Pornopolka

Kevät tulee kohisten. Olen lakannut käyttämästä villakangastakkia, kaksi hupparia päällekäin ajavat takin virkaa ihan oivasti. Käytiin Plantagenissa katselemassa kasveja pitkäperjantain kunniaksi, tulin kotiin kahden kukan ja kahden rikkinäisen näppäimistön kanssa. Näppäimistöt pitäisi purkaa askartelutarpeiksi ja hankkia kuumaliimapyssy. Tällä viikolla olen mm. stressannut töissä, juonut kaljaa, käynyt bailatino-tunnilla ja kuntosalilla sekä pessyt kylppärin lattiasta kattoon. Tahtoisin myös uudelleenleiskata ainakin tämän blogin, mutta kun ei ole aikaa voi vain haaveilla. Tarvitsisin yhden viikonlopun lukittuna samaan paikkaan skannerin ja inspiraation kanssa…

Tänään aion avata yhdessä ystävien kanssa grillikauden Elm streetillä ja toivottavasti myös pelata jotain. Kuten perinteistä, pitäisi ostaa pojille synttärilahjaksi munia.

Valokuvaaminen on kivaa! Hankin Flickr pro:n, jotta ei tarvitse ihmetellä tilan loppumista tai muita rajoituksia. Sitäpaitsi tuntuu paljon mukavammalta, että kuvat ovat netissä kuin että bittitaivaan tuuliin katoaa taas kohta kasa allekirjoittaneen digikuvia… Onneksi suurin osa niistä viimeksi tuhoutuneista oli myös netissä. Ne vanhat kuvat voisi myös internetittää jälleen, siellä oli jotain ihan hauskoja otoksia mm. kukkia keräävästä lukion jäyhästä historianopettajastani ja vatikaanin pihalla tepastelevista nunnista.

Olen myös innostunut kovasti käyttämään Qaiku-palvelua. Monet varmaan muistavat minun olleen myös aktiivinen Jaiku-käyttäjä, mutta Jaikun käytännössä vetäistyä viimeiset hengenvetonsa päätin vaihtaa maisemaa. Sitäpaitsi Qaikun kehittäjät ovat aikamoisen kivoja tyyppejä ihan elävässä elämässäkin! Valitettavasti en saa järkevästi upotettua tänne blogiini Qaiku-päivityksiäni, mutta kaikki sosiaalipornonnälkäiset voivat vilkaista ne tästä linkistä.

Kuvituksena on tämänhetkinen Qaiku-teemani Hello Kitty (edellisessä oli poneja). Ai mitenniin minun pitäisi harkita camp-humoristisen kitsin sijaan jotain tyylikästä?

Pikseliähky-tapahtumassa, jossa vierailin viime viikonloppuna, oli kaikkea jännää. Lisää kuvia löytyy tosiaan Flickristä, mutta tässä muutama ihan jännä. Mannerheim-kuva on usb-kissa-workshopista, kuittinauhakasa on Lasipalatsin taidenäyttelystä ja ne kuittitulostimet printtasivat Twitter-feediä, viimeisessä kuvassa on Pikseliähky-näyttely Kiasman ykköskerroksessa. Hyvää pääsiäistä!

Ruotsista
Linköpingissä oli täysi kevät. Ihmiset ajelivat t-paidoissa polkupyörillä baariin. Diskossa soitettiin ihan käsittämätöntä ruotsinkielistä euroviisuilta kuulostavaa musaa ja paikallinen lelukauppa oli hallin kokoinen. Reissu oli kaikkinensa ihan mukava, poikien kanssa oli pääosin kivaa rellestää laivalla (hyttibileitä lukuunottamatta) ja opin Cosmopolitanista ihan uusia ruotsinkielen sanoja. Matkalla takaisin Suomeen alkoi lumimyrsky, paraikaa nytkin sataa lunta. Missä kevät? Univelkaa matkalla kertyi vähän turhan paljon ja osittain siksi tämä viikko on ollut aika rankka.

Kavereista
Neljä naista ja neljä pulloa kohtasivat tällä kertaa Leppävaarassa. Bileet olivat jättimenestys erityisesti herkullisten drinkkien ja ihan hervottoman seuran takia. Nauroimme vatsat ihan kippurassa todella härskeille letkautuksille, hinnevaan! Ensin Hannes tarjoili meille erinomaista etnistä ruokaa naan-leipineen ja mangolasseineen, sitten joimme mansikkamargaritat -tai kuten myöhemmin saimme tietää, daiqurit- sekä banaani-vaniljajäätelö-pinacolada-drinkit. Erityisen maininnan arvoinen on banaanidrinkki 2.0, jossa drinkin päälle lisättiin kermavaahtoa ja tummasuklaarouhetta. Jatkettuamme jonkin aikaa samalla linjalla ähkimme lopulta saunan lauteilla haukkuen kaiken haukut ansaitsevan. Yllättäen nukutti pitkälle iltapäivään ja pääsin lähtemään vasta miltei sunnuntaina, katsottuani ensin puoli iltaa telkkaria ja syötyäni jälleen Hanneksen tekemää ihan älyttömän hyvää ruokaa.

Aiemmin tällä viikolla ohjelmassa on ollut mm. Ropeconiin liittyvää kokoustamista kahtena iltana, opiskelukavereiden kanssa Playstation-pelejä ex tempore, yllärishoppailua ja ihana rauhallinen keskustalounas asiaankuuluvine pitkine iltapäiväkahveineen.

Kirjoista ja vampyyreistä
Harry Pottereiden jälkeen mikään muu kirjallinen tuotos ei ole saanut minua samalla tavalla pistoksiin kuin Twilight-sarja. Lienen maininnut aiemminkin jotain poskettomasta viehtymyksestäni vampyyreihin ja Twilight yliluonnollisena Romeo ja Julia -tarinana onnistui osumaan johonkin lamaannuttavaan hermoon. Kirjailijan kirjalliset ansiot -myönnettäköön- eivät ole kummoiset, onnekseni luin kirjat englanniksi enkä suomeksi, joten hän sai varmaan aika paljon anteeksi jo sillä. Mutta juustoisista rakkauskohtauksista huolimatta en vain kyennyt laskemaan kirjaa kädestäni ennen kuin nukahdin kirja naamalla. Kahlasin reilussa viikossa läpi kaikki sarjan neljä teosta, mikä oli opiskeluiden ja töiden lisäksi melkomoinen saavutus. Nyt kaipaan lisää vampyyreitä ja olen harkinnut Anne Ricen vampyyrikronikoiden uudelleenlukua. Samalla voi nostalgisoida teini-ikää.

Musiikista ja tv-viihteestä
Olen myös ihan jälkijunassa innostunut kuuntelemaan Musea. Spotify palveluna on vienyt sydämeni, niin paljon uutta musiikkia on kirjaimellisesti sormenpäillä odottamassa hakusanan kirjoittamista palveluun. Ja Muse on sopinut ns. yllätyshyvin viimeaikaisiin mielentiloihin.

Televisiosarjoista sydämeni vei täydellisesti juuri tällä viikolla loppunut 12-osainen sarja Uutishuone. Kylmän sodan aikaista Yleisradiota kuvaavan sarjan parhaita koukkuja ovat tositapahtumiin pohjaava tarina, ajankuva sekä todella lahjakkaat ilmeikkäät nuoret näyttelijät. Samuli Vauramo nyt vaan on ihana. Ylipäätään kivaa nähdä vaihteeksi jotain suomalaista laatudraamaa.

Elämästä ja elektroniikasta
Ostin uuden kameran! Eihän minulla ole ennestään kuin yksi kinofilmijärkkäri parine objektiiveineen ja sekä täysverinen että puolituinen digijärkkäri… Mutta kun totesin etten jaksa raahata niitä isoja kameroita jatkuvasti mukana, niin Anttilan tarjouksesta nappasin Canonin Digital Ixus 970 IS:n mukaan. Olen kuvaillut nyt innokkaasti muutaman päivän ja hyvinhän se pelaa. Alun perin ajattelin hankkivani pinkin kameran, mutta kun hintaeroa tuohon paremman skaalan Ixukseen ei ollut kuin muutama hassu kymppi ja Ixuksessa merkittävästi parempi optiikka, voittivat nörttiominaisuudet nyt tyttöilyn tällä kertaa.

TV-viihdettä on tarjonnut YLE:n areena. Tänään välttelin PHP:n koodaamista ja katsoin Lemmenleikit-ihmissuhdedraaman ensimmäisen jakson. Olen jäänyt aika tehokkaasti nettiteeveen koukkuun, Nelosen nettitv ei onneksi minulla toimi, mutta maikkarin nettiteeveestä olen tuijotellut jo monta jaksoa Pikku-Britanniaa ja komeita palomiehiä Pelastajia. Joostista on tullut tähän mennessä vain tylsää ohjelmaa ja musiikkivideoita. Jos jossain vaiheessa saisi rahaa, voisi ostaa isomman kuvaputkitelkkarin käytettynä, niitä kun saa halvalla porukan siirtyessä taulutelkkareihin ja kai joskus se digiboksikin on hankittava. Toisaalta elämä ilman “oikeaa telkkaria” on ollut ihan antoisaa, dvd-julkaisut riittävät tarpeisiini melko pitkälti. Ei myöskään tarvitse käyttää aikaa sohvalla makaamiseen ja kanavasurffailuun, telkkarilta säästynyt aika on helppo tuhlata netissä pyörimällä. Kaipaan on-demand-telkkaria, sellaista jenkkien TiVo:n tapaista. Miska on hankkinut tallentavan digiboksin, jossa on avoin ohjelmointirajapinta ja tehnyt itse kilkkeen, johon voi syöttää avainsanoja ja boksi nauhottaa. Sepä olisi luksusta, kun voisi vaikka kerran viikossa istahtaa paikalleen ja katsoa, että “jaah, mitähän tänne olisi viikon aikana kertynyt”.

Olen pelannut internet-tabletilla paljon Mahjongia. Olen myös kironnut sitä miten vähän langattomia avoimia verkkoja Helsingissä on. Tää on ilmeisesti se tietoyhteiskunta… Opiskelukaveri tosin väitti laitoksella, että se mun laite (tai siis sen antenni) saattaa vaan yksinkertaisesti olla niin pieni, ettei se tukiasema vaan yksinkertaisesti kuule sitä sen pikkuisen pientä ääntä.

Kiire on kyllä elämän syöpä. Odottelen innolla tenttiviikkoa, väliviikkoa ja edessä siintävää pääsiäislomaa. Solmukohtakin lähestyy vääjäämättä, päätin sitten lopulta osallistua tapahtumaan maksavana vieraana ilman mitään velvoitteita. Aika paljon tapahtumaan on tulossa suomalaisia tuttuja, jotka eivät ole aiemmin kohdissa käyneet.

Eiliset polttarit menivät todella hyvin! Aloitin aamun ihastelemalla kaunista vaaleanpunaista auringonnousua Itä-Pasilan yllä kello kymmentä vaille kahdeksan. Jatkoin nuoruusmaisemiimme Pitäjänmäkeen ja Konalaan, kiipesin Malminkartanon jätemäelle ja rehellisestisanottuna luulin että kuolen siihen rasitukseen. Pakkasta oli vain 15 astetta… Syötiin evääksi jäätyneitä sämpylöitä ja kaakaota, jonka poltin aamulla pohjaan. Onneksi se ei vaikuttanut makuun. Pyörittiin pitkin Konalaa, käytiin yhden tytöistä kotona juomassa kahvit, lipesin kotiin, mentiin Katrin kanssa Latokaskeen sulhasen äidin luokse, jonne muukin porukka sitten lopulta päätyi. Syötiin itsemme ihan täyteen, kosmetologi käsitteli meidät kaikki (vitsi minulla ei olekaan koskaan aiemmin ollut näin siististi nypittyjä kulmakarvoja!), joimme mohitoja, juorusimme, katsoimme telkkaria ja lähdimme keskustaan ravitsemusliikkeisiin, joista saa alkoholia rahaa vastaan. Valvoin yli 22 tuntia putkeen, loppuvaiheessa hermot olivat aika kireällä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Sulhanen soitti minulle iltapäivällä kysellen morsiamensa perään ja ensi lauantaina on sitten häät. Vähän harmittaa, että joudun menemään juhliin ilman avecia, mutta elämä on. Enköhän jonkun sentään saa korvasta raahattua tanssilattialle…

Olin viime viikolla kahdessa työhaastattelussa ja molemmat firmat olisivat palkanneet minut. Tämä aiheuttikin pienoista päänvaivaa sekä tunnontuskia, kun piti melko nopeasti päättää mitä tekee -ja tietenkin torjua jompikumpi jaossa ollut työtarjous. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tein oikean valinnan, koska olen ihan pähkinöinä uudesta duunista. Itse pääkallonpaikka tosin on Espoon erämaassa, tulevaisuudessa voin kuitenkin tehdä ainakin osan tunneista etätyönä. Tunnustettakoon vielä, että jänskättää ihan kiitettävästi, mutta eiköhän se tästä. Vaikka kalenterivammani ei näinollen parannukaan, niin ainakin voin olla huoleti kesätöiden suhteen. En oikein pysty vieläkään käsittämään tuuriani, kaverit tuskailevat hiki hatussa hakemusten kanssa ja ahdistuvat, minulla tärppää kahdesti viikon sisään. Eikä edes mistään hanttihommista, vaan ns. omalta alalta. Okei, oman alan hanttihommista, mutta niitähän minä juuri halusinkin.

Olen aloittanut PHP-raamatun lukemisen ja olen nyt sivulla 100. Varsinaista tietokantasovelluksen toteutusta sensijaan en ole vielä aloittanut, vaikka olisi pitänyt. Loppuviikosta saatan olla kiukkuinen, myöhässä aikataulusta ja vain itseäni voin syyttää. Olen yrittänyt siistiä kalenterin iltamenoista tyystin seuraavan parin viikon ajaksi, että saisin projektin kunnialla tehtyä loppuun. Valvottuja öitä ei vain voine välttää.

Tietotekniikka NYT-kurssi jatkaa mielenkiintoisuuttaan, keskiviikkona luvassa IBM:n edustajan luento aiheesta Service science -palveluista tiedettä? Edellisestä luennosta pitäisi myös vääntää essee. Mainostan jo etukäteen -mikäli lukijoista löytyy kiinnostuneita- erästä tulevaa luentoa, joka lienee erittäin mielipiteitäherättävä… 20.02. Arto Alaspää (Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry / IFPI-Finland) Tekijänoikeus: luovuuden kannustin vai tietoyhteiskunnan kehityksen jarru? Luennot pidetään Kumpulan kampuksella Exactumissa kello 16-18. Luennot ovat avoimia tilaisuuksia, joten allekirjoittaneen puolesta tervetuloa!

Käytin tänään kasan rahaa, nimittäin tietokoneen kymmenvuotiaat kaiuttimet päättivät eilen illalla mennä tehokkaasti rikki ja jättää minut kärvistelemään hiljaisen koneen viereen. Ajattelin sitten kerralla ostaa hyvät ja kannoin Logitechin Z-4:set kotiin. Nyt on sitten kalleimmat kaiuttimet koskaan, myös subwoofer. Ja täytyy sanoa, että kyllä näistä sitä ääntä lähtee. Ostin myös -kun kerran ostamisen makuun pääsin- lisää kosmetiikkaa sekä uudet Pilgrimin korvakorut viime talvena hukkaamieni tilalle.

Taas vierähti päivä maalla, saaliiksi sain kasan kirjoitettuja sähköposteja, irkissä käytyä tärkeää ja hyödyllistä mielipiteenvaihtoa ja yhden laatikollisen lajiteltuja vaatteita (miten niiden olemassaolo on enää edes mahdollista kysyn vaan). Asensin myös monitoimilaitteen, eli yhdistetyn skannerin ja tulostimen. Canonin vehje maksoi kuusikymppiä ja ainakin tämänpäiväisten kokeilujen perusteella tekee oikein hyviä valokuvatulosteita ja skannaakin ihan kiitettävästi. Huomenna voisin maalata vähän vesiväreillä, lajitella vähän lisää tavaraa, käydä ehkä ulkonakin hyvällä tuurilla. Torstaina lähdetään vanhempien ja niiden ystävän kanssa Tallinnaan, ollaan siellä yötä ja tullaan perjantaina takaisin. Passi pitää muistaa käydä hakemassa ennen lähtöä.

Nyt minulla on monta kuvaa Till Lindemannista laitettavaksi kotona seinälle <3

Viikko alkoi loistavasti. Kännykkä oli muuttunut niin viisaaksi, että päivitti itse itsensä automaattisesti kesäaikaan, sitä en tietenkään tajunnut illalla unissani vaan väänsin sitä tunnin eteenpäin. Aamulla ihmettelin että mikäs hitto kun väsyttää niin ettei oikeasti pääse ylös. Vääntäydyin lopulta keittelemään teetä ja tajusin että videoiden kello himmertää lukemaa 5.35. Menin suosiolla takaisin nukkumaan. Kun nousin tuntia myöhemmin ylös sain poksautettua ensitöikseni riisipuurot pitkin mikroa ja lyötyä kylppärin oven sormilleni.

Ai jai jai jai jai!

Kerrottakoon vielä, että lakkasin juomasta appelsiinituoremehua aikoinaan koska tapahtui useampana aamuna että olin unenpöpperössä mehuni homeisena hörppäävä.

Eilen oli Sannan synttäreiden seurauksena lievä fyysinen krapula, henkiseltä pelastivat kriittiset kolme sekuntia. Siellä laulettiin karaokea ja juotiin kaljaa, juustokakku oli herkullista. Olin väsymyksestä huolimatta aikaansaava, kävin Jannen kanssa syömässä lähikiinalaisessa, jota en ollut aiemmin huomannutkaan. Noloa, olen asunut Haagassa sentään kolme vuotta… Tämän lisäksi kävin kaupassa ja siivosin vähän. Toiveena olisi voida järjestää syntymäpäivät vielä joskus niin että vieraat mahtuisivat sisään eivätkä saisi astmakohtausta. Leipomukset aion suorittaa äidin luona.

Ehkä tämä viikko alkaa parantua pikkuhiljaa?

Lapseni on sokea. Toisin sanoen uuden PowerBookini näyttö on pimeä. Kriisi alkoi viikonloppuna kun viimein sain avattua tietokonelaatikon. Tässä kun on ollut kaikenlaista hässäkkää niin pääsin yo-lahjakoneeni kimppuun vasta nyt, tietenkin 90 päivän ilmaisen puhelintuen päätyttyä. Onneksi Jennin nettituttava, entinen Appletuki saatiin jossain vaiheessa verkkopiuhan päähän ja kun olimme testanneet kaikki mahdolliset näppäinyhdistelmät tämä suositteli huoltoa. Nyt sitten ollaan selvitelty miten ja milloin koneen saisi Applen huoltoon. Viimein jälleenmyyjältä saatiin tänään kiinni joku atk-puolen vastaava, joka sitten käski tuoda koneen heille niin he lähettävät sitten sen huollettavaksi. Että koskakohan näen lapseni seuraavan kerran? “Älä sure, se on vain tyhmä kone!” minua lohdutettiin ja paijattiin.

Nyt pitäisi juosta töiden jälkeen kotiin hakemaan konetta, viemään konetta, sitten tekemään badgeja ‘Conin talkoisiin. Ajattelin että jospa vielä ostaisin uuden Potterinkin, olisipa ainakin loppuviikko täysin tuhlattu.

Sähköposti takkuilee, työvuoroja pitäisi vielä säätää ja pieni olkapäätäni nakuttava peikko kuiskuttaa minun unohtaneen jotain todella oleellista. Aivoni?

Mikä ihana aamu, nukuin koko illan ja heräsin viiden maissa virkeänä sateen ääneen. Pisarat takovat ikkunalautaa ja maailman raikkain ilma virtaa sisään. Euforia katkesi joskus seitsemän aikaan kun tulostin meni jumiin. Näin jokseenkin rentouttavia unia, jotka muistan näin jälkeenkinpäin. Tapasin unessani ihmisen, jonka tapaaminen tällä hetkellä millään muulla tavalla ei ole mahdollista. Se olikin hassu tapaus, sillä satuin juuri leikkimielisesti pyytämään häneltä tuu mun uniin. Taikauskoa?

Sateisuus muuttui ihanaksi paahteeksi. Mehua kahvitauolla ja pisamia kasvoille on päivän motto. Niin ja hiukset uusiksi. Motivoisi itsensä lukemaan edes välttävästi kokeisiin, sekä pääsy- että järjestyksenvalvoja. Viikonlopusta tulee erittäin kiireinen, olisi kurssia, revyytä sekä varaanifestivaalien muinaispukuilua. Jos ehtisi ja jaksaisi.

Olen kyllä laitteistoon todella tyytyväinen, aikaisempi kokemus mustesuihkutulostimista on vähintäänkin akselilla surkea/välttävä, mutta ei verkkokuppa ollut väärässä suositellessaan Canonin Pixma 4000 -mallia. Hienoja kuvia tulee! Ja onhan se printteriksi aika sievä laite. Tärkeimpänä kriteerinä oli siis että tulostin toimii sekä nykyisessä XP:ssä että uudessa OS X:ssä.

Toisen käden ulottuvilla on valtava kahvikuppi ja toisen ulottuvilla rasia italialaista suklaata.

Perinteinen joulu maalla äitini serkkujen perheen luona. Matkalla autossa riideltiin tunnelmallisesti, perillä aika kului nopeasti syödessä ja leikkiessä. Lasten kanssa ei aika todellakaan tule pitkäksi, ne penteleet kun vielä nukkuvat päiväuniakin ollakseen pirteitä ja singahtelevia myöhäiseen iltaan saakka.

Joulut ovat muuttuneet salaa sitä mukaa kun olen kasvanut. Enää ei ole vatsanpohjassa pakottavaa jännitystä ja joulumielikin tulee vasta aattona, ei puhettakaan kuukauden kestävästä odotuksesta. Tai joulukalenterista. Pienille se kuitenkin oli Elämys isolla E:llä, että pukki vei tutin ja toi… poliisiaseman! Ja se poliisiasema! Oletteko jo kuulleet, pukki toi poliisiaseman! Ja junaradan. Ja tuhat pehmolelua, kirjoja ja vaatteita ja tauluja. Minä sain kahvikupin, pullalautasen ja villasukat.

Ja monta hyvänjouluntoivotusta, sähköpostia ja tekstiviestejä. Ihanuus.

Automatkalla kotiin joulupäivänä tein listan minua miellyttävistä joululauluista. Ilmeisesti moni muukin vihaa kaikenmaailman nissepolskarenkutuksia, puhumattakaan suukon saaneesta joulupukista. Hyi olkoon! Stereoihin näitä:
1. Tonttu
Ikiklassikko, toimii myös pelkkänä runona
2. En etsi valtaa loistoa
Ei kaipaa perusteluja
3. Maa on niin kaunis
4. Sylvian joululaulu

Jo pelkkä tulikuuma glögi tekee joulun. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kutsuu joulukuun 25. päivää sitten Yuleksi, Vapahtajan syntymäpäiväksi tai proosallisesti joulukuun 25. päiväksi, saa silloin länsimainen kiireinen aikatauluihminen kerrankin levähtää, maata retkottaa sohvalla ja ahtaa toisella tassulla konvehteja suuhun. Rentoutumisen täydellisin muoto. Totta puhuen, jokainen rentoutuu miten parhaaksi näkee, joulupäivänä ei kenelläkään toivottavasti ole kiirettä tai velvoitetta mihinkään. Hyvästi joulustressi ja tervetuloa ilo (ehtii sinne kuntosalille ja ikebana-kerhoon sitten uuden vuoden jälkeenkin).

Yhtäkkinen lämmin ailahdus vatsanpohjassa, kun yllättäen Villen Living the cult of Mac-jutun valokuvassa porhalsi punainen bussi pitkin Regent streetiä.

Ensi viikoksi liike lupasi minulle mustan iPodin. Miten niin ensi viikoksi? Kuinka tässä oikein jaksaa odottaa?

Näin viime yönä taas painajaisia ja päättelin että minulla on kenties alitajuista ihmissuhdestressiä. Unessa minulla oli vastasyntynyt lapsi, joka oli pienenpieni, sillä oli pienet hahtuvaiset kynnet ja pikkiriikkiset silmät ja koko unen ajan pelkäsin, että en osaa hoitaa sitä tarpeeksi hyvin, että pidän sitä sylissäni liian lujaa ja siihen sattuu. Kai itkinkin. En muista milloin viimeksi herätessäni olisi ollut niin epätodellinen olo, oman paikan ja tilan tajuamiseen meni hirveän kauan. Tottapuhuen en välttämättä ole tajunnut niitä vieläkään.

Olen kehittänyt itselleni valtavan hyvät unenlahjat. Eilen aloin katsoa Jennin kanssa leffaa, mutta simahdin heti alussa peittoon kääriytyneenä Jennin viereen sohvalle ja nukuin siinä tyytyväisenä siihen asti, kun hän lähti nojailemaan moppiin. Jotenkin kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän laiskoja ja sosiaalisia koti-iltoja. Ehkä koko kesän ja alkusyksyn jatkunut ympäriinsä juoksentelu alkaa pikkuhiljaa vaatia verojaan. Ja mikäs siinä, suoranaisesti minulla ei ole mitään jalkojen pöydälle nostamista vastaan… Kun internet oli lamassa, kirjoitin valmiiksi englannin itsenäisen opiskelun tehtäviä ja tunsin itseni tosi aktiiviseksi.

Pitkästä aikaa on aikaa. Aikaa tuhlattavaksi saakka. On myös käsinkosketeltava morkkis siitä, että söin eilen karkkia. Pitäisi varmaan ruveta paleo-kulinaristiksi ainaisen tonnikalan ja hernekeiton sijaan (ai millä rahalla?). En ole edes saanut vielä Kelalta kirjettä siitä, ovatko päättäneet hylätä vai hyväksyä viime kuun alussa tekemäni opintotukihakemuksen. Kun avaa verhot ja ulkona onkin vain mustaa. Yritän olla pahentamatta nykyistä stressiä enää yhtikäs millään, mutta joskus se on niin vaikeaa. Ehkä kuitenkin pysyn tämän talven tonnikaloissa…

Merimieslakista olisi myös se hyöty, että todennäköisesti aikeeni switchata lähestyisivät toteutumistaan. Unessa.netin Omenatarha ja muut mac-aiheiset kirjoitukset ovat olleet täällä kovassa luvussa. Jennin iPod tuli eilen ja aiheuttaa minulle suurta kateutta.