Jotta jatkossakaan kiire ei loppuisi, olen kesällä täysipäiväisesti töissä ja ilmoittauduin suorittamaan viestinnän sivuainekokonaisuutta Avoimeen yliopistoon. Saa nähdä mitä siitä tulee (feilaus [] burnout [] voitto [] eos [x]).

Ylläoleva kuva on ruutukaappaus Helsingin yliopiston henkilökuntalehden Yliopistolaisen uusimmasta numerosta. Artikkelissa esiintyy allekirjoittanut opiskelukavereineen sekä myös tässä blogissa aiemmin mainittu Nöpö-niminen legorobotti. Kuvaa klikkaamalla pääsee lukemaan koko jutun verkkolehtenä.

Olen ruvennut postcrossaamaan. Se tarkoittaa sitä, että lähettelen tuntemattomille ihmisille postikortteja ja vastavuoroisesti vastaanotan niitä. Aika halpa harrastus ja vaikuttaa todella hauskalta. Olen saanut jo kolme korttia ja lähettänyt itse kolme, kunhan loma koittaa niin kirjoitan niitä lisää.

Kesä on oikeastaan kulunut ihan itse edestään. Olen ostanut kirppikseltä poneja, ommellut osuuskuntatelttaa, suunnitellut uusia keskiaikavaatteita tulevalle matkalle Grunwaldin taistelun uudelleenelävöitykseen Puolaan ja ostanut niitä varten Hugo Bossin villakangasta hintaan 6.66 euroa metri, viettänyt juhannusta poikaystävän perheen kanssa 10 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Kävin Retretissä katsomassa taidetta, ostin Xbox 360 Eliten ja pelasin Alan Wakea, kävin plastiikkakirurgilla (poistamassa luomia) ja luen paraikaa aivan nerokasta fantasiakirjaa, nimittäin Gregory Maguiren Noitaa!

Tällä viikolla olisi tarkoitus lähteä Tampereelle kaksoisroolissa, toisaalta valvomaan järjestystä Traconissa ja toisaalta taas kuuntelemaan presentaatioita Akademy-konferenssissa. Samalla tietenkin tavataan tuttuja, pidetään hauskaa, nautitaan luvatuista aurinkoisista sääolosuhteista ja aletaan pikkuhiljaa valmistautua lomailuun oikein urakalla.

Mukavia asioita netissä:
- Amuuri leopardid <3
- Robot Unicorn Attack

Pari sanaa paleosta ja historiastani

Paleo tarkoittaa tässä yhteydessä paleoliittista eli kivikautista ruokavaliota. Aiempi paleokauteni käsitti muistaakseni melko tarkkaan vuodet 2004-2006 ja tämä nykyinen kausi alkoi miltei tasantarkkaan vuosi sitten, tammikuun lopussa 2009. Ympäröivän maailman suhtautuminen paleoon tai VHH (vähähiilihydraattinen) -ruokavalioon on parantunut merkittävästi sitten ensimmäisen paleokauden. Nykyään esimerkiksi opiskelijaruokaloissa tai ravintoloissa on mahdollista pärjätä paremmin, koska soveltuvaa ruokaa on tarjolla enemmän. Muut ihmiset yleensä myös tietävät erilaisista VHH-versioista jo etukäteen jotain, enkä enää joudu ikäviin keskusteluihin kertoessani, etten syö perunaa tai kieltäytyessäni pullasta. Ostoskorini ja poskieni sisällöstä on siis tullut ns. sosiaalisesti hyväksyttävää. Se olikin pitkä matka.

Näin herkullisennäköisiä  lihapullia lämpimällä kasvislisäkkeellä nautin kesällä Weeruskassa

Missä ollaan nyt

Talvi ei ole koskaan ollut näin helppo. Asialla saattaa olla toki tekemistä myös elämäntilanteen ja kirkasvalohoidon kanssa, mutta uskaltaisin antaa myös paleolle pisteet siitä, että on pitänyt minut keskimäärin pirteänä ja energisenä. Aiemmalla paleokaudella  muistan poikenneeni melko tasaisesti, nyt ei edes juurikaan tee mieli. Vain juustoa on ikävä, enää en näe unia kekseistä ja letuista. Ensisijaisesti minulle kyseessä on elämäntapamuutos, joten jatkossakaan minusta ei tule valkoisen viljan ystävää.

Paleoversioni on muunneltu tiukka, en käytä maitotuotteita mutta laitan kahviin soijamaitoa ja syön kyllä maapähkinöitä. Joskus jopa eineksiä.

Miksi nähdä kaikki tämä vaiva

• Koska haluan kiinnittää huomiota siihen mitä syön
• Syödä enemmän kasviksia
• Saada ruoastani mahdollisimman paljon ravinteita
• Pienentyä
• Voida hyvin ja olla terve
• Ainakin maidon ja juuston suhteen lunastaa osani hiilijalanjäljen pienennyksessä
• Listaa voisi varmasti jatkaa äärettömyyksiin, mutta pääsyy: olen kokeillut kaikkea ja paleolla voin kokonaisvaltaisesti parhaiten.

Ravintola Salven silakoita voin myös varauksetta suositella, vaikkei annos maidoton olekaan

• Vanhemmat paleokirjoitukset tässä blogissa.

Nyt elän hiljaiseloa, käyn puolipäiväisenä töissä ja yritän palautua kevään, kesän ja syksyn suorittamisesta. Keväällä tiedossa on monta kurssia ja paljon stressiä, mutta akkujen lataamisen luulisi helpottavan. Olen nukkunut niin monta tuntia vuorokaudessa, että alan olla huolissani. Ehkä se on tämä pilkkopimeä, joka pääni kanssa temppuilee.

Pelastin huuto.netistä itselleni uuden iPodin sen vanhan rikkoutuneen tilalle. Entisen soittimen nimi oli Pimentotonttu, uuden nimesin teemaa mukaellen Hobgobliniksi. Tilaa on 10 gigaa enemmän kuin vanhassa (joka ei ollut lähellekään täynnä), joten aloitin uudelleen ikuisuusprojektini cd-levyjen rippaamisen ämpäreiksi. Olen nimittäin ajatellut hankkiutua eroon ainakin puolesta levyistäni, ne vievät ihan älyttömästi tilaa enkä varsinaisesti ole käyttänyt levyjä mediana muualla kuin autossa, jonne kuitenkin poltan erikseen levyt. Joulun jälkeen voisin ehkä ostaa jonkin FM-lähettimen iPodiin, niin pääsisin eroon autolevyistä. Kyllästyin myös jatkuvasti korvista putoaviin kuulokkeisiin ja veivasin korttia saadakseni Skullcandyn Ink’d Smokin’ Buds -kuulokkeet. Investoin 20 euroa, kuulokkeet ovat vaaleanpunaiset ja menevät korvakäytävään, joten pysyvät hämmästyttävän hyvin paikoillaan. Myös äänenlaatu on ainakin edellisiin Sonyn kuulokkeisiin verrattuna huomattavan hyvä, joten en voi valittaa.

Itsenäisyyspäivää vietin perinteikkäästi linnan vastaanotolla kavereiden luona. Sain lukuisia kohteliaisuuksia kiharoistani -todella hyvän kihartimen ansiota- ja katsellessani linnan juhlia väänsin neulakinnassukkia ja koetin simultaanioppia Petralta kantapääntekoa puikoilla. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja leppoisa tunnelma, mitä sitä enempää voi enää juhliltaan toivoa? Aamulla jäin täydellisesti suustani kiinni Karon kanssa pariksi tunniksi ennen siirtymistäni vanhempainkotiin, jossa askarreltiin yömyöhään ja tavattiin sukulaisia. Kaikenkaikkiaan onnistunut viikonloppu. Saimme myös kavereiden kanssa sovituksi ensi viikonlopulle reissun Lohjan menneen ajan markkinoille, jonne säntään pikkuserkun yo-juhlista. Pelkään ostavani markkinoilta lankaa tai kankaita, kesän jäljiltä 8 metriä pellavaa ja noin kymmenen tuhatta kiloa villalankaa tuijottavat minua jo nyt hyllystä syyttävästi. Jospa siis ottaisin itseäni niskasta kiinni ja pyöräyttäisin valmiiksi nuo otsikossakin mainitut neulakinnassukat, jotka aloitin toukokuussa eräänä aurinkoisena päivänä Villa Hynnisen terassilla Isnäsissä.

Hankin Nintendon Wii-pelikonsolin ja olenkin iloisesti tuhonnut joitakin iltoja hakkaamalla wiimotea tanssivien pupujen tahdissa ja tehnyt joogaliikkeitä. Jos saisin vain noustua aamuisin aiemmin voisin lisätä ehdottomasti Wiifitin osaksi aamurutiinia.

Olen mm. käynyt sukujuhlissa, joissa ylläpidin kontakteja muihin nuoriin sukulaisiini mm. juomalla heidän kanssaan valkoviiniä ja puhumalla tuntikaupalla pihapuiden katveessa. Näitä hetkiä lisää! Jotenkin nähdessään useammankin oman kuvansa raameissa kirjahyllyssä muiden joukossa tajuaa erittäin kirkkaasti kuuluvansa johonkin suurempaan sukupolvien ketjuun. Joidenkin kanssa kohtaamiset ovat jääneet melko vähiin, yksikin oli kasvanut kymmenen vuotta jossain katseiltani piilossa. Äidin serkun kolme poikaa + yksi kihlattu ovat kyllä erityisen mahtava yhdistelmä. Saisivat ne kihlautuneet mennä pikapuoliin naimisiin (vink vink) niin saataisiin kunnon juhlat aikaiseksi. Huolestuttavaa tässä lienee se, että pikkuserkullani T:llä ja minulla ei ole kovinkaan montaa vuotta ikäeroa ja valitettavasti olen toiseksi vanhin koko laumasta. No, minun häitäni suku tuskin odottaa henkeään pidätellen…

Pidettiin yksi viimeisistä conitean kokouksista varsin yllättäen Linnanmäellä. Paikka oli ihan soveltuva kokoustamiseen, ryöstimme yhden kabinetin ja jauhoimme varsinaisen kokouksen loputtua vielä tunteja kaikkia asioita, sen jälkeen lähdimme osan kanssa vielä illastamaan ravintolaan maksapihvien ja miilunpolttajan pastan merkeissä, sieltä päädyimme vielä hetkeksi katolle paistattelemaan ilta-auringossa. Viimeinen kokous pidettiin osittain paniikinomaisissa tunnelmissa Heinävaaran kattosaunalla. Onneksi suurin osa ilmenneistä ongelmista on nyt saatu taklattua ja ensi viikolla voidaan hulista Ropeconia jokainen liikenevä hetki. Sopivasti myös jäin “kesälomalle”.

Minulla oli myös kissa lainassa pari viikkoa, oli hassua herätä aamulla mau mau mau -ääneen ja koettaa unenpöpperössä selittää kissalle nyt olevan vielä yö. Kissa yritti tehokkaasti omia sänkyni ja töihin lähtiessäni jätin sille tyynyjä keittiöön ja makkarin oven kiinni kun pelkäsin sen laittavan koko paikan sileäksi. Kissa myös piti aivan käsittämätöntä meteliä, istuessani pöytäkoneelle kissa meni istumaan tuolini alle ja jatkuvasti rallatti mau mau miau mau mau. Eläimellä oli selkeä ADHD, mutta vaikka se oksensi paitaani minulla on vähän ikävä. Tuntui todella kivalta tulla kotiin, kun joku odotti ruokaa häntä suorana.

Eskimokesäteatterista tulikin muurahaiskarhujamboree Saltvikin viikinkimarkkinoilla Puputin ja kumppaneiden kanssa. Viimeisenä iltana esikoulun tarkkailuluokka vietti hysteeristä elämää, enkä muista hetkeen nauraneeni niin paljon. Tutustuin myös muutamaan uuteen kivaan ihmiseen, heiluin monta päivää helteessä märkä pellavahuivi päässäni ja nollasin aivan täydellisesti. Teki hyvää olla muutama päivä erossa normaalista elämästä. Kiitokset koko matkaseurueelle, enpä ole ennen keittänyt muinaishernerokkaa. Syötin porukalle myös kilokaupalla lihaa. Niin ja heti menomatkalla onnistuin rikkomaan autoni sivuikkunan mekanismin täydellisesti. Ensin meinasin hiiltyä ja etsiä autokorjaamon, mutta Eevan kanssa saatiin kuitenkin ikkuna takaisin paikoilleen. Joka tapauksessa autoraukka pitäisi viedä huoltoon.
Luen paraikaa äärettömän mielenkiintoista kirjaa Transcending CSS – The Fine Art of Web Design, jonka on kirjoittanut Andy Clarke. Kyseessä ei ole niinkään opaskirja vaan manifesti Oikean Tavan puolesta, miten webbiä tulisi tehdä. Varmaan jaksan jankuttaa kirjan opeista sen läpikahlattuani seuraavat biljoona vuotta.

Töissä muutettiin, uudet toimitilat Suvilahden jugend-voimalaitoksessa ovat sanallasanoen upeat. Myös uudet työpöytämme ovat upeat, johtuen pitkälti allekirjoittaneen useamman tunnin hinkkauksesta. Samalla energialla verhoilin uudelleen kolme tuolia, niistä tuli kieltämättä myös aika kivat. Paperipino pöydällä oli jossain vaiheessa päätähuimaava, joskin sähköpostin tasaisena jatkuva virta on hieman hiljentynyt nyt juhannuksen jälkeen. Asiakkaat rupeavat jo pikkuhiljaa palailemaan lomilta, joten eiköhän sitä mailiakin ala tippua taas tasaiseen tahtiin.

Todettiin jälleen kerran, että minä ja Puputti olemme täysin lyömätön yhdistelmä. Erikseen emme ole ihan niin pahoja, mutta yhdessä huumorimme kakka on sen kaunein kukka. Kodak-hetkiä: minä ja Pupu laulamassa puolivuotiaalle Kaarnelle eskimolaulua njaama njaama njama njama njama. Jos viikingit olisivat tavanneet eskimoita (kuten tapasivatkin!), olisivat ne varmasti heittäneet yhtä luokatonta eskimoläppää. Kuvattiin myös muinaispornoa, saatiin niskahierontaa, tehtiin kaikkea ihme ruokaa tulella, shoppailtiin markkinoilla ja nautiskeltiin virvokkeita luonnollisesti kaikki yöt enemmän tai vähemmän. Nuotiolla oli äärimmäisen tunnelmallista istua makkaraa paistamassa ja tietenkin viettää pitkästä aikaa laatuaikaa tämän käkkiporukan kanssa. Visioin jo, että haluan ensi vuodeksi itselleni miehen puettavaksi, oman teltan ja sängyn. Mitron ja Katin Kaarne oli kyllä markkinoiden tähti, vauva kiersi sylistä syliin ja leperreltiin ihan suut pehmoisiksi.

Ruotsalaiset muinaismuusikot tanssittivat iloista markkinaväkeä pimeän laskeuduttua useampanakin yönä. Tutustuimme hurdygurdya soittavaan Sebuun, joka tuli leiriimmekin soittelemaan. Yritettiin opettaa Sebu soittamaan pornopolkkaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Sensijaan porukka soitti vallan mainiosti mm. Ievan polkkaa, josta tuli heti hitti. Farandola meni hyppelyksi, juoksuksi, solmuksi ja yhdet varpaat menetettiin. Suuri markkina-alue näytti ihan mielettömän hienolta pimeällä, kun muinaisteltat erottuivat juuri ja juuri tummasta taustasta, leirinuotioilla paloivat tulet ja muinaiskansa hetkuttaa ja huitoo tanssimusiikin tahtiin. Näky oli psykedelinen, erityisesti kun muinaismuusikot soittivat Final Countdownin.

Minä sain punkin ja voitin arpajaisista villisian.

Kotimatkalla kävimme myös katsomassa Kastelholman linnaa, osuimme jopa ihan vahingossa paikalle juuri sopivasti opastetulle kierrokselle.

Siililaulu

Siili menee lypsylle
kannu kädessänsä
hei luulia illallaa
kannu kädessänsä

Siili ryyppää kannusta
maito se on hyvää
hei luulia illallaa
maito se on hyvää

Karo keittää saippuaa
siili kusee pataan
hei luulia illallaa
siili kusee pataan

Siili onpi kuningas
ja kaikki sille nauraa
hei luulia illallaa
kaikki sille nauraa

Herne menee nenään nyt
siilin pinna palaa
hei luulia illallaa
siilin pinna palaa

Siiliä kun vituttaa
niin siili vetää turpaan
hei luulia illallaa
siili vetää turpaan

Huomenna on mustelma
ja toinen jalka poikki
hei luulia illallaa
toinen jalka poikki

Markkinoilta heilan saa
halvan sekä huonon
hei luulia illallaa
halvan sekä huonon

Kun minä vien sen teltalle
niin kaveritkin nauraa
hei luulia illallaa
kaveritkin nauraa

Heila meni nukkumaan
kun siilii ei voi painaa
hei luulia illallaa
siilii ei voi painaa

Savu seuraa nussijaa
lammaskin sen tietää
hei luulia illallaa
lammaskin sen tietää

Siili sammuu nuotioon
peräkarvat palaa
hei luulia illallaa
peräkarvat palaa

Siilillä on krapula
aivan vitunmoinen
hei luulia illallaa
aivan vitunmoinen

Siilin päätä kivistää
panadol ei auta
hei luulia illallaa
panadol ei auta

Friikki etsii nunnia
siili ei voi auttaa
hei luulia illallaa
siili ei voi auttaa

Siili tekee rovion
ja koko leiri palaa
hei luulia illallaa
koko leiri palaa

Siilin mersu piiputtaa
pakoputki tippuu
hei luulia illallaa
pakoputki tippuu

Pakoputki korjataan
nippusiteet loppuu
hei luulia illallaa
nippusiteet loppuu

Mersu pettää Oolannis
Suomenmaal ja Eestis
hei luulia illallaa
Suomenmaal ja Eestis

Uusi säkeistö Kun mä kuolen -lauluun:

Kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
vaikeeko on tussuu nuolla
siihen heikompi voi kuolla
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat

Julle: Keksitsä Emilia ton just?
Minä: …joo?
Julle: Sä olet nero!
Ievan polkkia:

http://loituma.overdalsveien.com/polka.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/hardcore.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/club.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/urbanpolka.mp3

Viikko on mennyt päänsärkyisessä hitaudessa ja täydellisessä aikaansaamattomuudessa, vieraita on sentään käynyt talossa ja olen itsekin vähintään kerran päivässä haistanut raitista ilmaa. Huomenna kaatuvatkin sitten useammat kuolleet viivat ihan ryminällä päälle. Keskiviikkoaamuna auringonnousun aikaan lähdetään Ahvenanmaalle Saltvikin markkinoille loppuviikoksi ja olen varma, että maailma sillä aikaa kaatuu.

Kun itkin torstai-iltana ripsivärini poskille, S. lohdutti minua ja kysyi josko kyseessä on taas muinainen peto. Mihin kissa karvoistaan pääsisi? Pikkuhiljaa tämä alkaa kuitenkin mennä liian pitkälle. Luulin jo aiemmin päässeeni voitolle seitsemän vuoden painajaisesta, mutta näköjään se vaan muuttaa alati muotoaan ja jatkuu vaan. En muista edes pistäneeni pahemmin peilejä palasiksi… Sunnuntaiaamuna olin monen valvotun yön tuloksena ihan poikki ja edellisestä illasta päänsärkyinen. Alun perin ajattelin ettei minun kannattaisi sittenkään lähteä koko markkinoille alkukesästä tapahtuneen olosuhdemuutoksen takia, kun kuitenkin saan itseni siellä vain kiukkuun ja kyyneliin. Vakuutuin kuitenkin siitä, että tämä reissu oli ihan pakko tehdä, hauskaakin oli vaikka kaikki asiat eivät selvinneetkään. Sainpahan pitää saarnoja, vaikka ehken ihan viaton ole itsekään. Mihinkään.

Niin vihainen! Vihainen! Vihainen! Saisipa sen sammumaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä tai sanoa tai haluta.

Viikon päästä on jo Ropecon-hurrikaani ihan täysin valloillaan. Ahdistaa jo nyt ihan kiitettävästi, olen nähnyt jo joitain viikkoja Ropecon-painajaisia, joissa tapahtuu aina jotain ihan kamalaa. Unohdan tulostaa ilmaislippulistat, jotain strategista puuttuu… pää on nyt niin laho että asiat unohtuvat hyvin helposti. Syy sopassa myös Saltvik-flunssalla, sillä miltei kokonaan ulkona lyhythihaisessa pellavamekossa vietetyn yön jälkeen oli ääni hyvin poissa eikä se palannut ennen kuin vasta eilen. Mutta aamunsarastus utuisensinisellä pellolla oli niin maaginen, että olin ihan pienen hetken todella hyvällä tuulella.

En muutakaan Pihlajamäkeen, vaan muutan Puistolaan. Ei ole vielä papereita, aloittaa pitäisi tavaransiirto Ropeconin jälkeen. Tarvitsen muuttoapua. Eeva lupasi jo Tonin ja Kallen. Tarvitsen / haluan myös uuden sängyn, kirjahyllyn, verhot ja niin edelleen. Miksei voisi automaagisesti nykyinen kämppä siivoutua ja pakkautua?

Nyt 800 kilometrin jälkeen voi sanoa ensinnäkin että voi kun väsyttää, saisinpa jo kahvia ja että kyllä kannatti. Itse tapahtuman aikana satoi aika tehokkaasti ja missasimme aikaistetut jälkibileet, mutta vietimme sentään kaupunginpuistossa kuusi tuntia jutellen mukavia, hiipien teltoissa, hiillostaen lihapullia… Kyllä kesän kruunaa muinaishengaus! Hyväri oli sankari, sen lisäksi että kertoi tosi hyviä juttuja ja nauratti naisia mies osasi avata takorautapihdeillä seinän vesihanan. Miikan kanssa muisteltiin vanhoja susipelejä ja ihmisiä, Suski vei meidät juomaan kaljaa paikalliseen tanssiravintolaan ja lopulta käveltiin öisen Kaskisen läpi niin että nähtiin miltei kotiportilla auringonnousu.

Sitten ostin ex tempore Humppilasta vedenturkoosin lasimaljan kun oltiin “kahvitauolla”.

Huvittaisi tehdä kaikkea tai sitten ei yhtikäs mitään. Esimerkiksi tahtoisin kovasti mennä elokuviin katsomaan DaVinci code:n, mutta puuttuu varmaan sekä mukava seura että mukava aika. Töissä pitäisi käydä täysiä viikkoja nyt puolitoista kuukautta, sitten pääsisi lomalle ja muuttopuuhiin. Oikeasti niska-hartiaseutu on köröttelystä niin vainaa että juuri nyt paras idea kenties olisi ulista joku väkipakolla hieromaan ne auki, eivätkä jalatkaan varmaan kantaisi elokuvateatteriin asti. Saunakin tekisi terää. Tulispa joku pelastamaan!

Päivän saldona hieman kolhaistu auto, parkkisakko, tulikuuma rautapadassa keitetty hernekeitto ja ihan aamusella mukavaa lämmintä jumitusta Rammsteinin Lichtspielhausin parissa. Seuraavaksi aion keittää kahvit, katsoa jääkiekkoa, hakea pitsan ja mennä naapuriin sitä mussuttamaan. Kyllä elämä on välillä ihanaa.

Lauantai- ja sunnuntaipäivät kuluivat Kehrääjien Killan kehruukurssilla, oppiminen aiheutti valtaisaa iloa. Istuin silmät loistaen villakeon vieressä karstaamassa villaa lepreiksi, kun niitä oli tarpeeksi paljon aloin pyöritellä niitä värttinään langaksi. Kurssin päättyessä minulla oli kaksi pientä kerää lankaa, toinen hyvin möykkyinen ja toinen jo aitoa muistuttava. Nyt innostuttaa ihan valtavasti ja päätinkin jo, että kesän markkinoita varten/mennessä olen hankkinut villaa, karstat ja värttinän ja osaan tosi hyvin. Siihen äidin perinnerukkiin en ehkä kuitenkaan ihan vielä koske… Karoliina totesi osuvasti, että kirjasta opetellessa ei olisi ikinä ymmärtänyt, että rukkiin tarvitsee laittaa vaseliinia, työntää jonnekin tulitikku ja kiilata paperia. Minä olin vähän sitä mieltä, että perinnerukin onnistunut käyttö on salatiedettä. Mutta sain aikaiseksi sillä pellavalankaa, viimein.

Ulkona paistoi eilen kotiin tullessa niin paljon aurinko, että ihan itketti ilosta. Tuntui, että yhtäkkiä pää ja sydän täyttyivät voimasta. Sen voiman avulla sitten siivosin keittiössä ja vielä nytkin tuntuu pää pelottavan pehmeältä. Tekee mieli juosta työpaikan etuovesta valoon kirmailemaan. Edes nykyinen tilanne, jossa tilin saldo on 74 senttiä ei oikein jaksa masentaa, autossa on sentään tankki täynnä bensaa jotta voin matkustaa äidille syömään.