansa voi luoda osoitteessa http://www.simpsonsmovie.com
no comments | posted in internet, viihde
Mar
29
2007
Tyypillistä, ensin kirjoitin hirveällä kiireellä raporttia tekemästäni käyttöliittymätestauksesta päästäkseni ajoissa nukkumaan -nyt jumitan internetissä mm. irkkaamassa, selaamassa huuto.netiä ja muuten vain pöristelemässä ympäriinsä kuin riivattu.
Minulla on lista 43:sta asiasta, jotka tahdon tehdä elämässäni, sain juuri ruksittua sieltä kaksi pois (ja päätin, etten haluakaan yhtä). Moinen lista internetin aikakaudella on siitä ihana, että näen mitä muut palvelun käyttäjät ovat listanneet tavoitteikseen ja sitä kautta olen saanut jo monta uutta ideaa siitä, mihin haluan elämääni lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä suunnata. Aiheista voi kirjoittaa, tavoitteitaan voi kommentoida, toisten tavoitteita voi kommentoida ja toisten tavoitteita voi kannustaa. Koukuttaa lievästi. http://www.43things.com/
Millainen onkaan keskustalainen valtionhallinto? Suuret muinaiset hallitsevat. Via IRC
Otin selvää luettuani Hesarista jutun pandoista, että missä Euroopan eläintarhassa voisin nähdä elävän pandan. Berliinissä olisi ja Itävallassa. Suunnittelin jonkin aikaa innolla meneväni katsomaan uhanalaista söpöläistä.
no comments | posted in Tosielämä, internet
Jan
21
2007
Päätin sitten olla lähtemättä Knudepunktiin, koska reissu maksaisi vain ihan liikaa suhteutettuna nykyisiin rahavaroihin. Juon mielummin kaksi kuppia kahvia ulkona enemmän kuukaudessa seuraavan puolen vuoden ajan. Jos tahtoisi matkustella, pitäisi tehdä töitä. Mutta jos tekee töitä, on vaikeampaa löytää elämästään vapaa-aikaa matkusteluun. Typerä noidankehä.
Kerroin yhdelle koulukaverille Paypalista puhuttaessa, että ystäväni ostivat kerran yli 200 dollarilla My Little Ponyja Ebaysta. Koulukaveri ei oikein tuntunut ymmärtävän. Täytyy kyllä sanoa, että jos olisi ylimääräistä rahaa, ostaisin ihan mieluusti My Little Ponyja ja vintage-Barbieita. On pikapuoliin käytävä kokoelmaa vähän läpi, veikkaan että niissä kolmessa laatikollisessa nukkeja on muutamia ihan myyntiin asti kelpaavia. Voisi saada pikkuisen lisää taskurahaa.
Katsottiin tyttöjen kanssa männäviikolla Barbie ja Joutsenlampi -elokuva. Lupasin lähettää Mattelille kirjeen, jossa sanotaan
“Vittu rinkeli!
Mitkä vitun tontut?
Mitkä vitun tanssivat pierevät mäyrät?!?”
Luulen, että ks. elokuvan katsominen aiheutti meille kaikille traumoja, joista toipumiseen tarvitaan terapiaa. Barbie joutsenlammella ei nimittäin ollut joutsenlammen kanssa mitään muuta yhteistä kuin nimi. Viisi minuuttia tätä huonon 3d-animaation ja uskomattoman huonon käsikirjoituksen riemuvoittoa katseltuamme aloimme haikailla mahdollisimman terävää veistä, jolla olisimme voineet vetää valtimomme auki. 38 minuuttia elokuvaa kestettyämme korkkasimme viimein Finlandia-vodkapullon ja joimme kukin valtavat paukut. Vannoimme, ettemme enää koskaan hauku Disneyn Pienen merenneidon puhuvia dorkia eläimiä, kuten läskiä kalaa tai tyhmää koiraa. Olimme myös varsin huolissamme siitä, että lapsukaiset katselevat nykyään vastaavanlaista tuubaa, eivätkä mitään laadukkaita piirrettyjä.
Olen kuunnellut paljon folkkia. Sain ihmeellisen tarmonpuuskan ja pyöräytin kaikki kolme Norjasta tuomaani Gåten levyä iPodiin, samalla vanhan Tsakun. Gåte rokkaa enemmän kuin ehkä mikään koskaan. Juuri sellaista musiikkia, jota viitsisi kuunnella iltatolkulla hämärässä maaten ja kaakaota juoden. Tai vaihtoehtoisesti nurmikolla ilman sukkia tanssien. Gåten Iselilja-levy tuo nyt mielettömiä takaumia talvisesta yöjunasta, jolla matkustimme Karoliinan kanssa Oslosta Tukholmaan ja kuuntelin Iseliljaa kun en saanut unta. Juna oli vanha ja sen lämmityslaite epäkunnossa, joten rosvosimme yläsängyistä lisää peittoja. Olisipa taas matkalla Norjaan. Tai olisipa edes kesä.
Karoliina sentään on vaihteeksi muutaman päivän Suomessa ennen kuin lähtee Kairoon (!!!), joten vietimme eilen mukavan tunnin extempore juoden kaljaa, koska Karo oli myöhästynyt bussista. Pikapäivitys viimeisistä katastrofeista ja hyvistä uutisista tuli ihan tarpeeseen. Tahdon takaisin Tukholmaan. Hyvin hassua, että se on ainoa kaupunki, johon olen koskaan rakastunut. Hyvä että se on niin lähellä.
Löysin netistä myös mitä parhaimman webbipalvelun, LibraryThingin.
Kannattaa vilkaista myös Charlie the Unicorn – Candy mountain! Fill me with sweet sugary goodness!
no comments | posted in Tosielämä, elokuvat, linkki
Jan
10
2007
http://www.lost.eu/1267e – mielenkiintoista!
Suunnitellaan reissua Ikeaan, kohta pitäisi lähteä syömään, illalla on myrskybileet ja ilmeisesti kotiseudulle on pesiytynyt inhottava naisiaseuraava hyypiö. Pitää ruveta kanniskelemaan mukana hiuslakkaa ja kovia esineitä.
Eilen yritin asentaa paria pluginia WordPressiin, mutta nukahdin näppäimistön päälle. Oli kai ollut vähän pitkä päivä, kursseille piti ilmoittautua, piti irkata ja järjestellä bileitä koko iltapäivä ja sitten piti ajella autoa, juoda kahvia kermavaahdolla ja pelata Trivial Pursuitia.
Kiva elämä vielä hetken.
2 comments | posted in Tosielämä, linkki, opiskelu
Sep
30
2006
Johari – ja Nohari-ikkuna. Saa täyttää.
no comments | posted in internet
Aug
6
2006
…ostin domainin, joka piti ostaa jo kauan sitten. Tälle sivustolle teidät vie suoraan osoite http://pornopolka.net tai http://www.pornopolka.net
Jee! Tämä johtui siitä, että Joker.com syö mun Visa Electron -korttia.
no comments | posted in internet