May
2
2007
Vappuna oli harvinaisen mukavaa. Viime vappuna olin Ruotsissa, Barnens ö:ssä, Solmukohdassa elävöittämässä suomalaista vappua workshopissa, joten tämä oli minulle ensimmäinen akateeminen vappu yo-lakissa ja haalareissa. Keltainen iskuryhmämme aloitti vapun juhlimisen Physicumin edessä pidetyllä kostealla grillaustuokiolla, yllättäen unohdin molemmat makkarani grilliin ja ne paloivat mustiksi hiilimöykyiksi. Ponibooli oli pinkkiä ja hyvää, kiitos juomamestarimme Sonjan. Paikalla oli paljon, paljon ihmisiä. Oltiin iloisessa nousuhumalassa. Onnistuin myös juomaan itseni jälleen kerran erittäin suloiseksi. Yritettiin ylipuhua söpöä matemaatikkoa mukaan vappubileisiimme, mutta siltä loppui kisakunto kesken. Paheksuntaa!
Käytiin tankkaamassa aivopihan Unicafessa ja hipsittiin Mantan lakitusta kohti. Voi sitä ihmistulvaa! Olin käynyt ennen Javan tenttiä ostamassa itselleni tukusta vappupallon, joka pallopainoista huolimatta karkasi navakan tuulen myötä yli Exactumin katon. En kuitenkaan alkanut itkeä (jotain kehitystä on tapahtunut kenties vuosien varrella) vaan menin Stockmannille ostamaan uuden pallon, joka oli vaaleanpunainen ja jossa oli prinsessojen kuvia. Kävelimme keltaisen lipun perässä Kauppatorilta Senaatintorille, jossa seisoimme Suurkirkon portaiden viereisellä tasanteella isona keltaisena laumana ja puhalsin saippuakuplia. Uskomattoman säädön jälkeen päädyimme sitten Simon luokse Kivikkoon bileisiin, jossa oli notkuva herkkupöytä. Jossain vaiheessa iski päälle kauhea laskuhumala ja muistin, että olin herännyt aamuneljältä lukemaan Javan tenttiin, menin siis ottamaan päiväunet. Porukka kävi grillailemassa pihalla, ilma oli edelleen mitä ihanin. Yöllä päätimme kaikki lähteä keskustaan, bussissa väki oli ihan sekaisin ja lauleskeli erilaisia suomalaiseen kännikansanperinteeseen liittyviä lauluja, kuten na na na na life is life na na na na na muistamatta sen enempää sanoja. “Vappuheilani” Perttu osti minulle vaaleanpunaista siideriä ja myöhemmin illalla pelasti minut useammaltakin känniseltä lähentelijältä. Voitto! Muistuttaa konseptina vähän kollektiivipoikaystävää.
Seuraavana aamuna oli todella, todella vaikeaa päästä liikkeelle. Sain kuitenkin raahattua haalarista kuoriutuneet luuni Sinebrykoffin puistoon AE:n vappupiknikille, joka päätti lähteä hengaamaan kerhohuoneelle juuri sillä sekunnilla kun saavuin. Eipä siinä mitään, syötiin lisää evästä Tatusonjan ja parin Tatun kaverin kanssa auringonpaisteessa, köllöteltiin ja juteltiin maailmasta, sen muuttumisesta, lastenkasvatuksesta, tavoista… Pariskunta lähti anoppilaan ja minä kerhohuoneelle, päädyin pelaamaan minulle uutta korttipeliä, sokeroimaan koko kertsin tippaleivän tomusokerilla ja maalaamaan ilmapallooni glitterliimalla kuvioita. Siitä syömään, siitä juomaan ja lopulta puolenyön aikoihin kotiin lukematta sanaakaan seuraavanaamuiseen tenttiin.
Vastoin kaikkia odotuksia tentti meni hyvin. Huominen tentti sensijaan taitaa mennä reisille, en ymmärrä mitään relaatioalgebrasta!
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu, yhdistystoiminta
Apr
20
2007
Voi huokaus. Helsinginkadun appro on nyt suoritettu arvosanalla erinomainen (joskin huomaamattani sanoin arvosananjakajaa söpöksi ja se kuulemma pelasti pojan päivän ja vaikutti arvosanaan). Juotiin aika monta tuoppia, keltaiset haalarit kastuivat sateessa, joissain paikoissa käytiin vain nopeasti nappaamassa shotit huiviin ja jatkettiin eteenpäin. Jouduimme jonottamaan yli tunnin sateessa Studio 51:sen loppubileisiin, täysin anteeksiantamattoman huonoa bilejärjestelyä! Kävin sisällä tasan hakemassa merkin, sitten jatkoin sateesta lannistuneena kotiin. Nukuin noin kahdesta aamuseitsemään kaikki vaatteet päällä sammuttuani sänkyyn, jonka jälkeen heräsin hirvittävään krapulaan, kävin juomassa vettä ja vaihdoin yöpaidan päälle ja menin takaisin nukkumaan. Nousin vasta joskus puolen kolmen aikaan iltapäivällä, ja lienee turhaa kertoa etten saanut tänään aikaan mitään järkevää.
Kävimme sentään Empun kanssa Sörnäisten Fidalla, ostettiin tavaraa, mm. sateenvarjo. Käytiin syömässä aivopihalla, käytiin jätskillä, käytiin Tiimarissa hankkimassa saippuakuplia, ostin vampiirielokuvan ja nyt ajattelin viettää virkistävän krapulaillan makaamalla sängyssä ja katsomalla elokuvaa.
Luennoitsija sanoi mummummummum rekursio mummummum dynaaminen mummummummum konstruktori mummum ja koin, ettei luennosta ole minulle tippaakaan hyötyä.
Pitäisi mennä ensi viikolla Ikeaan ostamaan pöytäliinoja ja maljakoita ja koristeita kevätsitsejä varten, etsiä yo-lakki ja sisäkönkuteet. Ommella haalarimerkkejä ja valmistautua sekä tentteihin että vappuun. Huonoja vitsejä: Java-ohjelmoinnin tentti vappuaattona, Käyttöliittymien tentti 2.5.
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu
Apr
15
2007
Perjantaisen TKO-älyn hallituksen iltakoulun jälkeen suunnistin meepin ja Bergien organisoimiin orientaalibileisiin, joissa minua kuulemma ainakin alkoholin vaikutuksille altistuneiden naisten vakuuttelujen mukaan kaivattiin. Olipa siellä lystiä! Minulle tehtiin monta herkullista ja vahvaa drinkkiä, sitten juteltiin höpöjä ja vähemmän höpöjä. Mentiin sitten aamuyöllä vähemmän yllättäen kikattavana ja hieman hoipertelevana laumana Kalevankadun slackhouseen yöksi, heräiltiin siinä puolenpäivän aikoihin ja jumitettiin. Soitettiin lisää ihmisiä jumittamaan ja juomaan kahvia, käytiin Iso-Roballa pitsalla ja lähdettiin sitten vielä meepin, Jontsun ja Mussun kanssa Kuusijärvelle kesäretkelle. Otettiin eväät, ostettiin kaupasta jätskiä, karkkia, saippuakuplia ja vaaleanpunaiset pupunkorvat. Sä olet nainen sekaisin sanoi meep. Makasimme laiturilla, jolla oli auringonotto kielletty, joimme limpparia ja puhuimme jälleen hassuja. Ihana lempeä lämmin aurinko paistoi kasvoille ja vesi läikehti tummansinisenä ja kutsuvana. Työnsin varpaani vilvoittelemaan, mutta vesi oli niin kylmää ettei voinut hyväksyä.
Nyt sunnuntaina muistin miksi olen sanonut usein vihaavani sunnuntaita. Lötköttelyäpötköttelyä, kirjanlukua, laiskaa irkkausta, jotain ihme musiikkia, monta pesemätöntä astiaa ja vaatetta, koko ajan takaraivossa vähän epämääräinen “tahtois tehdä jotain sosiaalista kivaa”-tykytys. Päädyin sitten katsomaan Liikkuvan linnan (yksin) ja menemään kebabille lähikänttylään (yksin). Kivaa päästä huomenna laitokselle, vaikka on taas tehtävä Javan laskareita, niin silti saa ainakin olla päivänpaisteinen ja sosiaalinen itsensä.
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu
Apr
6
2007
On tullut oltua sosiaalinen. Eilisen vietin jutustellen Hanneksen kanssa kaikenlaisia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä asioita samalla Teerenpelin erinomaista mustikkasiideriä nauttien, illalla mentiin elokuviin katsomaan Tidelandia. Elokuva oli todella outo. Monien mielestä tylsä, minusta ihan mielenkiintoinen. Toisaalta kaikkiin ei ehkä vetoa sairaaksi vedetty viikinkitematiikka ja pienten eläinten täyttäminen.
Tänään taas juhlittiin poikain synttäreitä ja ilmeisesti korkattiin grillauskausi, tosin tulin juhlimaan niin myöhään, että väki oli jo siirtynyt sisätiloihin syömään kakkua. Lahjaksi veimme pojille yllätysmunaa. Harjoiteltiin Åbo By Nightia varten karaokea pelaamalla singstaria. Heitettiin myös perinteisesti erittäin häröä herjaa ja katsottiin telkkarista Pasilan larppaajajakso.
Näillä näkymillä syntymäpäivääni juhlistetaan Helsingin Heavy Corner Barissa lauantaina 5.5. alkuillasta iltaan ja yöhön, yleisöä viihdyttää melodista heavy metalia soittavat komeat miehet, eli yhtye Raakku. Lämpimästi tervetuloa!
Lisää hyviä uutisia, XML-kurssikin meni läpi, ja jopa ihan kelvollisella arvosanalla. Treenattava nörtti kiittää!
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu
Mar
26
2007
Helsinkiin on tullut kevät. Hämmentävää nähdä keittiön ikkunasta sininen taivas ja kuulla lintujen lirkutus. Ilma tuoksuu festareilta ja pussikaljalta. Tervetuloa vaan molemmat elämääni!
Kevät myös tuntuu epämotivoivan, Java-harkkojen tekeminen sujuu kuin tahmaisessa puurossa uinti, koko ajan nukuttaa ja asioita pitäisi saada tehtyä. En ymmärrä miten olen voinut lukioaikoina hoitaessani kerralla koulua ja n-määrää vapaaehtoistyöhommia pitää itseäni niin tiivisti niskasta kiinni, että olen valvonut kahvin voimalla öitä ja vääntänyt väkipakolla. Älkää käsittäkö väärin, hoidan hommani edelleen, mutta arvostan itseäni enemmän, enkä oman jaksamiseni tai mielenterveyteni uhalla puske eteenpäin. Ehkä jatkuvasti ei tarvitse elää veitsenterällä.
Tietokoneluokassa on kylmä, enkä enää tiedä miksi kirjoitan.
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu, yhdistystoiminta
Mar
16
2007
Seuraa: vähintään sata vuotta jatkuvat bileet. Pääsin läpi Ohjelmoinnin perusteet! Ja aivan täysin yllättäen. Olo on sankarillinen, vaikka jotakuta muuta ehkä hävettäisi.
Eilinen sauna sujui vallan mainiosti, tekemäni tonnikala-vuohenjuustosalaatti oli kuulemma hyvää ja ruoka riitti juuri. Pitää muistaa, että suurempia saunoja varten pitää varata enemmän ruokaa. Kaikesta siivouksesta ja pullojen kantelusta johtuen en sitten päässyt sängystä ylös ennen kolmea, yskin koko yön ja päänsärky on hirmuinen. Pitää varmaan lepäillä viikonloppu.
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu, yhdistystoiminta
Mar
1
2007
Ohjelmoinnin perusteiden tentti meni ihan käsille, varmaan tarvitsee kirjoittautua avoimeen kesäksi lukemaan se uusiksi. Syytän kuitenkin ihan poskettoman vaikeaa tenttiä, mielenkiintoista nähdä kuinka hyvällä prosentilla se läpäistään. Ehkä viimevuotinen 40% läpipäässeitä?
Sensijaan XML:n tentti tuntui menneen oikein hyvin. Toki vähän siinäkin ajatus haroi, mutta kirjoitin kolme kysymystä tunnissa ja lähdin hymyillen. Nyt pitäisi vielä paneutua siihen XML:n projektityöhön.
Kohta pitäisi lähteä kokoukseen, kokouksen jälkeen ystävien tenttikaljalle Kallioon. Hetken elämä lienee taas hyvä. A-virus / influenssa / mikäikinä tauti, jota podin koko tenttiviikkoa edeltävän viikon, on päästänyt minut irti otteestaan ja nyt on taas ihan kohtuullinen olo. Kunhan saan palautettua tuon projektin, ei hetkeen sitten tarvitsekaan stressata juuri mistään.
Olen lähdössä edustamaan TKO-älyä Turkuun ko. yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestön Asteriskin vuosijuhliin reilun viikon päästä. Siitä tulee varmaan hauskaa, löytyisiköhän sieltä javamiehiä?
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu, yhdistystoiminta
Feb
1
2007
Pöh, Karo on Egyptissä ja kertoo kaoottisesta liikenteestä, kutsui myös kylään. Minähaluun! Tahdon matkustaa johonkin ihan muualle ja ottaa sekunnin tauon näistä ihmisistä ja asioista. Sitä ennen kyllä saunotaan Mäntsälässä ja pidetään takapihalla ilmakiväärilläampumisen frustraatioturnaus, maalitauluiksi suosittelen kyllä a4-kokoon tulostettuja elämään juuri vaikeuksia aiheuttaneiden ihmisten päitä. Säästää Arabian astiaston perinnöksi jälkipolville ja kaikilla on mukavampaa.
Järjestämme bileitä lauantaille ja se vie tällä hetkellä suurimman osan henkisestä suorituskyvystäni. Veikkaan että tämä viikko on ihan menetetty, paitsi huomenna on pakko mennä laskuharjoituksiin, joihin itse asiassa olisi pitänyt mennä eilen, enkä kyennyt. Toissapäivänä juhlittiin ihmekaksoseni Empun synttäreitä ja vähemmän yllättäen koko maailma oli aika vaaleanpunainen. Legendaariset majanderjatkot alusta asti, porukka kuitenkin rupesi feidailemaan aika nopeasti kahden jälkeen yöllä. Minä olin onnekas ja sain Sinikalta ja Jesseltä autokyydin kotiin.
Pitäisi ruveta tekemään pientä xml-projektia. Sikälikin ihan hyvä että laskuharjoitukset siirtyivät perjantaille, koska en todellakaan ole ehtinyt vielä miettiä projektilleni mitään aihetta. Sanoinko jo, että luentokalvot ja nettisivut ovat hyvin ärsyttävästi englanniksi, vaikka kyseinen kurssi luennoidaan suomeksi. Tässä on taas aistittavissa matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan henkeä…
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu, yhdistystoiminta
Jan
10
2007
http://www.lost.eu/1267e – mielenkiintoista!
Suunnitellaan reissua Ikeaan, kohta pitäisi lähteä syömään, illalla on myrskybileet ja ilmeisesti kotiseudulle on pesiytynyt inhottava naisiaseuraava hyypiö. Pitää ruveta kanniskelemaan mukana hiuslakkaa ja kovia esineitä.
Eilen yritin asentaa paria pluginia WordPressiin, mutta nukahdin näppäimistön päälle. Oli kai ollut vähän pitkä päivä, kursseille piti ilmoittautua, piti irkata ja järjestellä bileitä koko iltapäivä ja sitten piti ajella autoa, juoda kahvia kermavaahdolla ja pelata Trivial Pursuitia.
Kiva elämä vielä hetken.
2 comments | posted in Tosielämä, linkki, opiskelu
Dec
26
2006
Joulu on sitten paketissa. Johtui varmaan pimeydestä ja lumettomuudesta, ettei ehtinyt missään vaiheessa tätä kuuta tulla yhtään talvi- tai jouluolo. Tuntui jotenkin huijatulta ajaa pitkin ihan mustaa tietä. Itse asiassa tuntuu vieläkin vähän huijatulta.
Sukulaislapset olivat täynnä energiaa ja saivat noin seitsemän jätesäkillistä lahjoja. Joulupukki ehti jakaa noin neljä pakettia jokaiselle ennen lähtöään, teimme taktisen vedon ja piilotimme loput lahjat. Penskat olivat vallan tyytyväisiä pitkään, me isommat pääsimme takaisin syömään ja kun kaikilla oli maha täynnä jatkoimme pakettien avaamista. Homma oli kyllä ihan täysin riistäytynyt käsistä sikäli, että lahjoja oli niin paljon ettei muutaman kivoimman lisäksi jaksettu keskittyä yhtään muihin. Meinasin myös kysyä pukilta, että ovatko vanhemmaksi tullessaan entiset lapset tulleet niin tuhat kertaa tuhmemmiksi, että kun pienille annetaan jätesäkeillä niin meille annetaan lusikalla. Ajatus on tärkein, sain valkoisen pellavapöytäliinan (odottamaan sitä päivää kun minulla on niin iso pöytä ja tahraamattomat sormet), peltilaatikollisen karamellia ja höyhenillä täytetyt tossut. Äiti oli kiltti ja osti ennakkojoululahjaksi Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat -kirjan ja pronssirannerenkaan. Itse ostin mm. uuden kukkaron ja Rammsteinin Völkerball special edition dvd:n. Tuli ainakin selväksi, ettei tätä lahjojen takia juhlita.
Ei riittänyt, että maalla jokainen kyläpaikka halusi syöttää meidät ähkyyn, nyt vielä vanhempienkin luona on ollut katseltava kiiluvin silmin lohifileitä, perunalaatikkoa ja luumutorttuja. Koulukaverit houkuttelivat huomiseksi Helsinkiin ja Manalaan… yllätys yllätys syömään. Tätä menoa halkean liitoksistani.
Kuten on varmaan aika hyvin huomannut näidenkin tekstien hitaasta ilmestymistahdista, puuhailtavaa on ollut olan takaa. Haluaisin kiittää uusia opiskelukavereitani kuluneesta neljästä kuukaudesta. Vaikka kukaan meistä ei koskaan valmistuisi ja puolet vaihtaisivat alaa, ei laitoksella vietetty aika ole ollut turhaa, koska sieltä on löytynyt tyypit jatkamaan matkaa Oljenkorteen tai Kalliohoviin. Ihana syksy ja alkutalvi! Ihanat tyypit. Ihanat päänsärkyiset majanderiltaherätyt aamut. Ihanat pileet ja suunnitelmat ja risteilyt. Vielä ei ole tosin löytynyt sitä komeaa, rikasta ja javakoodaustaitoista miestä, pohdimme asiaa kaiman kanssa eräänä iltana eräässä ravintolassa, paikalla ollut miesseura väitti tavoitteiden olevan liian korkealla. Pyh.
no comments | posted in Tosielämä, opiskelu