Jul 1 2010

On siis kesä

Viihdyn hyvin Haagassa. Täällä näyttää pikkuhiljaa jo kodilta, tavarat tosin etsivät vielä paikkojaan ja joitakin muuttolaatikoita on purkamatta. Koska HOASin kaapit eivät ole täällä standardilevyiset, muutti hyvinpalvellut pikkutiskikoneeni uuteen kotiin. Vastavuoroisesti luokseni muutti pyykinpesukone, joka on suloista nukkekotikokoa. Nurkissa on pyörinyt myös ihmisenkokoinen teekkari. Oikeastaan kaikki on todella mukavasti lukuunottamatta niitä asioita, jotka eivät ole ja sitä että jatkuvasti on kauhea kiire.

Jotta jatkossakaan kiire ei loppuisi, olen kesällä täysipäiväisesti töissä ja ilmoittauduin suorittamaan viestinnän sivuainekokonaisuutta Avoimeen yliopistoon. Saa nähdä mitä siitä tulee (feilaus [] burnout [] voitto [] eos [x]).

Ylläoleva kuva on ruutukaappaus Helsingin yliopiston henkilökuntalehden Yliopistolaisen uusimmasta numerosta. Artikkelissa esiintyy allekirjoittanut opiskelukavereineen sekä myös tässä blogissa aiemmin mainittu Nöpö-niminen legorobotti. Kuvaa klikkaamalla pääsee lukemaan koko jutun verkkolehtenä.

Olen ruvennut postcrossaamaan. Se tarkoittaa sitä, että lähettelen tuntemattomille ihmisille postikortteja ja vastavuoroisesti vastaanotan niitä. Aika halpa harrastus ja vaikuttaa todella hauskalta. Olen saanut jo kolme korttia ja lähettänyt itse kolme, kunhan loma koittaa niin kirjoitan niitä lisää.

Cafe Engel

Kesä on oikeastaan kulunut ihan itse edestään. Olen ostanut kirppikseltä poneja, ommellut osuuskuntatelttaa, suunnitellut uusia keskiaikavaatteita tulevalle matkalle Grunwaldin taistelun uudelleenelävöitykseen Puolaan ja ostanut niitä varten Hugo Bossin villakangasta hintaan 6.66 euroa metri, viettänyt juhannusta poikaystävän perheen kanssa 10 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Kävin Retretissä katsomassa taidetta, ostin Xbox 360 Eliten ja pelasin Alan Wakea, kävin plastiikkakirurgilla (poistamassa luomia) ja luen paraikaa aivan nerokasta fantasiakirjaa, nimittäin Gregory Maguiren Noitaa!

Tällä viikolla olisi tarkoitus lähteä Tampereelle kaksoisroolissa, toisaalta valvomaan järjestystä Traconissa ja toisaalta taas kuuntelemaan presentaatioita Akademy-konferenssissa. Samalla tietenkin tavataan tuttuja, pidetään hauskaa, nautitaan luvatuista aurinkoisista sääolosuhteista ja aletaan pikkuhiljaa valmistautua lomailuun oikein urakalla.

Mukavia asioita netissä:
- Amuuri leopardid <3
- Robot Unicorn Attack


Dec 8 2009

Kuulumisia

Mihin tämä syksykin oikein katosi, nythän on jo talvi.  Vaikka ulkona ei ole vielä pakkasesta tai lumesta tietoakaan. Elän parempaa elämää teknologian keinoin, valohoitolaitteet ovat pitäneet minut varsin hereillä, jopa koko marraskuun. Vielä kun muistaisi syödä monipuolisesti ja ottaa vitamiineja, niin olisi tämä pimeä aika selätetty. Vielä kaksi viikkoa pitäisi jaksaa yliopistolla -toinen luentoja, toinen tenttejä- ennen joululoman alkua. Olen ehtinyt onneksi vähän tunnelmoimaankin, ripustin jouluvalot, aloitin glögikauden, olen polttanut tuikkuja ja kuunnellut joululauluja. Spotify-käyttäjille tämän joulun suosikkini, Kate & Anna McGarrigle: God Rest Ye Merry Christmas.

Moon over Helsinki

Omasta valinnastani jättäydyin täksi vuodeksi pois järjestämästä Ropeconia. Älkää käsittäkö väärin, en ole tapahtumaa hylkäämässä vaan ainoastaan pitämässä toistaiseksi vähän lomaa hektisestä conitea/pääjärjestäjätyöstä. Joskus on nimittäin elettävä sitä varsinaista elämääkin, työt ja opinnot ovat pitäneet tähän asti ihan kiitettävän kiireisenä. Odotan joululomaa kuin kuuta nousevaa, koska kesälomakin meni erilaisia tapahtumia suorittaessa. Talvilomalla aion puhtaasti lomailla, en vain vielä ole päättänyt koska ja miten. Ehkä se kevään kuluessa kirkastuu. Ainakin yöpöydälle on päässyt kertymään ihan älytön pino hyviä, lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Vaihtaisin Sipserin Introduction to the theory of computationin aika empimättä esimerkiksi The Southern Vampire Mysteries -kirjoihin, joista kolme ensimmäistä on nyt lainassa Meriltä.
Helsinki sunset

Visiitti Kiasmaan oli kaiken kiireen keskellä todella palkitseva kokemus, ei pelkästään mukavan seuran vuoksi. Ars Fennica 09 aukesi opastuksen ansiosta paremmin kuin itsekseen ihmettelemällä, oma suosikkini oli Jyrki Riekki värikkäine, yltiövisuaalisine ja suorastaan kuhisevine töineen.  Oikeilla Jäljillä -näyttelyssä erityisesti töhryosio oli mielenkiintoinen. Pilvi Takalan The Trainee -multimediateos oli erittäin oivaltava, erityisesti hihittelin päivä hississä -videolle. Takalan ideana siis on tutkia erilaisten julkisten tilojen kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä, tässä hän oli olevinaan markkinoinnin trainee konsulttitoimistossa kuukauden ajan. Muut ihmiset alkoivat kokea sekä pelkoa että huvittuneisuutta kun trainee istuu ilman konetta koko päivän jossain loungessa ja kysyttäessä vastaa tekevänsä ajatustyötä graduaan varten. Tai viettää päivän hississä painamatta mitään nappia, vain matkustaen kerrosten väliä muiden vanavedessä. Takalan muita töitä ovat esimerkiksi The Real Snow White, jossa hän jakaa Disneylandissä lapsille nimikirjoituksia Lumikiksi pukeutuneena.

Aikaa Kiasmassa olisi voinut viettää pidempäänkin, suosittelen useamman tunnin varaamista. Erityiskiitokset Kiasma saa laajojen näyttelyiden lisäksi myös hyvästä palvelusta, edullisesta opiskelijahinnasta sekä aukiolosta puoli kymmeneen illalla -nimittäin Helsingin ainoa museo, joka on auki perjantai-iltana järkevästi. Toinen mahdollinen kohde olisi ollut Taidemuseo Tennispalatsi, joka sulkee ovensa kello 19. Ja sitten ihmetellään miksi nuoret eivät harrasta kulttuuria vaan notkuvat baareissa…

Seuraavaksi tahdon ainakin Kansallismuseoon, Luonnontieteelliseen museoon katsomaan dinosauruksia ja ehkä Sea Lifeen katsomaan haita ja merihevosia. Niin ja Kansallisoopperaan katsomaan Pähkinänsärkijää. Viimeksimainittuun on jo liput, kuten jo perinteiseen Polyteknikkojen kuoron joulukonserttiin Johanneksen kirkkoonkin.

Assembly 2009

Tänään kaivoin puolispontaanisti joskin omaehtoisesti esiin hyllystä Introduction to Algorithms -kirjan ja haaveilin hetken meneväni syventävien opintojen algoritmikurssille. Saas nähdä. Jos saisi nämä pakolliset murheet pois alta ensin edes. Laskennan mallit -kurssi on tähän asti sujunut oikein mukavasti, mutta tenttiä varten pitää käyttää vielä monta monituista tuntia kertaukseen. Muut tämän periodin opinnot ovatkin syventäviä, joten valmistumisen kannalta niillä ei ole ihan niin paljon merkitystä. Olen varmaan ensimmäinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija, joka on aloittanut syventävät opinnot ennen kuin on tehnyt ohjelmoinnin harjoitustyön… ensi keväänä sekin on valitettavasti pakkosuoritusten joukossa. Sitä ennen onneksi muutamaan otteeseen mainittu joululoma!


Aug 30 2009

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä

Illat ovat muuttuneet mustemmiksi. Pimeiksi mutta lämpimiksi, välillä sataa. Yhtenä aamuna asiaa sen kummemmin ajattelematta vaihdoin hupparin villatakkiin ja laitoin kaulaliinan kaulaan, pian pitää etsiä lapaset ja saappaat. Mainoslehtisessä näin houkuttelevansävyisiä uusia lankoja. Tuntuu siltä kuin ehkä olisi syksy.

Viimeistään syksyntunteen sai aikaan ilmoittautuminen läsnäolevaksi yliopistolle. Nyt on lukuvuositarrat, kalenterit ja kurssi-ilmoittautumiset, jopa kurssikirjat tilauksessa. On kivaa päästä pitkästä aikaa kuluttamaan A111:sen penkkejä sekä juomaan kahvia hyvässä seurassa opiskelijahuoneeseemme Gurulaan.

Silti tuntuu siltä, että pitäisi keksiä jotain uutta. Mennä savikurssille. Aloittaa Tai Chi, tai ehkä jooga? Ostaa askartelutarvikkeita, vaikka edellisetkin ovat käyttämättä. Neuloa lapasia, vaikka niitä on valmiiksi laatikollinen. Yritän myös totuttautua ajatukseen, että tänä talvena opiskelen ihan tosissani. Tahtoisin saada kandiin vaadittavat kurssit kasaan mahdollisimman nopeasti, opintosuunnitelman mukaan puurtamista kyllä vielä riittää. Onneksi rohmusin Tiimarista iloisenvärisiä geelikyniä ja muuta “tärkeää” tilpehööriä.

On vähän syyllinen olo, kun perjantaina olisi ollut ystävän syntymäpäiväjuhlat enkä vain jaksanut lähteä. Muutenkin on epämääräisen syyllinen olo siitä miten olen koko kevään ja kesän laiminlyönyt sosiaalista elämääni erinäisten harrastusprojektien takia. Työpäivätkin kun ovat viime aikoina olleet täynnä sähköistä kommunikaatiota ja moniajoa, niin iltaisin jaksan vain pööpöillä, hätinä möllöttää.

Onneksi kivoja asioita tapahtuu koko ajan. Torstaina olin esimerkiksi pitkästä aikaa Kuudennella linjalla katsomassa kavereiden hevibändiä Amarantinea. Tänä viikonloppuna sekä kävin pitkästä aikaa kirppiksellä että sain aloitettua pitkään lykkäämäni siivousprojektin. Kävin Sikan kanssa syömässä ja Kaisaniemen uudessa Manga Cafessa. Kiva paikka ja hyvää teetä, menen toistekin.


Jul 21 2009

Vettä virtaa Vantaanjoessa

En ole tullut kirjoittaneeksi mitään pitkään aikaan. Totuus on, että verkkopalveluideni siirtäminen on kummitellut mielessä enkä ole halunnut lisätä tietokantaan enää yhtään ylimääräistä kopioitavaa. Tyhmää, tiedän, sillä mitä nyt yksi rivi tuntuu eräänkin taulun lähemmäs kuudesta sadasta?
Käytännön muutoksina on tapahtunut seuraavaa:

- vanha verkkotunnukseni emilia.greywolves.org on jonkassa. Toivon saavani sen vielä takaisin hallintaan myöhemmin, sillä osoitteelle on ehtinyt vuosien varrella kertyä uskomaton määrä tunnearvoa.
- Pornopolka.net ei mirroroi peikko.org/pornopolkaa, koska tällä hetkellä ajan niin uutta versiota WordPressistä, ettei mirrorointi ole mahdollista. Nyt siis redirect. (Jos ei ymmärtänyt tästä mitään, se ei haittaa käytännössä pätkääkään).
- Jos RSS:ää tilanneet ovat käyttäneet peikko.org-osoitetta eivätkä emilia.greywolves.org-osoitetta, niin pitäisi toimia edelleen.

    Toisaalta tämä säätö on ollut todella rasittavaa, mutta toisaalta olen myös saanut hienoja onnistumisen kokemuksia siitä että osaan ihan itse ja ainakin osaan kysyä oikeasta suunnasta apua jos en ihan osaa.  Enemmän rasitusta on tapahtunut sosiaalisella puolella, kannustaen minua mm. näihin mainittuihin muutoksiin.

    Muissa uutisissa: olen paiskinut kesän töitä ja tehnyt Ropeconia. Parhaimmillaan olen laskenut viikon viidestä arki-illasta käyttäneeni putkeen neljä erilaisiin con-kokouksiin. Nyt coniin on kaksi viikkoa ja olen lähdössä muutaman tunnin päästä Ahvenanmaalle leikkimään viikinkiä. En ole vielä pakannut enkä pessyt pyykkiä, jota pitää ottaa mukaan. Sensijaan olen nörttäillyt, koska minua häiritsi muutosten keskeneräisyys.

    Oheinen kuva on Aboa Vetus Ars Nova -museosta, jossa kävin isäni kanssa kesäretkellä. Nykytaiteen puolella oli käynnissä näyttely Turku Biennaali 2009. Ulkomaanmatka Turkuun oli hyvä idea vanhemmiltani, siellä oli ensinnäkin paremmat alennusmyynnit ja toiseksi olen halunnut pitkään mennä uudestaan Aboa Vetus Ars Novaan. Ensi kerralla Turussa on mentävä Turun linnaan ja viikinkiravintola Haraldiin.

    Tässä on vastikään ostamani vaaleanpunainen miniläppäri. Tehoakulla aivan nerokas vehje. Herättää hilpeyttä ja kateutta kanssaihmisissä, joskus myös rehellistä häpeää.

    Kesäterasseja on tullut nähtyä useampikin, sekä lomalla että iltaisin, hyvässä seurassa.

    Kävimme Suskin kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa, tämä kuva tosin Henry’s Pubin edustalta Narinkkatorilta, nautimme Valkoinen Mörkö -nimistä drinkkiä.

    Tässä tunnelmia Arabiakeskusta vastapäätä sijaitsevasta puistosta, johon pistäydyin juomaan kahvia tehtaanmyymäläkäynnin jälkeen. Oli todella kuuma!

    Juhannusta juhlimme Emin ja Smöllen kanssa pitämällä jo legendaariset kattobileet.

    Hyvin perusteellisen kirpputorikierroksen jälkeen herkuttelimme Ihmekaksoseni kanssa Cafe Luftissa. Siellä nauttimani salaatti on kyllä paras Helsingissä syömäni tähän mennessä.

    Käytiin toukokuussa Emin kanssa Lahdessa reissulla Desuconissa, tarkoituksena valvoa tapahtuman järjestystä. Tuttu jengi Alteilta/coneista oli tietenkin menossa mukana. Yöradiossa esiintyi Yölinjalla – Pekka Sandi, joka purki conintekijöiden traumoja. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että olimme samaan aikaan yövuorossa conien pääjärjestäjäporukan kesken, minä ja Emi Ropeconista, Sandi Traconista ja Topi Finnconista. Erinomaisen hauska reissu, kiitos jaksamisesta hotelliaamiaisen.

    Ikävääkin tapahtui, isän isä eli vaari kuoli huhtikuun lopulla ja toukokuussa vietettiin hautajaisia. Mukavaa oli, että välillä pääsi näkemään myös isän sukulaisia, joita en niin hyvin tunne. Isän sukulaisia tapasin myös myöhemmin kesällä serkkuni Leon ylioppilasjuhlissa, joista ei ole kuvamateriaalia.

    Vappua vietettiin pitkän kaavan mukaan Senaatintorilla, Hello Kitty -ilmapallo ja keltahaalariset opiskelukaverit olivat meiningeissä mukana. Vappua täplittivät myös Eeva, Toni ja Eino.

    Helsingissä on pyöriskellyt tällaisia lonkerohirviöitä kesällä!


    May 24 2009

    Tiraton toukokuu

    Tammikuusta asti olen käynyt yliopistolla yhtä mammuttikurssia. Kaksi kertaa kaksi tuntia viikossa luennot ja kerran laskuharjoitukset, tehtävien tekemiseen on mennyt henkilötyöpäivä per viikko vähintään. Kirsikkana kakussa myös erilaiset “ryhmätehtävät” ja “Trakla-harjoitukset”. Tämä ihmeellinen Trakla on TKK:lla kehitetty algoritmien ja tietorakenteiden opetuksessa käytettävä tehtäväkokoelma/ohjelmisto, joka suureksi hämmästyksekseni osoittautui ihan kelvolliseksi. Olisin kaivannut jo ohjelmointia aikanaan opetellessani jotain vastaavaa visuaalista välinettä algoritmien mallintamiseen. Ehkä olen salaa visualisti. Myös kurssikirja (Introduction to Algorithms eli CLRS) oli ihan yllättävän hyödyllinen, hyvä ja mielenkiintoinen. Kuten monet varmasti tietävät, olen kiukutellut usein, pitkään ja hartaasti opintojen vaikeudesta ja opiskelumotivaation puutteesta. Ilahdutti oikein lämpimästi, että tällä kertaa kiinnosti!

    Joka tapauksessa olen onnistunut pusertamaan jostain selkärankani uumenista tämän kevätlukukauden kasaan opiskelun osalta, työt lisääntyivät samassa suhteessa kun opiskelut vähenivät, joten varsinaista luppoaikaa ei vieläkään ole näköpiirissä. Mammuttikurssi on nyt paketissa, eivätkä ne parhaimmillaan yli 12-tuntisiksi venyneet päivätkään enää jaksa kauheasti harmittaa. Omasta selkärangastani aika iso osa on koostunut sosiaalisesta piiristä, ilman kivoja laskuharjoitusryhmäläisiä ja opiskelijahuoneessa hengaavia kanssasuorittajia ja kympillä tsemppaavia vanhempia tieteenharjoittajia olisi varmasti tehtävien teko tyssännyt alkuunsa. Tutustuin moniin uusiin tosi ihaniin tyyppeihin, pelkästään jo siitä luulisi opiskelujen saavan uutta potkua. Olen jo pariin otteeseen juhlistanut tapahtunutta mammuttikurssin läpäisyä melko radikaalisti, sillä pidän tätä eräänlaisena suurena saavutuksena. Tietorakenteiden maine kurssina nimittäin on eeppinen ja lähenee pelottavuudessaan ja mielenterveysvaikutuksissaan Suuria Muinaisia. Vuonna 2007 tehtiin tutkimuskin kurssista, kun haluttiin selvittää poikkeuksellisen suuren hylkäysprosentin (46) syitä. Mutta se on nyt tehty! Ja vielä ensimmäisellä yrittämällä, mikä ei myöskään laitoksella ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

    Nyt voin viettää tiratonta toukokuuta koko elämäni loppuun asti, tiralabratonta toukokuuta sentään en uskalla vielä luvata. Ja on tässä tirattomassa toukokuussa huonotkin puolensa, minun on jo nyt intensiivisintä opiskelukaveriani ihan kauhea ikävä. Olin kuitenkin tottunut jo hengaamaan sen jonkun kanssa puolen vuoden ajan kahtena tai kolmena päivänä viikossa tuntikaupalla, aina aamukahveista lounaan kautta pitkälle iltapäivään saakka. Hitsin naminaama.


    Feb 18 2009

    Kiirettä, karhuja ja univelkaa

    Tämä talo on tyhjempi nyt
    kun et soittanut tai jos sen teit en kotona ollut

    En mä tiedä mitä tapahtuu
    joku sotkee tätä asuntoa
    epäilen, että se on talonmiehen akka kai..
    sil on avaimet kaikkiin näihin asuntoihin
    Zen Cafe – Talo

    Viime viikot ovat juosseet ohi antibioottikuurin, sairasloman ja vilkkaan työ-, opiskelu- ja yhdistyselämän merkeissä. Olen rustannut erilaisia puita (esimerkiksi binääripuita, B+ -puita ja AVL-puita) ja tutkinut solmujen sisaria ja appiukkoja ja enojakin. Olen myös vetänyt säännönmukaisesti 10-12-tuntisia päiviä, joiden jälkeen olen nukkunut liian vähän. Sanomattakin on selvää, että viikonloput ovat menneet nollatessa. Kun tietorakenteiden välikoe on ohi maanantaina, saatan poksauttaa kuohuviinipullon. Olen. Vaan. Niin. Väsynyt.

    Väsymyksen välistä pilkottaa kuitenkin matkakuume. En ole aikoihin käynyt missään, jos parin viikon takaista visiittiä Tampereelle valvomaan järjestystä Tracon-tapahtumassa ei lasketa. Kyseinen reissu oli toki erinomainen, ei vähintään seuran vuoksi. En malta odottaa koska tapaan team brutalityn seuraavan kerran. Matkakuume kuitenkin kohdistuu tällä hetkellä akuutisti ulkomaihin, lueskelen äkkilähtöjen mainoksia ja huokailen. Pakko päästä hetkeksi pois. Jos ei pidemmälle, niin edes Tukholmaan. Matkaseuraa ei kuitenkaan toistaiseksi ole (vink vink).

    Tracon-reissu alkoi lumimyrskystä selviämisellä. Paikoitellen ajokeli oli niin huono, että kaistatkaan eivät erottuneet. Huoltoasemakahvien voimalla kuitenkin jaksoimme Mansesteriin asti, jossa eksyimme matkalla Herwoodin metsiin. Pari tuntia unta kupoliin ja sitten aamuvirkkuna ilmoittautumaan palvelukseen Teknillisen yliopiston tiloihin. Oikeastaan tuntui todella mukavalta hypätä erilaiseen rooliin kuin tavallisesti, jv:n henkinen tila on oikeastaan olla skarppina perillä siitä mitä tapahtuu, tehdä nopeita päätöksiä ja havainnoida jatkuvasti. Suurin osa työstä kuitenkin käsittelee perus asiakaspalvelua, neuvotaan vessaan, välillä pyydetään tekemään tilaa käytäville tai viemään cosplay-asuun kuuluva melamiekka narikkaan. Olin myös ruuhka-aikaan päästämässä ihmisiä jonosta sisään, valvomassa muita ovia, kertomassa missä pitää jonottaa. Hyvä ettei mukana ollut askelmittaria, sillä suurimman osan aikaa sahasin eri talojen väliä tai olin muuten jalkeilla esim. ovella. Kävin myös puhumassa tunnin verran paneelikeskustelussa coninjärjestämisestä. Lopulta istuin melko turtana radiopuhelin korvalla seuraamassa päättäjäisseremonioita. Pääsimme lähtemään jatkosaunalle joskus viisitoista yli yhdeksän illalla, eli yli 12 tuntia saapumisemme jälkeen. Saunalla ilta venähti pitkäksi, suuntasimme yöpaikkaan joskus lähempänä neljää yöllä, perusteellista saunomista, 715-tilaston päivitystä ja erittäin huonoa huumoria sekä anekdootteja rikkaampina.

    Lauantaina kiskoimme itsemme kohtuuajoissa ylös ja hurautimme Mansesterin keskustaan, josta poimimme pari sankaria kyytiin ja jatkoimme Radiokirppikselle. Välitoteamuksena sanottakoon, että jostain syystä vieraasta kaupungista löytää aina ensin ne yksisuuntaiset kadut, jotka estävät suoran reitin sinne mihin on menossa. Päädyimme kuitenkin kirppikselle, josta ostimme ihmeellistä tavaraa ja jonka kahviossa vietimme rennon sunnuntaisen kahvihetken pullineen ja kukkaposliinikuppeineen. Aiheutimme vielä pahennusta antikvariaatissa tutkimalla mm. käsityöjulkaisuja ennen kotimatkaa. Helsinkiin päästessä oli jo ikävä mansesteriläisiä, jotka moikattiin suunnilleen sanoilla nähdään viimeistään Ropeconissa. Mutta siihen on niin pitkä aika! Voi pandakarhu sentään!

    Muita viimeaikaisia tekemisiä ovat olleet mm. lauantaiset kirpputorikäynnit sekä Deltaxin 30-vuotisbileet Sinebrykoffin huvilalla. Harvemmin on tanssiminen ollut niin kivaa ja seura niin hyvää! Juhovisajoukkueemme Vaaleanpunaiset verkkosukkahousut tuli kilpailussa toiseksi, vaikka Heikki ei muistanutkaan mikä oli Maraagian pääkaupunki. Neiti P:n shokeeraavasta glamourista olin hämmentynyt, onpa meistä kaverikuvakin. Kaikenkaikkiaan upeat bileet, jatkotkin olivat onnistuneet vesipiippuineen ja kotiin pääsi taksilla, jota ei tarvinnut itse maksaa.

    Lähiaikojen suunnitelmiin kuuluu lähteä lauantai-illaksi sitsaamaan Otaniemeen ja sitä ennen käväistä WeeGee-talon museot läpi. Perjantaina pitäisi töiden lisäksi kokoustaa, sunnuntaina valmistautua tenttiin ja maanantaina käydä repimässä tiedot paperiin ja hiukset päästään. Ensi viikolla rentoudun, sen vannon.


    Jan 27 2009

    Ikävystyttävä elämä

    Kipeänä monta päivää. Keljuttaa, miten hyvät potentiaalisen terhakkaat päivät ovat menneet hukkaan nukkumalla pää puuroisena vuorokaudet ympäri. Eilen illalla päätin viimein tervehtyneeni yhden kaljan verran ja katso -kuume on poissa! Pitkästä aikaa jonkun kanssa puhuminen auttoi myös monen päivän sairastamisen ja kotona möllöttämisen aiheuttamaan mökkihöperyyteen. Liika ajattelu on ihmiselle pahasta, varsinkin jos pystyy ajattelemaan vain kyyniseltä kannalta ja ikäviä asioita. No, onneksi kohta on niin kiire taas, ettei turhalle ajattelulle ole sijaa.

    En tarvitse muita elämänhallintaoppaita kuin Muumit. “Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo, Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!” Juksu, kirjassa Muumipapan urotyöt. En siis taida ottaa ihan liikaa paineita saapuvasta Introduction to Algorithms-kirjasta…

    On ollut hauskaa olla pitkästä aikaa laitoksella ja nähdä opiskelukavereita, varsinkin puhua niiden kanssa ihan ihme asioista. Tietorakenteet eivät kyllä inspiroi juuri ollenkaan, vieläkään. Toivoisin jonkin pienen innostuksenpilkahduksen löytyvän.

    Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön on myös mielestäni ihan relevantti kysymys, vaikkei tällä hetkellä ajankohtainen! Ei varmaan olekaan hetkeen, sillä peruin osallistumiseni MM-kyykkään. Ehtii kai sitä.


    Dec 8 2008

    Joulujuhlia ja neulakinnassukkia

    Onnistumisen kokemukset vaikuttavat opintomotivaatioon mukavasti. Kävin erillistenttimässä yhden kurssin, stressasin kun en saanut kunnolla luettua, mutta tentistäpä napsahti tietojenkäsittelyurani ensimmäinen oikea vitonen. Se aiempi vitonen oli tietokone lyömävälineenä -kurssista, joten sitä ei varsinaisesti lasketa… Ei tilanne sittenkään ole ehkä niin toivoton kuin olen pahimpina hetkinä pelännyt.

    Nyt elän hiljaiseloa, käyn puolipäiväisenä töissä ja yritän palautua kevään, kesän ja syksyn suorittamisesta. Keväällä tiedossa on monta kurssia ja paljon stressiä, mutta akkujen lataamisen luulisi helpottavan. Olen nukkunut niin monta tuntia vuorokaudessa, että alan olla huolissani. Ehkä se on tämä pilkkopimeä, joka pääni kanssa temppuilee.

    Pelastin huuto.netistä itselleni uuden iPodin sen vanhan rikkoutuneen tilalle. Entisen soittimen nimi oli Pimentotonttu, uuden nimesin teemaa mukaellen Hobgobliniksi. Tilaa on 10 gigaa enemmän kuin vanhassa (joka ei ollut lähellekään täynnä), joten aloitin uudelleen ikuisuusprojektini cd-levyjen rippaamisen ämpäreiksi. Olen nimittäin ajatellut hankkiutua eroon ainakin puolesta levyistäni, ne vievät ihan älyttömästi tilaa enkä varsinaisesti ole käyttänyt levyjä mediana muualla kuin autossa, jonne kuitenkin poltan erikseen levyt. Joulun jälkeen voisin ehkä ostaa jonkin FM-lähettimen iPodiin, niin pääsisin eroon autolevyistä. Kyllästyin myös jatkuvasti korvista putoaviin kuulokkeisiin ja veivasin korttia saadakseni Skullcandyn Ink’d Smokin’ Buds -kuulokkeet. Investoin 20 euroa, kuulokkeet ovat vaaleanpunaiset ja menevät korvakäytävään, joten pysyvät hämmästyttävän hyvin paikoillaan. Myös äänenlaatu on ainakin edellisiin Sonyn kuulokkeisiin verrattuna huomattavan hyvä, joten en voi valittaa.

    Itsenäisyyspäivää vietin perinteikkäästi linnan vastaanotolla kavereiden luona. Sain lukuisia kohteliaisuuksia kiharoistani -todella hyvän kihartimen ansiota- ja katsellessani linnan juhlia väänsin neulakinnassukkia ja koetin simultaanioppia Petralta kantapääntekoa puikoilla. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja leppoisa tunnelma, mitä sitä enempää voi enää juhliltaan toivoa? Aamulla jäin täydellisesti suustani kiinni Karon kanssa pariksi tunniksi ennen siirtymistäni vanhempainkotiin, jossa askarreltiin yömyöhään ja tavattiin sukulaisia. Kaikenkaikkiaan onnistunut viikonloppu. Saimme myös kavereiden kanssa sovituksi ensi viikonlopulle reissun Lohjan menneen ajan markkinoille, jonne säntään pikkuserkun yo-juhlista. Pelkään ostavani markkinoilta lankaa tai kankaita, kesän jäljiltä 8 metriä pellavaa ja noin kymmenen tuhatta kiloa villalankaa tuijottavat minua jo nyt hyllystä syyttävästi. Jospa siis ottaisin itseäni niskasta kiinni ja pyöräyttäisin valmiiksi nuo otsikossakin mainitut neulakinnassukat, jotka aloitin toukokuussa eräänä aurinkoisena päivänä Villa Hynnisen terassilla Isnäsissä.


    Nov 13 2008

    Glitter, SCRUM ja opiskelun kavaluus

    Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa. Viimeinenkin parvekekukka on antanut periksi ja kuollut. Olen herännyt jokaisena aamuna linnunlauluun kiitos auringonnousua matkivan uuden lamppuni. Hoasin muovimattolattiat ovat kylmentyneet entisestään.

    Edustin työpaikkaani Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TKY:n vuosijuhlissa ja visiitti oli aivan mahtava. Onneksi tuttava oli saanut näppinsä plaseeraukseen, niin että pöytäseurassa oli uusien kasvojen lisäksi myös muutama tuttu. Opin, että Dipolissa on kolme kiveä, jotka saadaan itkemään viinaa kaatamalla pullo johonkin salaiseen paikkaan, joka kulkee ylioppilaskunnassa perimätietona. Kivet itkevät kuulemma suuren riemun tai suuren surun hetkellä, vuosijuhlissa näin tapahtui. Tiedusteluihini oliko syynä ilo vai suru ei vastattu, olisihan vastaus myös ollut erittäin poliittisesti värittynyt näinä Aalto-yliopiston odottelun päivinä. Joka tapauksessa edessä on kaikille yhteenliittyville korkeakouluille iso muutos, olen salaa tyytyväinen ettei omaa opinahjoani Helsingin yliopistoa olla fuusioimassa minnekään.

    Midgard Gatheringiä eli Midgard-julkaisujärjestelmän kehittäjätapaamista vietettiin vuosijuhlan aikaan pidennettynä viikonloppuna Otaniemessä. Harjoittelimme phpUnit-testausta, jätkät koodasivat ja minä paistoin kilokaupalla kerran sulatettua pakastepullaa -mikä oli projekti sinänsä! Olin myös epähuomiossa vuosijuhliin lähtiessäni jättänyt saunan pukuhuoneen hyllylle purkillisen glitter-hiuslakkaa, palatessani löysin koko paikan ja muutamat ihmiset glitterin peitossa ja tyhjän pullon. Seuraavana päivänä autoinkin sitten pääsemään glitteristä eroon, joskin sitä varmasti löytyy jostain vieläkin. Poissaollessani metsästä oli mm. raahattu tapahtumapaikalle runkopatja ja päätin, etten ihmettele enää koskaan yhtään mitään.

    Maanantaina osallistuin innokkaana ja pirteänä Certified Scrum Master -kurssille, jota piti Michael James Danubelta. Kaksipäiväinen kurssi oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava, olen nyt ymmärtänyt täysin mitä olemme töissä omassa Scrum-prosessissamme tehneet väärin (kaiken) ja sain varmuutta sekä hyviä ideoita kehittää prosessejamme (hienoa!). Onnistuin vielä osumaan ns. go-create -kurssille, jossa aihetta lähestyttiin erilaisten harjoitusten ja ryhmätöiden kautta. Jostain pitäisi vielä nyt kurssin jälkeen löytää aikaa oheiskirjallisuuteen tutustumiseen. Scrum on siis yhdenlainen prosessinhallintamalli, joka kuuluu osaksi ns. ketterää ohjelmistokehitystä (agile software development) ja jota sovelletaan usein yhdessä pariohjelmoinnin (extreme / xp programming) kanssa. Töissä olen esitellyt vasta post-it laput ja vinkuvan kirkkaanpunaisen muovirotan, mutta lähiaikoina lisää seuraa.

    Ropecon 2009 tulee, ystävällisesti minut valittiin jälleen yhdeksi pääjärjestäjistä. Toivon minulla olevan enemmän aikaa tänä vuonna dokumentoitiin ja bloggaamiseen aiheen tiimoilta, 4000 hengen yleisötapahtuman järjestämisessä kun on paljon mielenkiintoisia hetkiä. Conitean kokoonpanoa kähmitään paraikaa, tapahtumapaikka on varattu ja mielenterveyskin on vielä tallella. Muut pääsyylliset ovat Emi, Niksu ja Wizzu. Valintakokouksen lisäksi tällä viikolla ehdittiin pitää myös Ropecon ry:n vuosikokous, jossa minulle lankesi sihteerin nakki. Sikäli hauska homma, että lähemmäs kymmenen vuoden yhdistysaktiiviurani (5 eri yhdistyksen hallituksessa) en olekaan sihteerin pestiä vielä aiemmin hoitanut. Edistystä ikä kaikki, nääs!

    Olen tänään miettinyt istuessani pimeyden keskellä kiskoillaan kiitävässä ratikassa, että miten ihmeessä kukaan pystyy suoriutumaan opiskelusta. Jos siihen yrittää keskittyä täysipäiväisesti, ei saa maksetuksi leipää suuhunsa ja sosiaaliset suhteet kärsivät kun ei ole varaa lähteä pois kotoa. Sitäpaitsi valmistumisen jälkeen on vaikeaa saada töitä, jos ei ole opiskeluajalta työkokemusta. Jos taas päättää mennä opintojen aikana töihin, vaikuttaa se negatiivisesti suoritusnopeuteen ja joutuu taiteilemaan tulorajojen ja tukien ja pistelaskujen kanssa loputtomasti. Sitten kun joutuu lopettamaan tukien nostamisen on vielä enemmän pakko tehdä töitä, jotta saisi ansaittua elantonsa. Lopulta tekee mieli laittaa opinnot hyllylle, kun töistä saa rahaa (jolla saa kaikkea sitä kivaa mistä opintotuella eläessä joutuu tinkimään). Kolmas vaihtoehto on tietenkin nostaa opintolainaa, jota viidenkin vuoden opintojen aikana kertyy aika huomattavia määriä, eikä takaisinmaksukyky valmistumisen jälkeen ole mitenkään kirkossa kuulutettu. Hirveästi henkistä energiaa menee stressiin, sillä jokin edellämainituista asioista (raha, Kela, opintopisteet, Hoas, työssäkäynti, työttömyys, valmistuminen, velkaantuminen) kummittelee takuuvarmasti takaraivossa. Ja sitten ihmetellään miksi korkeakouluopiskelijoilla menee henkisesti huonosti…

    Kun menin Helsingin yliopistoon, jotenkin naiivisti kuvittelin pääseväni huippututkimuksen ja -opetuksen mekkaan äärettömän tiedon äärelle. Väärin. Ainakin omalla laitoksellani olen ollut todella pettynyt saamani opetuksen laatuun. Suuri syy sille on, ettei yliopistolla opettamiseen vaadita minkään sortin pedagokista pätevyyttä. Siellä ne sitten mutisevat partaansa luentosalin edessä sadoille, ja jos tarvitsee tarkennuksia on kysyttävä ystäviltä. Erityisesti tietojenkäsittelypuolella riesana on myös, että monet opetettavat tekniikat ovat auttamattomasti vanhentuneita, hyvänä esimerkkinä viime keväänä käymäni Digitaalisen Median Tekniikat -niminen kurssi, jonka harjoituksissa väännettiin seitsemän framen framesettiä. Frameset-tekniikkaa harjoittelin jo joskus 90-luvun puolella, sen jälkeen web-toteutuksissa ovat puhaltaneet jo moneen kertaan uudet tuulet.

    Uskon, että motivaationi opiskeluun olisi satakertainen, mikäli tarjolla olisi inspiroivaa opetusta. Luentokalvojen ääneenluku ei tällaista opetusta mielestäni ole. Olen kyllästynyt siihen, että opintoni nojaavat lähes täysin sosiaalisiin verkostoihini, jopa harjoitukset on lähes aina tehtävä muutaman opiskelijan ryhmissä kun luennoista ei ole saanut tarpeeksi eväitä tehtävien lähestymiseen. Harjoituksia vetävät assistentit ovatkin usein kultaa kalliimpia, sillä harjoitusryhmät ovat pieniä ja niissä riittää aikaa ja tilaa laveaan selittämiseen. Usein toivoisin, että assarit luennoisivat kursseja, ainakin oma kokemukseni osoittaa assarien kykenevän luennoitsijoita paremmin ilmaisemaan vaikeita asioita helposti lähetyttävässä muodossa.

    Uskoni yliopistoon on hetkeksi palauttanut tällä hetkellä käymäni Estetiikan Rajat -kurssi, jonka aihepiirinä ovat pelit. Laadukkaat luennoitsijat jakavat tietoaan suoraan aallonharjalta ja ilmapiiri on pölyttyneen sijasta raikas. Luennoitsijat myös ovat oman alansa asiantuntijoita, mainittakoon mm. Ville Vuorela ja Jyrki J. Kasvi. Harmi, ettei kurssia voine nivoa pääaineopintoihini mitenkään.


    Mar 30 2008

    Uutiset länsirintamalta

    Long time no ABC. Pieni kertaus siitä mitä on tapahtunut.

    - Olen tehnyt töitä.
    - Olen yrittänyt epätoivoisesti opiskella ja hyväksynyt hiljaisesti muutaman kurssin jäävän kesken ja myöhemmälle.
    - Tietokantasovelluksen harjoitustyö meni läpi. Olenko jo sanonut vihaavani harjoitustyökursseja? No nyt sanon.
    - Selvitimme mittavan Ropecon-kriisin. En tiedä mihin joutuisin ilman Niksua. Itkeä vetistelin jo kahvikuppiin javalabraa ja kurjaa elämää, niin Niksupa taputti selkään sekä lohdutti ja tajusin etteivät asiat ehkä niin huonosti olekaan. Ylipäätään tämänkokoisen projektin vetämisen kannalta on ihan pakko olla joku toinen, jonka kanssa voi jakaa vetovastuuta ja ylipäätään edes puhua. Meillä on ollut todella hienoja spontaaneja aivoriihiä, kun ollaan ihmetelty eri juttuja ja keksitty kaikkea jännää. Plus kiitos Niksun ja duomvitreffien olen löytänyt Cafe Ateneumin kasvisruoasta koostuvan lounasbuffetin! Mitä ihanaa ruokaa! Ruoasta puheenollen, käytiin muutama viikko takaperin duuniporukalla katsomassa Porco Rosso elokuvissa ja syömässä italialaisessa ravintolassa nimeltä Zio Pepe, erityiskehut ravintolan omatekoiselle ananassorbetille. Menen takuulla uudestaan.

    Viime viikolla kävin leffassa katsomassa Sweeney Toddin, Johnny Depp oli varsin yllätyksettömästi erittäin komea ja Helena Bonham-Carter ihan elementissään hutsahtavan piirakkakaupan tädin roolissaan. Leffan juoni oli kyllä ihan vinksahtanut satu, järkytyin hieman siitä kun Sweeney heitti Mrs. Lovettin valtavaan piirakkauuniin, eivätkä jälkeenpäin näkemäni painajaiset siis olleet ihme. Teatterissa menisi muitakin kivoja eläviä kuvia, jos vain saisi revittyä jostain aikaa niiden katseluun.

    Olen kolunnut kirpputoreja niin yksin kuin Sonjankin kanssa ja saalistanut mm. Malibu Barbien vuodelta 1971 sekä sydänkuvioisia peltipurkkeja. Alun perin minun ja Sonjan piti mennä sunnuntaina myymään, mutta kun pöydät oli loppuunvarattu mentiinkin vain ostoksille. Sen jälkeen tehtiin Tatun kanssa hämmentävää -kuulemma thaimaalaista- perinneruokaa spam-sushia (!!!) eli teriyaki-kastikkeessa ja sokerissa paistettua nötköttiä käärittynä sushiriisiin ja norilevyyn. “Mielenkiintoisesta” konseptistaan huolimatta ruoka oli ihan huomattavan hyvää. Vaihdettiin Tatu Perttuun, jolle etsittiin asuntoja ostettavaksi Oikotieltä ja ylipuhuttiin sitä lähtemään kanssamme Tallinnaan kissanhakumatkalle. Sonjan ja Tatun kissa Bitti on nimittäin alun perin Virosta kotoisin ja yllättäen olivat Rekku Rescuet löytäneet Bitin veljen sieltä myös, se on nyt Tallinnassa kotihoidossa. Minun ja Sonjan mielestä oli ihan maailman paras idea lähteä Tallinnaan, Perttu saa kissan ja me tytöt päästään Day Spahan mutahoitoon. Yllättäen Perttu ei kauheasti lämmennyt, mutta asuntonäytön meidän valkkaamaan kämppään se kyllä lupasi buukata. Pieniä askelia…

    Oma kissanhankintani edistyy siten, että silmät ja korvat ovat jatkuvasti avoinna. Haasteita tuo vaatimukseni sukupuolesta (tyttö) ja ulkonäöstä (norjalainen metsäkissa). Aitoa rotukissaa en luonnollisesti ole hankkimassa, kun ei minua näyttelyissäkäyttäminen kiinnosta ollenkaan. Äiti ehti jo hermostua puhelimessa ja väitti noin kärjistetysti, että käsissäni kissa kuolisi nälkään, se olisi aina heillä hoidossa, enkä minä ikinä kotona. Kiitin luottamuksesta ainoaa tytärtään kohtaan ja yritin perustella, että ikäisilläni ihmisillä on helposti leikki-ikäisiä lapsia, joten olisi onnellinen siitä että hankin vain kissan. Luulen että voisin soittaa aprillipäivän puhelun huomenna ja sanoa “en otakaan kissaa, olen raskaana ja laskettu aika on marraskuussa!!“, annan sen haukkoa henkeään jonkin aikaa ja sitten kysyn, joko se siunaa kissan. Olen yrittänyt puhua niitä jo ties kuinka kauan ottamaan maalle uutta kissaa sen rakastetun ja edesmenneen tilalle, mutta jostain syystä suhtautuvat ideaan nihkeästi. Ollaan äidin kanssa niin samanlaisia, että parhaimpina päivinä puhalletaan täydellisesti yhteen hiileen ja silloin kun ollaan eri mieltä runnotaan palikkatestissä tehokkaasti neliönmallista palaa kolmionmuotoiseen reikään.

    Värjäsin tukan toffeenväriseksi Eevan avustuksella eilen, käytiin porukalla saunassa ja katsottiin leffaa kunnes nukahdin sohvalle. Luin salaa nuorten keskustelupalstaa netissä, neuvoivat syömään biotiinia kun kasvattaa hiuksiaan, joten hankin 330 tablettia mainittua tavaraa. Raportoin myöhemmin lähteekö tukka nopeaan kasvuun, vai oliko kaikki huijausta. Tänään ehdin jo kirjoittaa javalabran määrittelydokkarin aamukuudelta ja käydä hammaslääkärissä porattavana, nyt nyyhkin poski puuduksissa. Olen myös onnistunut kehittämään jostakin erittäin ilkeän yskän, jota yritän hoitaa Medipektin yskänlääketableteilla. Kun lisätään mukaan vielä hormonit, monivitamiinit ja kalaöljykapselit voisin varmaan samalla siirtyä kokonaan pilleripohjaiseen ruokavalioon.

    Tänään on vuorossa ensimmäinen awif (a week in Finland) -ohjelma, johon pääsen ottamaan osaa. Sarjakuvajulkkareissa on luvattu kuohuviiniä. Suosittelen osallistumaan awifiin, vaikkei Solmukohtaan varsinaisesti tulisikaan, varsinkin jos ulkomaalaiset roolipelaajat/larppaajat kiinnostavat. Koko viikko on enemmän tai vähemmän pyhitetty solmukohtailulle ja perjantaina suuntaan sitten nenäni kohti kokoushotelli Kiljavanrantaa. Toivottavasti saan kaiken tarpeellisen hoidettua siihen mennessä, muka pitäisi jossain luennoilla ja töissä ja kokouksissa käydä. Pelkään myös maksani puolesta, raukkaparka on jäänyt keväällä ihan liian vähälle treenille, sen huomasi jo perjantaisella opiskelijamaisella iltapäiväkaljalla Puten ja Einarin kanssa, olin kahden tuopin jälkeen oikeasti nousuhumalassa.