Pornopolka

Lintujen lisäksi myös minä teen kevätmuuton tänä vuonna. HOAS suuressa ystävällisyydessään antoi uuden asunnon, 36,5:n neliön yksiön Etelä-Haagasta. Olen yrittänyt rajoittaa muuttosuunnittelun iltoihin ja viikonloppuun, koska arkisin vähän turhan moni asia vaatii ahneesti huomiota. Eilen kävin vakoilemassa tulevaa kotia, peruskorjaus kiinteistössä näyttää olevan vielä varsin kesken, mutta uskon ja toivon että asunto on kuun vaihteessa muuttokunnossa. Muutosta ei myöskään ole tulossa ollenkaan niin kallista kuin aluksi pelkäsin, sillä saamme irtisanottua nykyisen kämpän jo vapuksi. Muistuttakaa, etten tee enää koskaan yhteisvastuullista vuokrasopimusta kenenkään kanssa. Neljä viikkoa armonaikaa on kuitenkin iloinen asia, ei tarvitse tehdä yhden päivän juoksumuuttoa.

Muutto on herättänyt ajatuksia, esimerkiksi miten voi olla mahdollista, että olen asunut täällä Pasilassa jo kolme vuotta? Toisaalta sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista, pääjärjestin mm. kaksi Ropeconia, hylkäsin opintotuet ja elätin itseni työnteolla, vaihdoin rastat omaan luonnonkiharaan pehkooni ja muutuin blondista bruneteksi,

aloin askarrella taas, elvytin valokuvausharrastukseni, rakastuin (useampaankin otteeseen), juurruin Alter Egoon, aloin käyttää kynsilakkaa, aloitin uudestaan paleon, ostin pelikonsolin, muutin Jaikusta Qaikuun, hengailin Gurulassa, olin tietojenkäsittelytieteen laitoksen tuutorina (ja ensi syksynä olen taas!), reissasin Tukholmassa ja Ahvenanmaalla, vietin laatuaikaa ystävien kanssa, vietin laatuaikaa tietokoneen kanssa, katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni Buffy the Vampire Slayeriä, luin laadukasta fantasiaa, sain Clue by Fourin, sain miltei tehtyä pääaineeni aineopinnot, haaveilin lemmikistä, kävin hyvissä ja huonoissa larpeissa, katsoin Pasila-sarjan ja puhuin kuin Repomies, opin ajamaan automaattivaihteista autoa, voitin arpajaisista villisian, opin juomaan viskiä… Paljon asioita mahtuu kolmeen vuoteen.

Piirtäkää rasti seinään, olen aivan poskettoman innostunut Java-koodauksesta. Kyllä, luitte oikein. Java-koodauksesta. Innoittajana on toiminut tammikuussa aloittamani Robottiohjelmoinnin harjoitystyökurssi. Kurssilla tehtävänämme oli rakentaa ja ohjelmoida Lego Mindstorms -robotteja, mikä osoittautui ihan äärimmäisen siistiksi! Legon robotin sieluyksikkö on älylaatikko, johon kiinnitetään piuhoilla moottoreita ja sensoreita. Älylaatikon alkuperäinen firmware on korvattu kolmannen osapuolen LeJOS-firmiksellä, johon on olemassa valmiita metodeja sisältävä API. Alkukantainen riemu siitä, että robotti oikeaa nappia painamalla kehrää on vain koettava itse. Ottaakseni pienen spurtin koodauksessa poltin osan viime vuonna kertyneistä ylityötunneista lomana, joten istuin pitkiä iltoja Kumpulassa muutaman kanssasuorittajan kera. Oli kivaa myös tehdä kollaboratiivista työtä, viikottain tapasimme kurssilaisten kesken ohjatusti nelisen tuntia ja monasti päädyimme pähkäilemään robottiongelmia tai jopa koodaamaan yhdessä muutenkin.

Koska robottikurssin demo perjantaina meni hyvin, Nöpö haki menestyksekkäästi pallon, päätin suosiolla pitää viikonlopun rehellisestiansaittua vapaata ja palata ohjelmoinnin pariin vasta ensi viikolla. Lauantaina käväisin yksin kirppiksellä Vallilassa, katsoin loppuun Buffy the Vampire Slayerin kakkoskauden ja tein todella hyvää ruokaa. Tänään sunnuntaina olen onnistuneesti kirppistellyt Sonjan kanssa, jonka lisäksi tietenkin vaihdettiin kahvin ja omenapiirakoiden ääressä runsas määrä viimeaikojen kuulumisia.

Kirpputori oli anteliaalla tuulella. Mukaan tarttui mm. jo jonkin aikaa etsimäni pressopannu merkkiä Bodum, Web Design Index 7 -niminen kirja, toinen kirja Flashistä ja Actionscriptistä, miltei käyttämättömät Clarksin punaisesta nahasta tehdyt kesäkengät (olisipa jo kesä!),
vähän koru- ja kosmetiikkaosastoa, Sin City -dvd ja kirsikkana kakussa aitoja Mattelin Barbienvaatteita kultaiselta 60-luvulta.

Kuvissa esiintyvä nukke ei valitettavasti ole aitoa vintagea, vaan 35th Anniversary Barbie (joka kylläkin on tehty vanhoihin muotteihin). Samalla kun otin kuvia löydöistäni innostuin kuvaamaan myös muita tyttösiäni. Haaveena olisi saada jokaisesta omistamastani nukesta kuva, ensisijaisesti dokumentaatiotarkoituksissa.

Vintage Skipper, 1960-luku

Tutti ja Tutti, alkuperäiset vaatteet, 1960-luku

Että sellainen aidosti vapaa viikonloppu! Matkalla kotiin kiepsahdin Stockmannin kautta ja hain pannujauhatuskahvia testatakseni uutta pressopannua. Nyt on ensimmäiset sillä keitellyt sumpit vedetty naamariin ja että oli hyvää. Olisipa heti perään toinen viikonloppu, niin voisin linnoittautua sohvalle kahvikupin ja mainittujen uusien kirjojen kanssa. Napostaisi todella paljon tehdä muutama webbiulkoasu, mutta valitettavasti tie ideasta toteutukseen ei ole ihan tunnin juttu yleensä. Ensi viikollekin on ehtinyt kertyä jo ihan tarpeeksi tekemistä, esimerkiksi vakioviikkoon kuuluvia töitä ja Nöpö-robotin ohjelman kehittämistä ainakin yhdellä uudella sensorilla ja metodilla. Sitten jossain välissä pitäisi lukaista muutamasatasivuinen kirja englannin intensiivikurssin viimeistä tapaamiskertaa varten. Seuraava opetusperiodikin kärkkyy ihan nurkan takana, luvassa on tietokoneen toimintaa ja tietomurhaa. Veikkaan, että kevät on ennen kuin huomaankaan.

Kuten olen tullut aiemminkin maininneeksi, olen aktiivinen sosiaalisen median palvelussa Qaiku. Se on ikäänkuin suomalainen Twitter, mutta tukee mm. monikielisyyttä ja keskustelua (siten että vain ensimmäisen viestin merkkimäärä on rajattu ja kommentit voivat olla pidempiä). Suosittelen Qaikuun liittymistä lämpimästi, sillä itse ilahdun päivittäin verkostoni ajatuksista, jotka  he mitä ystävällisimmin jakavat internetissä kanssani.

Keväästä saakka olemme saaneet pidättää hengitystämme Mysteerikirjamysteeriä seuratessamme. Mysteerikirja on siis käsin sidottu ja vastaanottajaansa varten koristeltu / suunniteltu muistikirja. Olin alusta alkaen ihastunut tähän altruistiseen projektiin ja jännitin yhdessä muiden kanssa kenen postiluukusta kirja kolahtaa. Monet kirjan saaneista olivat tuttujani, joko uusia tuttavuuksia Qaikun kautta tai muista yhteyksistä tosielämässä tavattuja. Koska Amélie on yksi lempielokuvistani, oli minun tietenkin lähdettävä leikkiin mukaan ja tehtävä hupsu lupaus, jonka toteuttaisin jos saisin joskus mysteerikirjan. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten uskonut siihen mahdollisuuteen.

Mysteerikirjojen tekijä loi itselleen profiilin Flickr-kuvienjakopalveluun nimellä Reija Merkitys, joka on anagrammi sanasta mysteerikirja. Siellä hän julkaisi vielä merkitykseltään hämärän peitossa olevia kuvia, sekä esikatselukuvia uusista mysteerikirjoista.

12.11. 2009 Flickriin ilmestyi seuraava esikatselukuva.

Olin varma, että kuva esittää ponin jalkaa. Samana päivänä meillä sattumalta oli Qaiku-käyttäjien tapaaminen, jossa lähinnä olin hulvattoman innoissani. Käytiin debattia aiheesta “onko kuvassa ponin jalkaa vai eikö ole”.

photoshoppaus: @jams

Samaan aikaan Tampereella tehtiin ylläoleva kuvanmuokkaus. Havainnekuva osoitti, että esikatselukuva osuu yksi yhteen Qaiku-taustakuvani kanssa. Innostuneisuuteni oli tässä vaiheessa käsinkosketeltavaa!

Oli ongelmallista, että minun olisi opiskeluitani varten täytynyt piirtää erilaisia laskenta-automaatteja, mutta harjoitusten sijasta mietin mysteerikirjaa ja tekemääni höpsöä lupausta. Kun sitten viimein eteisen matolla odotti tutunnäköinen kirjekuori, jätti sydämeni muutaman lyönnin välistä. Yritin mm. epätoivoisesti ottaa sormenjälkiä sisäpaperista, mutta pettymyksekseni salapoliisintaitoni olivat niin vajavaiset, ettei siitä tullut mitäänNäin hieno ponikirja kuoresta kuoriutui!

Edelleen Mysteerikirjojen tekijä ja lähettäjä on piilossa.

Nyt kaikki tietenkin miettivät miten siinä höpsössä lupauksessa kävi.
Vastaus:

Eli seksiä ja kettua metsästämässä.

Pari sanaa paleosta ja historiastani

Paleo tarkoittaa tässä yhteydessä paleoliittista eli kivikautista ruokavaliota. Aiempi paleokauteni käsitti muistaakseni melko tarkkaan vuodet 2004-2006 ja tämä nykyinen kausi alkoi miltei tasantarkkaan vuosi sitten, tammikuun lopussa 2009. Ympäröivän maailman suhtautuminen paleoon tai VHH (vähähiilihydraattinen) -ruokavalioon on parantunut merkittävästi sitten ensimmäisen paleokauden. Nykyään esimerkiksi opiskelijaruokaloissa tai ravintoloissa on mahdollista pärjätä paremmin, koska soveltuvaa ruokaa on tarjolla enemmän. Muut ihmiset yleensä myös tietävät erilaisista VHH-versioista jo etukäteen jotain, enkä enää joudu ikäviin keskusteluihin kertoessani, etten syö perunaa tai kieltäytyessäni pullasta. Ostoskorini ja poskieni sisällöstä on siis tullut ns. sosiaalisesti hyväksyttävää. Se olikin pitkä matka.

Näin herkullisennäköisiä  lihapullia lämpimällä kasvislisäkkeellä nautin kesällä Weeruskassa

Missä ollaan nyt

Talvi ei ole koskaan ollut näin helppo. Asialla saattaa olla toki tekemistä myös elämäntilanteen ja kirkasvalohoidon kanssa, mutta uskaltaisin antaa myös paleolle pisteet siitä, että on pitänyt minut keskimäärin pirteänä ja energisenä. Aiemmalla paleokaudella  muistan poikenneeni melko tasaisesti, nyt ei edes juurikaan tee mieli. Vain juustoa on ikävä, enää en näe unia kekseistä ja letuista. Ensisijaisesti minulle kyseessä on elämäntapamuutos, joten jatkossakaan minusta ei tule valkoisen viljan ystävää.

Paleoversioni on muunneltu tiukka, en käytä maitotuotteita mutta laitan kahviin soijamaitoa ja syön kyllä maapähkinöitä. Joskus jopa eineksiä.

Miksi nähdä kaikki tämä vaiva

• Koska haluan kiinnittää huomiota siihen mitä syön
• Syödä enemmän kasviksia
• Saada ruoastani mahdollisimman paljon ravinteita
• Pienentyä
• Voida hyvin ja olla terve
• Ainakin maidon ja juuston suhteen lunastaa osani hiilijalanjäljen pienennyksessä
• Listaa voisi varmasti jatkaa äärettömyyksiin, mutta pääsyy: olen kokeillut kaikkea ja paleolla voin kokonaisvaltaisesti parhaiten.

Ravintola Salven silakoita voin myös varauksetta suositella, vaikkei annos maidoton olekaan

• Vanhemmat paleokirjoitukset tässä blogissa.

Kyllästyin vanhaan ja nuhruiseen blogileiskaan lopullisesti ja virittelin uuden. Valmis teema, mutta mukavan simppeli ja modattava. Innostuin myös pitkästä aikaa photaroimaan ja pari tuntia kului kuin siivillä. Edelleen pitäisi opetella tekemään WP-teemoja jakoon laitettavaksi asti, mutta ei ole ollut tarpeeksi aikaa.

Visuaalisuudesta puheenollen, kävin katsomassa vuoden ensimmäisenä sunnuntaina Avatar 3D:n Tennispalatsissa ja olin aivan myyty. Juoni oli peruskauraa, mutta Pandora-planeetta henkeäsalpaavan kaunis. En ollut aiemmin nähnyt yhtään 3D-elokuvaa, joten ihmetellessä meni tovi, samoin kuin silmien sopeutumisessa. Tämän kokemuksen jälkeen odotan kahta kauheammin tulossaolevaa ja myöskin 3D:nä näytettävää Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvaa. Koska loppiaisenakin oli aikaa, kävin katsomassa 500 days of Summerin. Se oli myös visuaalisesti miellyttävä elokuva, melko ameliemainen kerronnaltaan ja yllättävän raikas käsikirjoitukseltaan. Ei mikään ihan perinteinen romanttinen elokuva.

Mihin tämä syksykin oikein katosi, nythän on jo talvi.  Vaikka ulkona ei ole vielä pakkasesta tai lumesta tietoakaan. Elän parempaa elämää teknologian keinoin, valohoitolaitteet ovat pitäneet minut varsin hereillä, jopa koko marraskuun. Vielä kun muistaisi syödä monipuolisesti ja ottaa vitamiineja, niin olisi tämä pimeä aika selätetty. Vielä kaksi viikkoa pitäisi jaksaa yliopistolla -toinen luentoja, toinen tenttejä- ennen joululoman alkua. Olen ehtinyt onneksi vähän tunnelmoimaankin, ripustin jouluvalot, aloitin glögikauden, olen polttanut tuikkuja ja kuunnellut joululauluja. Spotify-käyttäjille tämän joulun suosikkini, Kate & Anna McGarrigle: God Rest Ye Merry Christmas.

Omasta valinnastani jättäydyin täksi vuodeksi pois järjestämästä Ropeconia. Älkää käsittäkö väärin, en ole tapahtumaa hylkäämässä vaan ainoastaan pitämässä toistaiseksi vähän lomaa hektisestä conitea/pääjärjestäjätyöstä. Joskus on nimittäin elettävä sitä varsinaista elämääkin, työt ja opinnot ovat pitäneet tähän asti ihan kiitettävän kiireisenä. Odotan joululomaa kuin kuuta nousevaa, koska kesälomakin meni erilaisia tapahtumia suorittaessa. Talvilomalla aion puhtaasti lomailla, en vain vielä ole päättänyt koska ja miten. Ehkä se kevään kuluessa kirkastuu. Ainakin yöpöydälle on päässyt kertymään ihan älytön pino hyviä, lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Vaihtaisin Sipserin Introduction to the theory of computationin aika empimättä esimerkiksi The Southern Vampire Mysteries -kirjoihin, joista kolme ensimmäistä on nyt lainassa Meriltä.

Visiitti Kiasmaan oli kaiken kiireen keskellä todella palkitseva kokemus, ei pelkästään mukavan seuran vuoksi. Ars Fennica 09 aukesi opastuksen ansiosta paremmin kuin itsekseen ihmettelemällä, oma suosikkini oli Jyrki Riekki värikkäine, yltiövisuaalisine ja suorastaan kuhisevine töineen.  Oikeilla Jäljillä -näyttelyssä erityisesti töhryosio oli mielenkiintoinen. Pilvi Takalan The Trainee -multimediateos oli erittäin oivaltava, erityisesti hihittelin päivä hississä -videolle. Takalan ideana siis on tutkia erilaisten julkisten tilojen kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä, tässä hän oli olevinaan markkinoinnin trainee konsulttitoimistossa kuukauden ajan. Muut ihmiset alkoivat kokea sekä pelkoa että huvittuneisuutta kun trainee istuu ilman konetta koko päivän jossain loungessa ja kysyttäessä vastaa tekevänsä ajatustyötä graduaan varten. Tai viettää päivän hississä painamatta mitään nappia, vain matkustaen kerrosten väliä muiden vanavedessä. Takalan muita töitä ovat esimerkiksi The Real Snow White, jossa hän jakaa Disneylandissä lapsille nimikirjoituksia Lumikiksi pukeutuneena.

Aikaa Kiasmassa olisi voinut viettää pidempäänkin, suosittelen useamman tunnin varaamista. Erityiskiitokset Kiasma saa laajojen näyttelyiden lisäksi myös hyvästä palvelusta, edullisesta opiskelijahinnasta sekä aukiolosta puoli kymmeneen illalla -nimittäin Helsingin ainoa museo, joka on auki perjantai-iltana järkevästi. Toinen mahdollinen kohde olisi ollut Taidemuseo Tennispalatsi, joka sulkee ovensa kello 19. Ja sitten ihmetellään miksi nuoret eivät harrasta kulttuuria vaan notkuvat baareissa…

Seuraavaksi tahdon ainakin Kansallismuseoon, Luonnontieteelliseen museoon katsomaan dinosauruksia ja ehkä Sea Lifeen katsomaan haita ja merihevosia. Niin ja Kansallisoopperaan katsomaan Pähkinänsärkijää. Viimeksimainittuun on jo liput, kuten jo perinteiseen Polyteknikkojen kuoron joulukonserttiin Johanneksen kirkkoonkin.

Tänään kaivoin puolispontaanisti joskin omaehtoisesti esiin hyllystä Introduction to Algorithms -kirjan ja haaveilin hetken meneväni syventävien opintojen algoritmikurssille. Saas nähdä. Jos saisi nämä pakolliset murheet pois alta ensin edes. Laskennan mallit -kurssi on tähän asti sujunut oikein mukavasti, mutta tenttiä varten pitää käyttää vielä monta monituista tuntia kertaukseen. Muut tämän periodin opinnot ovatkin syventäviä, joten valmistumisen kannalta niillä ei ole ihan niin paljon merkitystä. Olen varmaan ensimmäinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija, joka on aloittanut syventävät opinnot ennen kuin on tehnyt ohjelmoinnin harjoitustyön… ensi keväänä sekin on valitettavasti pakkosuoritusten joukossa. Sitä ennen onneksi muutamaan otteeseen mainittu joululoma!

Finncon/Animecon 2009 Kaapelitehdas

Katsoin Flickristä kuvia ja tämän nähdessäni aloin kaivata kesän valoa ihan mielettömästi. Rakastan sitä kontrastia, kun toisaalta on niin kirkasta että kuvat palavat puhki ja toisaalta nurkissa hämärän asteita. Kaipaan vähän muutenkin kesää, kun ulkona on pimeää. Viime vuonna hankittu sarastuslamppu helpottaa aamuheräämisiä niin paljon, että olisin hukassa ilman sitä. Ostin sille kaveriksi kirkasvalolampun ja yritän istua valossa puuhastelemassa vähintään puoli tuntia aamuisin. Kaikki läheiseni tietävät minun olevan aika huono aamuihminen, yleensä lähden autopilotilla ulos ovesta ja herään vähän vasta sovittaessani avainta toimiston lukkoon. Siinä vaiheessa yleensä huomaan unohtaneeni joko puoli elämääni kotiin tai lähteneeni eriparisukissa… Tällä viikolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin raitiovaunussa niin hereillä, että havainnoin tuolla ikkunan takana on maisema. Ennuste on siis hyvä.

Olin edellisviikonloppuna sekä järjestyksenvalvojana the Groupin laneissa että vastapäätä tien toisella puolella Tsukiconissa (tai Frostcon/Tsukibitessa), jossa asiat eivät ehkä hoituneet ihan kuin elokuvissa. Kirsikkana kakussa kaksi tyttöä jäi pahasti auton alle tapahtumapaikan vieressä, olin siis ensimmäistä kertaa oikeassa hätätilanteessa. Olosuhteisiin nähden kaikki meni hyvin, silminnäkijät olivat osanneet pysäyttää liikenteen ja hälyyttää ambulanssin. Jäin paikalle vielä pelastushenkilökunnan saavuttuakin katsomaan tilanteen loppuun. Sörnäisten rantatie keskustaan päin oli sulki ehkä noin 30-40 minuuttia onnettomuuden takia ja ihmiset nousivat autoistaan tullakseen huutamaan minulle aiheesta. Muistin taas miten itsekeskeisiä ihmiset ovat, yritin kertoa heille että tässä on tapahtunut liikenneonnettomuus ja että tie vapautuu heti kun se vapautuu. Tietenkin loukkaantuneet ihmiset pitää ensin hoitaa ja tapahtumapaikka kuvata ja tarkastaa.

Oheinen demokuva on Assemblyiltä.

Viime viikonloppuna olikin sitten AltPartyt, joilla vierailivat myös Tampereen vahvistukset Tulhu ja Heikki! Tässäkään tapahtumassa eivät järjestelyt olleet elokuvateatteritasoa, mutta jotenkin vaan selvittiin loppuun saakka. Oli mukavaa nähdä ihmisiä, riehua pomppulinnassa ja erityisesti katsoa demoja kivassa seurassa. Sunnuntaina olin jo ihan rättipoikki kaikesta valvomisesta, mutta silti puuhasteltiin romutyöpajassa kuumaliimapyssyjen ja kolvien kanssa, ja järkättiin yksi VIP-sauna. Olisin halunnut jäädä vaan kotiin nukkumaan koko maanantaiksi, mutta töihin oli palattava. Onneksi kiitos yliopiston väliviikon minulla on nyt ollut muutama päivä aikaa nukkua ja pestä pyykkiä.

Rammstein Provinssirockissa Seinäjoella 2003

Rammsteinin uusi levy, Liebe ist für alle da, on ollut tehokuuntelussa nyt muutaman päivän. Miksei voi olla jo helmikuu?

Ulkona on satanut syystyypillisesti koko päivän. Olen siis hyvällä omallatunnolla käyttänyt tämän sunnuntain kotona löhöilyyn, käsitöihin, suosikkisarjojeni tuijotteluun ja mietiskelyyn. Mihin tämä vuosi on mennyt? Se lienee eittämättä hukattu pölyisiin luentosaleihin, valoisiin kahviloihin, hämyisiin baareihin, tärvätty etenkin tuntikaupalla näyttöpäätettä tuijottaen, yrittäen tehdä mahdottomasta mahdollista. Nyt loppuvuodesta yritän antaa tälle vuodelle vielä mahdollisuuden, toivon että elämässä tapahtuisi kivoja, positiivisia yllätyksiä. Niitä odotellessa yritän nauttia elämästä sen, minkä voin.

Vapaa-aikani on upotettu erilaisiin vapaaehtoistapahtumiin. Ropeconin pääjärjestämisen lisäksi olen ollut tänä vuonna vapaaehtoistyövoimana ainakin Traconissa, Desuconissa, Finncon/Animeconissa, Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ja Assemblyillä. Assyillä olin LiveCrew:ssä toimittajana, muissa tapahtumissa järjestyksenvalvojana. Tulossa on vielä ainakin Alternative Party. Ensi vuoden vapaaehtoistapahtumakalenteri näyttää ihan kamalalta, on varmaan oman jaksamisen takia pakko jättää jotain väliin. Toisaalta joka tapahtumassa on ollut pääsääntöisesti hirveän hauskaa ja olen tutustunut aikamoiseen kasaan uusia ihmisiä, sekä tietenkin syventänyt tuttavuutta vanhojen kesken. Tämän vuoden arvioni perusteella pitkälti sama joukko vapaaehtoisia järjestää suurinta osaa tapahtumista, siksi olenkin vähän huolissani näiden vapaaehtoistapahtumien rakenteesta. Kun yksi tai useampi aktiivi väsyy ja jättäytyy pois, se heijastuu kaikkiin talkootyöllä järjestettäviin tapahtumiin. Välillä olen myös epäillyt omaa mielenterveyttäni, kun viikonloput pitkät matkaan ympäri Suomea (no okei, Tampereelle ja Lahteen) tekemään ilmaiseksi työtä, jota olen jonkin aikaa tehnyt myös rahasta. Koetan puolustautua sillä, että tämä on mun harrastus ja mä nautin siitä, mikä on tietenkin totta. Mutta ei se poista sitä faktaa, etteikö se samalla olisi myös aikaavievää ja uuvuttavaa. Todellakin toivon, että jokin ry näiden tapahtumien takana maksaa JV-korttini uusintakurssin, sillä en nyt ihan kaikilta osin sentään ole hyväntekeväisyyslaitos.

Ystävien takia/ansiosta olen saanut itseni nyt syksyllä revityksi Yliopistoliikunnan ryhmäliikuntaan. Puolet ajasta tunnen itseni erittäin typeräksi ja puolet ajasta saan ravistettua ujostelun pois ja pääsen lähemmäksi flow:ta. Kun tästä tulee vähän tutumpaa, niin varmaan jännityskin vähenee. Kuukauden verran takana on nyt sekä tanssahtelua että maidotonta elämää, molemmat vaikuttavat hyviltä ratkaisuilta. Aion ostaa jumppapallon, jotta voisin venytellä myös kotona. Olen vähän huolissani siitä, että ennen niin läpikotaisin vihaamani liikkuminen voikin (toki hyvässä seurassa) olla näin hauskaa.

Olen myös käynyt larppaamassa. Neonhämärä 4 oli ehkä larp-historiani paras peli. 20 valvotun tunnin jälkeen nukuin vuorokauden, mutta jokainen hetki oli silkkaa timanttia. Erityisesti Glorian keikalla kyyneleet olivat nousta silmiin, niin hyvin bändi soitti ja niin upeasti yleisö eli ja hengitti heidän esiintymistään. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin ihkauusi kampanjahahmoni Minni pääsi kuorestaan. Minulla (ja Minnillä) on varmasti vielä tämän pelikampanjan puitteissa ennenkuulumattoman hienoja hetkiä!

“Tänä iltana hämärä laskeutuu eilistä ennen
helteessä istunut palelee, varjot on koleammat.
Kadulla lamput avaavat silmänsä viivytellen
ovet painuvat kiinni ja toiset aukeavat.

Piirrän oven tähän, avaa se
astu oven tuolle puolelle.
Kerro mitä näet tässä
yössä neonhämärässä.

Erityisesti viimeaikaiset ihmiskohtaamiset ovat tehneet elämästä nautittavaa. Tassuissani on myös sekä korruptiolippu Helsingin kirjamessuille (jee) että Rammsteinin helmikuiselle Hartwall Areenan keikalle (hehto-jee). Olin jo ihan suruissani, kun alkuperäisen kiertueaikataulun mukaan bändin ei pitänyt tulla Pohjoismaihin päinkään ja suunnittelin käyttäväni talvilomani ulkomaan keikkareissuun. Mutta tuohon naapuriinhan ne tulevat sittenkin esiintymään! Sitä odotellessa.

Illat ovat muuttuneet mustemmiksi. Pimeiksi mutta lämpimiksi, välillä sataa. Yhtenä aamuna asiaa sen kummemmin ajattelematta vaihdoin hupparin villatakkiin ja laitoin kaulaliinan kaulaan, pian pitää etsiä lapaset ja saappaat. Mainoslehtisessä näin houkuttelevansävyisiä uusia lankoja. Tuntuu siltä kuin ehkä olisi syksy.

Viimeistään syksyntunteen sai aikaan ilmoittautuminen läsnäolevaksi yliopistolle. Nyt on lukuvuositarrat, kalenterit ja kurssi-ilmoittautumiset, jopa kurssikirjat tilauksessa. On kivaa päästä pitkästä aikaa kuluttamaan A111:sen penkkejä sekä juomaan kahvia hyvässä seurassa opiskelijahuoneeseemme Gurulaan.

Silti tuntuu siltä, että pitäisi keksiä jotain uutta. Mennä savikurssille. Aloittaa Tai Chi, tai ehkä jooga? Ostaa askartelutarvikkeita, vaikka edellisetkin ovat käyttämättä. Neuloa lapasia, vaikka niitä on valmiiksi laatikollinen. Yritän myös totuttautua ajatukseen, että tänä talvena opiskelen ihan tosissani. Tahtoisin saada kandiin vaadittavat kurssit kasaan mahdollisimman nopeasti, opintosuunnitelman mukaan puurtamista kyllä vielä riittää. Onneksi rohmusin Tiimarista iloisenvärisiä geelikyniä ja muuta “tärkeää” tilpehööriä.

On vähän syyllinen olo, kun perjantaina olisi ollut ystävän syntymäpäiväjuhlat enkä vain jaksanut lähteä. Muutenkin on epämääräisen syyllinen olo siitä miten olen koko kevään ja kesän laiminlyönyt sosiaalista elämääni erinäisten harrastusprojektien takia. Työpäivätkin kun ovat viime aikoina olleet täynnä sähköistä kommunikaatiota ja moniajoa, niin iltaisin jaksan vain pööpöillä, hätinä möllöttää.

Onneksi kivoja asioita tapahtuu koko ajan. Torstaina olin esimerkiksi pitkästä aikaa Kuudennella linjalla katsomassa kavereiden hevibändiä Amarantinea. Tänä viikonloppuna sekä kävin pitkästä aikaa kirppiksellä että sain aloitettua pitkään lykkäämäni siivousprojektin. Kävin Sikan kanssa syömässä ja Kaisaniemen uudessa Manga Cafessa. Kiva paikka ja hyvää teetä, menen toistekin.

Ropecon
Oli ja meni, kiireessä mutta onnellisesti. Liikuttuneena seurasin koneistomme rasvattua toimimista, tuntui ihan älyttömän hyvältä. Tuleville sukupolville kerrottakoon, että hotellihuoneen ottaminen Otaniemestä oli yksi parhaimmista ideoista pitkään aikaan. Sinne ryömiminen umpiväsyneenä oli helppoa ja tukevalla hotelliaamiaisella jaksoi pitkälle päivään. Paljon kivoja ihmisiä, tällä kertaa myös mukana tutustumassa sidosryhmien edustajia. Jälkityöt jatkuvat edelleen, mutta keveämmällä tahdilla.

Assemblyt
Vastoin ennakko-odotuksia nautin Assemblyistä ihan kauheasti! Vaikka ajoittain oli tosi rankkaa, niin enimmäkseen kameramiehen gps:nä toimiminen matkalla Jätkäsaareen kuvaamaan Madonnan jonottajia ja erilaisten haastattelujen sekä Assembly loves you -tempausten vetäminen oli ihan älyttömän kivaa. Kai minussa entisessä taidelukiolaisessa on edelleen jäljellä esiintymisvietti, sillä Areenan main stagella valokeilassa höpöttäminen tuntui ei pelkästään luontevalta vaan erittäin hyvältä! Muutenkin Assyillä sattui lähinnä kivoja asioita, ehti tapaamaan kavereita, liikuttumaan miltei kyyneliin asti democompojen pauhatessa pimeässä salissa, leikkimään rfid-lukijalla (joka annettiin kaiken lisäksi kotiin mukaan mm) ja -mikä parasta- tapaamaan Desert Planetin ja hyppimään väsymyseuforiassa samaisen bändin keikalla, terveisin fanityttö. Parasta ikinä, sanon! Minulla on myös nyt level 1 piuhojen kerimisessä, kiitos Retun piuhasulkeisten.

Seuraava tapahtuma onkin sitten Altpartyt ja niihin on vielä hetken hengähdystauko aikaa. Siellä saan myös olla vain tavallinen rivi-jv. Mikä ihana asia.

Nyt taivas avautuu kirkkaana pään yllä, minulla on vapaa-aikaa! Paitsi tietenkin opintoja ja töitä lukuunottamatta.

Perjantaina juhlistin mainittua vapautta ja työviikon loppumista käymällä oluella ja illallisella Juustojen kanssa, oluella Rotterdamissa opiskelukaveri-naminaaman synttäreillä ja Tavastialla Finntrollin keikalla. Kyseistä orkesteria en ole tainnut nähdä livenä viimeiseen kolmeen vuoteen ainakaan ja se oli mahtavaa! Ihanat röllit soittivat mielipuolisesti ja Tavastia puhkesi vuorotellen aplodeihin, huutoihin ja tanssiin. Keikkasetti oli juuri sopiva yhdistelmä uutta ja vanhaa, lämmitti. Olen kuitenkin kuunnellut Finntrollia jo älyttömän pitkään, Jaktens tidin julkaisemisesta asti eli noin 8 vuotta. Muistin taas erittäin elävästi miksi.

Eilen juhlistin mainittua vapautta viemällä auton katsastukseen, tekemällä ruokaa ja nukahtamalla ennen iltakuutta uinumaan univelkoja unholaan.

Tänään juhlistin mainittua vapautta shoppailemalla vapautuneesti kirpputorilla hyvässä seurassa, mukaan tarttui mm. kumisaappaat, uudet talvikengät, Trivial Pursuit ja… 12 osaa Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyri -kirjasarjaa! Olenkin viettänyt siivouksen lomassa ohralettujen siivittämää iltaa Rydiger von Schlottersteinin kanssa.

Ensi viikonloppuna vietetään Assemblyjen kaatajaisia, sielläkin on varmaan hauskaa. Ylipäätään tuntuu nyt muutamia pieniä ongelmia lukuunottamatta harvinaisen eheältä ja täydeltä. Rakastan syksyä, vaikka se kastelisikin vaatteet aamulla bussipysäkillä.