Pornopolka

Joskus onni on todella pienistä asioista kiinni. Tavattuani maanantaina kaupungilla sattumalta Tyson päädyimme meille kokkaamaan aivan taivaallisen makuista tuoretomaatti-feta-pesto-integraalipastaa ja juttelemaan jääkaappien suunnittelusta sekä oikeastaan ihan kaikesta muustakin.

Puhdasta onnea ja parhautta olivat myös viime lauantaiset Vihdin Vuosisatamarkkinat, äidin ja Pirjon tekemät silakkapihvit ja synttärijuhlat Oinasjoella. Kiitos Vihdin markkinoiden minulla on nyt viimein unelmieni jakkara. Saltvikissä nimittäin avoimesti kadehdin Karon jakkaraa, sillä vuosi vuodelta pidän vähemmän ja vähemmän istumisesta maassa taljan kanssa. Kerrottuani Karolle ylpeänä liittyneeni nyt jakkarakerhoon, Karo kätteli minua ja sanoi “tätä päätöstä et tule katumaan!” Aion koeajaa jakkaran tänään Glimsin markkinoilla.

Otin itseäni niskasta kiinni eilen ja nyt minulla on jälleen voimassaoleva opiskelijakortti. En kuitenkaan ole vieläkään ilmoittautunut yhdellekään kurssille, pitäisi vielä tämän viikonlopun aikana keksiä mitä sitä nyt tekisikään. Suunnasta jos toisesta tulee painetta tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, vaikken haluaisi. Joskin ehkä sitä ihminen toisella kerralla osaisi ottaa vähän vähemmän stressiä?

Syksy tuoksuu jo ilmassa ja peilaa kuvaansa vesilätäköistä. Mihin katosi kesä? Joskin omenista notkuvat puut, villasukat ja kaulaliinat ovat olleet mielestäni aina puoleensavetäviä.

Motivaatio kirjoittamiseen ei ole kadonnut, aika on. Elän viikonloppuisin, muutamat yökerhossa vietetyt arkiyöt ovat vain alleviivanneet vanhenemistani, en jaksa enää valvoa ja juhlia kuin ennen. Kun en ole töissä, järjestän Ropeconia. Kun en järjestä Ropeconia, nukun. Välissä tuijotan silmät neliönmuotoisina nettitelkkarista yhdentekeviä sarjoja.

Hankin Nintendon Wii-pelikonsolin ja olenkin iloisesti tuhonnut joitakin iltoja hakkaamalla wiimotea tanssivien pupujen tahdissa ja tehnyt joogaliikkeitä. Jos saisin vain noustua aamuisin aiemmin voisin lisätä ehdottomasti Wiifitin osaksi aamurutiinia.

Olen mm. käynyt sukujuhlissa, joissa ylläpidin kontakteja muihin nuoriin sukulaisiini mm. juomalla heidän kanssaan valkoviiniä ja puhumalla tuntikaupalla pihapuiden katveessa. Näitä hetkiä lisää! Jotenkin nähdessään useammankin oman kuvansa raameissa kirjahyllyssä muiden joukossa tajuaa erittäin kirkkaasti kuuluvansa johonkin suurempaan sukupolvien ketjuun. Joidenkin kanssa kohtaamiset ovat jääneet melko vähiin, yksikin oli kasvanut kymmenen vuotta jossain katseiltani piilossa. Äidin serkun kolme poikaa + yksi kihlattu ovat kyllä erityisen mahtava yhdistelmä. Saisivat ne kihlautuneet mennä pikapuoliin naimisiin (vink vink) niin saataisiin kunnon juhlat aikaiseksi. Huolestuttavaa tässä lienee se, että pikkuserkullani T:llä ja minulla ei ole kovinkaan montaa vuotta ikäeroa ja valitettavasti olen toiseksi vanhin koko laumasta. No, minun häitäni suku tuskin odottaa henkeään pidätellen…

Pidettiin yksi viimeisistä conitean kokouksista varsin yllättäen Linnanmäellä. Paikka oli ihan soveltuva kokoustamiseen, ryöstimme yhden kabinetin ja jauhoimme varsinaisen kokouksen loputtua vielä tunteja kaikkia asioita, sen jälkeen lähdimme osan kanssa vielä illastamaan ravintolaan maksapihvien ja miilunpolttajan pastan merkeissä, sieltä päädyimme vielä hetkeksi katolle paistattelemaan ilta-auringossa. Viimeinen kokous pidettiin osittain paniikinomaisissa tunnelmissa Heinävaaran kattosaunalla. Onneksi suurin osa ilmenneistä ongelmista on nyt saatu taklattua ja ensi viikolla voidaan hulista Ropeconia jokainen liikenevä hetki. Sopivasti myös jäin “kesälomalle”.

Minulla oli myös kissa lainassa pari viikkoa, oli hassua herätä aamulla mau mau mau -ääneen ja koettaa unenpöpperössä selittää kissalle nyt olevan vielä yö. Kissa yritti tehokkaasti omia sänkyni ja töihin lähtiessäni jätin sille tyynyjä keittiöön ja makkarin oven kiinni kun pelkäsin sen laittavan koko paikan sileäksi. Kissa myös piti aivan käsittämätöntä meteliä, istuessani pöytäkoneelle kissa meni istumaan tuolini alle ja jatkuvasti rallatti mau mau miau mau mau. Eläimellä oli selkeä ADHD, mutta vaikka se oksensi paitaani minulla on vähän ikävä. Tuntui todella kivalta tulla kotiin, kun joku odotti ruokaa häntä suorana.

Eskimokesäteatterista tulikin muurahaiskarhujamboree Saltvikin viikinkimarkkinoilla Puputin ja kumppaneiden kanssa. Viimeisenä iltana esikoulun tarkkailuluokka vietti hysteeristä elämää, enkä muista hetkeen nauraneeni niin paljon. Tutustuin myös muutamaan uuteen kivaan ihmiseen, heiluin monta päivää helteessä märkä pellavahuivi päässäni ja nollasin aivan täydellisesti. Teki hyvää olla muutama päivä erossa normaalista elämästä. Kiitokset koko matkaseurueelle, enpä ole ennen keittänyt muinaishernerokkaa. Syötin porukalle myös kilokaupalla lihaa. Niin ja heti menomatkalla onnistuin rikkomaan autoni sivuikkunan mekanismin täydellisesti. Ensin meinasin hiiltyä ja etsiä autokorjaamon, mutta Eevan kanssa saatiin kuitenkin ikkuna takaisin paikoilleen. Joka tapauksessa autoraukka pitäisi viedä huoltoon.
Luen paraikaa äärettömän mielenkiintoista kirjaa Transcending CSS – The Fine Art of Web Design, jonka on kirjoittanut Andy Clarke. Kyseessä ei ole niinkään opaskirja vaan manifesti Oikean Tavan puolesta, miten webbiä tulisi tehdä. Varmaan jaksan jankuttaa kirjan opeista sen läpikahlattuani seuraavat biljoona vuotta.

Töissä muutettiin, uudet toimitilat Suvilahden jugend-voimalaitoksessa ovat sanallasanoen upeat. Myös uudet työpöytämme ovat upeat, johtuen pitkälti allekirjoittaneen useamman tunnin hinkkauksesta. Samalla energialla verhoilin uudelleen kolme tuolia, niistä tuli kieltämättä myös aika kivat. Paperipino pöydällä oli jossain vaiheessa päätähuimaava, joskin sähköpostin tasaisena jatkuva virta on hieman hiljentynyt nyt juhannuksen jälkeen. Asiakkaat rupeavat jo pikkuhiljaa palailemaan lomilta, joten eiköhän sitä mailiakin ala tippua taas tasaiseen tahtiin.

Ulkona paistaa aurinko ja silti istun edelleen toimistossa, jossa ilmastointilaite puhaltaa kylmyyttä suoraan niskaan. Viimeiset viikot töissä ovat olleet sanallasanoen hektisiä, sen lisäksi olen ollut vapusta asti kipeänä. Antibioottikuuri loppuu tänään, viimeinkin.

Olen ehtinyt tällä välin juhlia syntymäpäiviäni ja tupaantuliaisiani, syötin vieraille kymmenen kiloa lihaa ja grillailimme pihalla kunnes oli niin pimeää, ettei enää nähnyt mitään. Olin kutsunut paljon ihmisiä, suuret kiitokset kaikille tulleille (erityiskiitokset Nabaztagin tuoneille)! Ne jotka eivät päässeet paikalle voisivat mielihyvin nyt kesän tai miksei syksynkin aikana kutsua itsensä kylään katsomaan asuntoa ja syömään vaikka jäätelöä. Kaikenkaikkiaan kemut olivat aivan äärettömän hauskat, joskin sunnuntai-iltapäivänä alkoi yksinäisyys hieman vaivata. Mutta niin kai tapahtuu yleensä aina kaiken sosiaalisen kivan päättyessä yllättäin?

Sitä ennen vappu oli aivan loistava, en keksi enää mitään parannettavaa konseptiin. Ensin grillasimme Katajanokalla, siirryimme kotibileisiin, nukahdimme aikaisin ja lähdimme aamulla Ullanlinnanmäelle piknikille. Siellä oli koko Kaivari mustanaan ihmisiä, meillä oli hyvät eväät, aurinko paistoi todella lämpimästi ja juteltavaa riitti. Seura oli myös erinomaista!

Töissä olen tavannut asiakkaita, ollut tukka putkella ja asennellut uutta konetta käyttökuntoon. Hyppäys tähän valtavaan MacBook Prohon ja Leopardi-versioon OSX:stä on merkittävä. Sain myös uuden puhelimen, joka on niin hieno, että se todennäköisesti digitaalisten juttujen ohella paistaa vohveleita, mittaa ruumiinlämmön ja tiskaa astiat. Innostuin myös yhtenä yönä harjoittelemaan puhelimen teemojen tekemistä, todella hauskaa mutta aikaavievää hommaa!

Suutarin lapsilla ei usein ole kenkiä, niinpä oma nettisaittinikin on jäänyt melkoisen vähälle huomiolle. Blogiakaan en ole yksinkertaisesti tätä ennen ehtinyt päivittämään pitkiin pitkiin aikoihin. Haaveilen omasta ajasta, jonka voisin käyttää Photoshopin profeettaa ja CSS:n senaattoria leikkiäkseni, jotta saisin viimeinkin uutta ilmettä jo pitkään samalta näyttäneille sivuilleni. Alkuperäinen ideani oli ottaa oma saittini ensimmäiseksi Midgard-projektikseni, mutta kun toimenkuvaani töissä tuli yllättäviä muutoksia (aka. minut ylennettiin toisiin tehtäviin), ei Midgardin asennuksen ja konfiguraation opettelulle ole jäänyt yhtään aikaa. Mutta ei se mitään, vuodenvaihteeseen mennessä toivon osaavani jo jotain. Olen nimittäin päättänyt, että oma saittini menee seuraavan leiskapäivityksen yhteydessä julkaisujärjestelmän päälle ja tuntuisi jotenkin tyhmältä olla käyttämättä ns. omaa järjestelmää.

Suurimman osan hyvin vähäisestä henkilökohtaisesta elämästäni syö tapahtuma nimeltä Ropecon. Olen kuitenkin onnellinen, että juuri nyt tilanne sen osalta on melko stabiili, uusi nettisaitti on menossa julki piakkoin, työvoiman rekrytointi on saatu alkamaan, graafisen ilmeen suunnittelu on loppusuoralla, ohjelmaa pukkaa ovista ja ikkunoista – ja nyt on vasta toukokuu! Hieno tiimi meillä on, en voi kuin kiittää onneani!

Oheisesta kuvasta, jonka nappasin juuri äsken uuden koneen integroidulla kameralla, voitte huomata miten hiukseni ovat kasvaneet sitten rastojen poisoton, en oikeastaan enää muista minulla niitä olleenkaan. Pisimmät hiukset yltävät jo reeeilusti olkapäille ja lyhyimmät ovat saavuttaneet polkkamitan. Huomioikaa myös tällä viikolla ihan itse askartelemani kirkkaanpunaiset d20-noppakorvakorut!

Paraikaa juttelen työpaikan Nabaztag-kaniinille. Onpa hassua olla yksin paikalla, kun on niin hiljaista. Kunhan koneeni kovalevy kopioituu Time Capsule Diskille, jätän hetkeksi toimiston oman onnensa nojaan ja lähden viettämään viikonloppua kaverin valmistujaisten, 80-vuotispäivien ja jonkin verran töidenkin merkeissä.

Long time no ABC. Pieni kertaus siitä mitä on tapahtunut.

- Olen tehnyt töitä.
- Olen yrittänyt epätoivoisesti opiskella ja hyväksynyt hiljaisesti muutaman kurssin jäävän kesken ja myöhemmälle.
- Tietokantasovelluksen harjoitustyö meni läpi. Olenko jo sanonut vihaavani harjoitustyökursseja? No nyt sanon.
- Selvitimme mittavan Ropecon-kriisin. En tiedä mihin joutuisin ilman Niksua. Itkeä vetistelin jo kahvikuppiin javalabraa ja kurjaa elämää, niin Niksupa taputti selkään sekä lohdutti ja tajusin etteivät asiat ehkä niin huonosti olekaan. Ylipäätään tämänkokoisen projektin vetämisen kannalta on ihan pakko olla joku toinen, jonka kanssa voi jakaa vetovastuuta ja ylipäätään edes puhua. Meillä on ollut todella hienoja spontaaneja aivoriihiä, kun ollaan ihmetelty eri juttuja ja keksitty kaikkea jännää. Plus kiitos Niksun ja duomvitreffien olen löytänyt Cafe Ateneumin kasvisruoasta koostuvan lounasbuffetin! Mitä ihanaa ruokaa! Ruoasta puheenollen, käytiin muutama viikko takaperin duuniporukalla katsomassa Porco Rosso elokuvissa ja syömässä italialaisessa ravintolassa nimeltä Zio Pepe, erityiskehut ravintolan omatekoiselle ananassorbetille. Menen takuulla uudestaan.

Viime viikolla kävin leffassa katsomassa Sweeney Toddin, Johnny Depp oli varsin yllätyksettömästi erittäin komea ja Helena Bonham-Carter ihan elementissään hutsahtavan piirakkakaupan tädin roolissaan. Leffan juoni oli kyllä ihan vinksahtanut satu, järkytyin hieman siitä kun Sweeney heitti Mrs. Lovettin valtavaan piirakkauuniin, eivätkä jälkeenpäin näkemäni painajaiset siis olleet ihme. Teatterissa menisi muitakin kivoja eläviä kuvia, jos vain saisi revittyä jostain aikaa niiden katseluun.

Olen kolunnut kirpputoreja niin yksin kuin Sonjankin kanssa ja saalistanut mm. Malibu Barbien vuodelta 1971 sekä sydänkuvioisia peltipurkkeja. Alun perin minun ja Sonjan piti mennä sunnuntaina myymään, mutta kun pöydät oli loppuunvarattu mentiinkin vain ostoksille. Sen jälkeen tehtiin Tatun kanssa hämmentävää -kuulemma thaimaalaista- perinneruokaa spam-sushia (!!!) eli teriyaki-kastikkeessa ja sokerissa paistettua nötköttiä käärittynä sushiriisiin ja norilevyyn. “Mielenkiintoisesta” konseptistaan huolimatta ruoka oli ihan huomattavan hyvää. Vaihdettiin Tatu Perttuun, jolle etsittiin asuntoja ostettavaksi Oikotieltä ja ylipuhuttiin sitä lähtemään kanssamme Tallinnaan kissanhakumatkalle. Sonjan ja Tatun kissa Bitti on nimittäin alun perin Virosta kotoisin ja yllättäen olivat Rekku Rescuet löytäneet Bitin veljen sieltä myös, se on nyt Tallinnassa kotihoidossa. Minun ja Sonjan mielestä oli ihan maailman paras idea lähteä Tallinnaan, Perttu saa kissan ja me tytöt päästään Day Spahan mutahoitoon. Yllättäen Perttu ei kauheasti lämmennyt, mutta asuntonäytön meidän valkkaamaan kämppään se kyllä lupasi buukata. Pieniä askelia…

Oma kissanhankintani edistyy siten, että silmät ja korvat ovat jatkuvasti avoinna. Haasteita tuo vaatimukseni sukupuolesta (tyttö) ja ulkonäöstä (norjalainen metsäkissa). Aitoa rotukissaa en luonnollisesti ole hankkimassa, kun ei minua näyttelyissäkäyttäminen kiinnosta ollenkaan. Äiti ehti jo hermostua puhelimessa ja väitti noin kärjistetysti, että käsissäni kissa kuolisi nälkään, se olisi aina heillä hoidossa, enkä minä ikinä kotona. Kiitin luottamuksesta ainoaa tytärtään kohtaan ja yritin perustella, että ikäisilläni ihmisillä on helposti leikki-ikäisiä lapsia, joten olisi onnellinen siitä että hankin vain kissan. Luulen että voisin soittaa aprillipäivän puhelun huomenna ja sanoa “en otakaan kissaa, olen raskaana ja laskettu aika on marraskuussa!!“, annan sen haukkoa henkeään jonkin aikaa ja sitten kysyn, joko se siunaa kissan. Olen yrittänyt puhua niitä jo ties kuinka kauan ottamaan maalle uutta kissaa sen rakastetun ja edesmenneen tilalle, mutta jostain syystä suhtautuvat ideaan nihkeästi. Ollaan äidin kanssa niin samanlaisia, että parhaimpina päivinä puhalletaan täydellisesti yhteen hiileen ja silloin kun ollaan eri mieltä runnotaan palikkatestissä tehokkaasti neliönmallista palaa kolmionmuotoiseen reikään.

Värjäsin tukan toffeenväriseksi Eevan avustuksella eilen, käytiin porukalla saunassa ja katsottiin leffaa kunnes nukahdin sohvalle. Luin salaa nuorten keskustelupalstaa netissä, neuvoivat syömään biotiinia kun kasvattaa hiuksiaan, joten hankin 330 tablettia mainittua tavaraa. Raportoin myöhemmin lähteekö tukka nopeaan kasvuun, vai oliko kaikki huijausta. Tänään ehdin jo kirjoittaa javalabran määrittelydokkarin aamukuudelta ja käydä hammaslääkärissä porattavana, nyt nyyhkin poski puuduksissa. Olen myös onnistunut kehittämään jostakin erittäin ilkeän yskän, jota yritän hoitaa Medipektin yskänlääketableteilla. Kun lisätään mukaan vielä hormonit, monivitamiinit ja kalaöljykapselit voisin varmaan samalla siirtyä kokonaan pilleripohjaiseen ruokavalioon.

Tänään on vuorossa ensimmäinen awif (a week in Finland) -ohjelma, johon pääsen ottamaan osaa. Sarjakuvajulkkareissa on luvattu kuohuviiniä. Suosittelen osallistumaan awifiin, vaikkei Solmukohtaan varsinaisesti tulisikaan, varsinkin jos ulkomaalaiset roolipelaajat/larppaajat kiinnostavat. Koko viikko on enemmän tai vähemmän pyhitetty solmukohtailulle ja perjantaina suuntaan sitten nenäni kohti kokoushotelli Kiljavanrantaa. Toivottavasti saan kaiken tarpeellisen hoidettua siihen mennessä, muka pitäisi jossain luennoilla ja töissä ja kokouksissa käydä. Pelkään myös maksani puolesta, raukkaparka on jäänyt keväällä ihan liian vähälle treenille, sen huomasi jo perjantaisella opiskelijamaisella iltapäiväkaljalla Puten ja Einarin kanssa, olin kahden tuopin jälkeen oikeasti nousuhumalassa.

Kiirettä pitää. Koko tämä viikko on mennyt käytännössä minuuttiaikataululla, aamuisin on noustu aikaisin ja syöty terveellisesti puuroa ja vitamiineja, päivät on juostu ympäriinsä ja illallakin on ollut tekemistä riesaksi saakka. Olen mm. käynyt kahdessa työhaastattelussa, päivittänyt cv:ni (edellisiin liittyen), käynyt kaksi kertaa hammaslääkärissä porattavana, tehnyt tietokantasovelluksen harjoitustyön suunnitteludokumenttia (se ei ole vieläkään valmis), pitänyt duomviraattitreffit coniin liittyen, kirjoittanut esseen viime viikolla kuulemastani aivan loistavasta Harri Hurstin pitämästä sähköisiä äänestysjärjestelmiä käsitelleestä luennosta, osallistunut Alter Egon hallituksen kokoukseen ja kerhoiltaan, käynyt kuuntelemassa Lea Viljasen pitämän (myös erinomaisen) luennon tietoturvasta, ihmetellyt toisella silmällä myös tilastotiedettä ja puhunut ruotsia kurssilla. Niin, ja tänään istuskellut kolmisen tuntia Hellun luona Kiltakalliossa juonimassa ystävän polttareita. Eilen kävin äidin kanssa lounaalla. Niin ja kävin Sonjan kanssa elokuvissa. Jopas on ollut viikko.

On perjantai-ilta, pitäisi päivittää UML-kaaviota ja mennä bileisiin, mutta takki on harvinaisen tyhjä. Eilisiltana varsinaisesti en kyennyt tekemään muuta produktiivista kuin etsimään työtodistuksia (joita en sitten loppupeleissä edes tarvinnut) ja pesemään vaatteita. Tuntuu siltä, että saattaisin mennä ajoissa nukkumaan, tehdä kaaviot huomenna ja palauttaa ne myöhässä. Väittäisin, että olen ansainnut vähän lepoa juuri nyt.

Väninää ruotsinkurssista: Continue reading

Syksy saapuu ja vanha suola janottaa lauloi aikanaan Tehosekoitin. Onneksi näin ei ole, vaan syksyn huomaa jostain ihan muusta. Kristiinan kanssa katseltiin jo Saltvikistä tullessa pihlajanmarjoja puissa, se oli vähän liian konkreettinen merkki kesän päättymisestä. Kuitenkin myönnän, että on mukavaa ajatella tulevia kirpeänkuulaita syyspäiviä, omenapiirakoita, villakangastakkeja, huopahattuja, lapasia, villasukkia, arkirutiineja, lämmittäviä aamukahveja, ruskan väriloistoa, putoavia lehtiä, näitä pimeitä lämpimiä elokuun öitä.

Pidin viikon tauon internetistä, sähköpostista, irkistä ja maailmasta, se tuntui tehneen hyvää. Sinä aikana kävin mm. vanhempien ja heidän naapureidensa kanssa melko ex tempore -vierailulla kunnanjohtajan hienoissa juhlissa, pompin kuistilla soittaneen Petri Munckin sävelten tahtiin ja ihastelin yön kosteutta ja lämpöä. Eilen ja tänään onkin sitten ollut jo huomattavasti viileämpää. Vierailin myös Vihdin vuosisatamarkkinoilla viikonloppuna, hassua kun jotain järjestetään niin naapurissa ettei juhlapaikalle varsinaisesti tarvitse edes mennä. Nyt on sitten uusi kinnasneula ja 600 grammaa kasvivärjättyjä lankoja. Tätä ennen ehdin myös vierailla pikipäin laitoksella osallistumassa tuutoreiden survival pack -tilaisuuteen, josta ei jäänyt varsinaisesti paljoa käteen.

Tuutorointia pohjustettiin ainejärjestön tuutorisaunalla ja survival packin jälkeen ravintola Kalliohovissa pitkäksi venyneellä oluttuokiolla. Houkuteltiin yhtä poikaa rekisteröitymään aikuisviihdesivustolle tarjoamalla sille kaljaa ja naurettiin kasvot punaisina kun se oikeasti päätyi niin tekemään. Avauduttiin myös pihalla vähän, loppuillasta janoisten sankari Putte valoi minuun uskoa paremmasta huomisesta. Hämmentää ihan mielettömästi, että olen tuntenut nämä ihmiset oikeastaan vasta vajaan vuoden, ihan kuin moni heistä olisi ollut elämässäni aina. Ovat niin lähellä, niin korvaamattomia ja tärkeitä ja rakkaita. Toivon, että uudet fuksit saavat kokea edes murto-osan tästä samasta yhteisöllisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Vaikka pelottaakin se, mitä onnistunut ja läsnäoleva tuutorointi tekee ensimmäisen periodin opintomenestykselleni… Ainakin ensimmäisessä periodissa tarjotaan heti Digitaalisen median tekniikat -kurssia, joka on suunnilleen ainoa kurssi omalta laitokselta, jota minua on yhtään napannut käydä. Pääsen myös sopivasti vähän laiskottelemaan ainakin XHTML ja CSS -osioissa, mutta toisaalta minulla on sitten vähän enemmän aikaa käyttää PHP:n ja JavaScripitin kokeiluun ja opetteluun. Javalabran jouduin sairasloman takia jättämään kesken, varsinaisesti ei sureta. Ehdin ihan hyvin tehdä sen loppuun myöhemmin syksyllä. Toisaalta myöhemmin syksyllä minua odottaa myös johdatus diskreettiin matematiikkaan ja joukko muita kammottavia kursseja. Ei ihme, että näen vähän painajaisia. Saatan ehkä jänistää ja heittäytyä keskustakampuksen huomaan.

Mutta silti! Pieniä pörröisiä fukseja! Uusia alkuja elämässä. Syksy on hyvä asia.

En tiedä mitä sanoisin. On ollut niin kauheaa mylläkkää, että sen pukeminen lauseiksi on jotenkin väkinäistä. Assemblyt oli ja meni, olin ruudussa jotain yli viisitoista tuntia ja moderoinkin varmaan melkein saman verran. Se siitä tapahtumasta. Kauhea stressi, juoksu ympäriinsä, haastattelut menivät kuulemma hyvin ja ihmiset olivat tosi kivoja minulle kaikki koko ajan. Kauhea puolalainen keuhkokuppa laukesi sopivasti assyjen aikaan, parhaimmillaan kävin lauantaina ottamassa ensiavussa happea. Onneksi kaverit urpoilivat tekstiviestein sekä mm. veivät minut lauantaina pussikaljalle muutamaksi tunniksi. Tulin kotiin Areenalta, sammuin vuorokaudeksi sänkyyni ja sitten alkoi Ropecon-viikko. Laminoin, tulostin, neuvoin badgejen kanssa, valvoin. Parhaimmillaan nukuin conin kerhohuoneella, kun viimeiset julkiset olivat menneet, enkä uskaltanut lähteä heikon kunnon vuoksi kävelemään. Torstaina infot ja etkot, perjantaina jo täysi hälinä päällä. Sain nautittua yhden siiderin ja yhden kaljan keltsussa ja katsottua yhden elokuvan. Tässä kaikki. Muuten pelkkää ympäriinsäsätkyttelyä ja pään teippaamista. Sunnuntaina siivottiin alimiehityksellä koko con, otti ihan kauheasti päähän ja päätettiin mennä rantasaunalle, siellä sentään viihdyin keskustellen aamuun asti. Kaatajaisissa teloin jalkani, myöhemmin lääkäri kertoi, että nyrjähtänyt sekä nivelsiteet rikki, myös akuutti keuhkoputkentulehdus. Ulkonaliikkumiskielto ja antibiootteja.

En tiedä miten jaksan. Pitäisi saada ohjelmoinnin harkkatyö pyörimään. En vaan jaksa.

Saltvikin viikinkimarkkinoille lähdettiin luonnollisesti puoli tuntia myöhässä. Olin edellisenä iltana ollut conitean saunakokouksessa, sen jatkoilla baarissa, tullut kotiin lähettämään akuuttia sähköpostia ja kirjoittamaan tuutorointisuunnitelmaa. Sain hommat tehtyä 4.30 ja aloin pakata. Kummaa kyllä en unohtanut mitään. Matkasimme Kristiinan ja Hanniksen kanssa Mersulla (eri mersulla kuin siililaulussa, toim. huom.), loppumatkalla pääsin ajamaan kyseistä automaattivaihteista dieselvehjettä Salosta Helsinkiin, se sujui mukavasti ja oli kivaa päästä pitkästä aikaa rattiin.

Todettiin jälleen kerran, että minä ja Puputti olemme täysin lyömätön yhdistelmä. Erikseen emme ole ihan niin pahoja, mutta yhdessä huumorimme kakka on sen kaunein kukka. Kodak-hetkiä: minä ja Pupu laulamassa puolivuotiaalle Kaarnelle eskimolaulua njaama njaama njama njama njama. Jos viikingit olisivat tavanneet eskimoita (kuten tapasivatkin!), olisivat ne varmasti heittäneet yhtä luokatonta eskimoläppää. Kuvattiin myös muinaispornoa, saatiin niskahierontaa, tehtiin kaikkea ihme ruokaa tulella, shoppailtiin markkinoilla ja nautiskeltiin virvokkeita luonnollisesti kaikki yöt enemmän tai vähemmän. Nuotiolla oli äärimmäisen tunnelmallista istua makkaraa paistamassa ja tietenkin viettää pitkästä aikaa laatuaikaa tämän käkkiporukan kanssa. Visioin jo, että haluan ensi vuodeksi itselleni miehen puettavaksi, oman teltan ja sängyn. Mitron ja Katin Kaarne oli kyllä markkinoiden tähti, vauva kiersi sylistä syliin ja leperreltiin ihan suut pehmoisiksi.

Ruotsalaiset muinaismuusikot tanssittivat iloista markkinaväkeä pimeän laskeuduttua useampanakin yönä. Tutustuimme hurdygurdya soittavaan Sebuun, joka tuli leiriimmekin soittelemaan. Yritettiin opettaa Sebu soittamaan pornopolkkaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Sensijaan porukka soitti vallan mainiosti mm. Ievan polkkaa, josta tuli heti hitti. Farandola meni hyppelyksi, juoksuksi, solmuksi ja yhdet varpaat menetettiin. Suuri markkina-alue näytti ihan mielettömän hienolta pimeällä, kun muinaisteltat erottuivat juuri ja juuri tummasta taustasta, leirinuotioilla paloivat tulet ja muinaiskansa hetkuttaa ja huitoo tanssimusiikin tahtiin. Näky oli psykedelinen, erityisesti kun muinaismuusikot soittivat Final Countdownin.

Minä sain punkin ja voitin arpajaisista villisian.

Kotimatkalla kävimme myös katsomassa Kastelholman linnaa, osuimme jopa ihan vahingossa paikalle juuri sopivasti opastetulle kierrokselle.

Siililaulu

Siili menee lypsylle
kannu kädessänsä
hei luulia illallaa
kannu kädessänsä

Siili ryyppää kannusta
maito se on hyvää
hei luulia illallaa
maito se on hyvää

Karo keittää saippuaa
siili kusee pataan
hei luulia illallaa
siili kusee pataan

Siili onpi kuningas
ja kaikki sille nauraa
hei luulia illallaa
kaikki sille nauraa

Herne menee nenään nyt
siilin pinna palaa
hei luulia illallaa
siilin pinna palaa

Siiliä kun vituttaa
niin siili vetää turpaan
hei luulia illallaa
siili vetää turpaan

Huomenna on mustelma
ja toinen jalka poikki
hei luulia illallaa
toinen jalka poikki

Markkinoilta heilan saa
halvan sekä huonon
hei luulia illallaa
halvan sekä huonon

Kun minä vien sen teltalle
niin kaveritkin nauraa
hei luulia illallaa
kaveritkin nauraa

Heila meni nukkumaan
kun siilii ei voi painaa
hei luulia illallaa
siilii ei voi painaa

Savu seuraa nussijaa
lammaskin sen tietää
hei luulia illallaa
lammaskin sen tietää

Siili sammuu nuotioon
peräkarvat palaa
hei luulia illallaa
peräkarvat palaa

Siilillä on krapula
aivan vitunmoinen
hei luulia illallaa
aivan vitunmoinen

Siilin päätä kivistää
panadol ei auta
hei luulia illallaa
panadol ei auta

Friikki etsii nunnia
siili ei voi auttaa
hei luulia illallaa
siili ei voi auttaa

Siili tekee rovion
ja koko leiri palaa
hei luulia illallaa
koko leiri palaa

Siilin mersu piiputtaa
pakoputki tippuu
hei luulia illallaa
pakoputki tippuu

Pakoputki korjataan
nippusiteet loppuu
hei luulia illallaa
nippusiteet loppuu

Mersu pettää Oolannis
Suomenmaal ja Eestis
hei luulia illallaa
Suomenmaal ja Eestis

Uusi säkeistö Kun mä kuolen -lauluun:

Kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat
vaikeeko on tussuu nuolla
siihen heikompi voi kuolla
kun mä kuolen muinaispornoni sä saat

Julle: Keksitsä Emilia ton just?
Minä: …joo?
Julle: Sä olet nero!
Ievan polkkia:

http://loituma.overdalsveien.com/polka.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/hardcore.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/club.mp3
http://loituma.overdalsveien.com/urbanpolka.mp3

Luin läpi yön. Olen ollut jo useamman viikon kalvavan jännityksen vallassa, enkä muista hetkeen odottaneeni mitään kirjaa sydän näin syrjällään. Monet kysymykset jäivät vaille vastauksia, monet ratkaisut ottavat minua päähän, epilogi oli kirjoitettu ihan luokattoman huonosti, mutta yhtäkaikki, nyt tiedän mitä tapahtui, nyt se on ohi! En kyllä ymmärrä miten pienet saavat tuon kirjan luetuksi ilman painajaisia, kun itse olin varmaan parissakymmenessä eri kohdassa lähestulkoon pissat housussa jännityksestä ja noin viimeiset kolmekymmentä sivua itkin. Tai saattaa olla, että olen taas kerran eläytynyt liikaa lastenkirjaan. (Harry Potter and the Deathly Hallows.)

Viikko on mennyt päänsärkyisessä hitaudessa ja täydellisessä aikaansaamattomuudessa, vieraita on sentään käynyt talossa ja olen itsekin vähintään kerran päivässä haistanut raitista ilmaa. Huomenna kaatuvatkin sitten useammat kuolleet viivat ihan ryminällä päälle. Keskiviikkoaamuna auringonnousun aikaan lähdetään Ahvenanmaalle Saltvikin markkinoille loppuviikoksi ja olen varma, että maailma sillä aikaa kaatuu.

Pitäisi mennä unten maille, viime yönä en saanut nukutuksi kuin muutaman hassun tunnin aktiivisesta yrittämisestä huolimatta, ja huomenna on edessä kiireinen päivä tavarankanniskeluineen kaikkineen. Huomenna nimittäin siirtyvät kirjahyllyt ja painavat kirjalaatikot. Luulin minulla olleen paljonkin asiaa, mutta päässä kiertää kehää vain nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan. Lupasin kuitenkin taittaa tuon yhden lentolehtisen, se on jo melkein valmis ja sitä on pakko viimeistellä huomenna kun ei ole rättipoikki, lupasin myös soittaa kaverille herätyssoiton puoli viideltä aamulla, ettei myöhästy lentokoneesta.

Olen viihtynyt toistaiseksi vallan mainiosti Pasilassa, vaikka tuntuukin hämmentävältä oleskella tässä isossa asunnossa yksin. Tavaraa sentään on saapunut tipotellen koko ajan lisää ja se kämppiskin palaa ihan kohta takaisin maisemiin Euroopasta seikkailemasta. Ompelin keittiöön uudet verhot, pöydällä on Nummelan Säästöpörssistä halvalla löytämäni pinup-tyttö -teemainen vahakangas ja täällä vaikuttaa jo ihan asutulta. Odotan kovasti polkupyörää, niin että pääsisin suihkimaan sillä laitokselle ja keskustaan. Isi oli ihan superkiltti ja raatamisen päätteeksi asensi eilen minulle auringonkuvaisen lamppuni ja entisen keittiön lampun tulevaan olohuoneeseen. Nyt täällä näkee jopa iltaisin jotain. Tämän aamun vietin jonottamalla Soneran asiakaspalveluun, tilaamani Hoasnetin tunnukset eivät nimittäin olleet parin vuorokauden odottamisen jälkeen tulleet, mutta onneksi kiva tyttö puhelun aikana tekaisi minulle uudet. Soitin myös Hesarin aspaan tehdäkseni osoitteenmuutoksen, kun olin saanut asiani äkistyä sanoi puhelimen päässä ollut tyttö äkkiä “Emilia, täällä on Alina, oltiin yhtäaikaa Kalliossa” ja pitihän siinä hetkeksi jäädä vielä juoruamaan. Hassu kiva yhteensattuma! Eilen tein muuttoilmoituksen, vanhaan taloyhtiöön pitäisi vielä muistaa soittaa ja kertoa, etten asu siellä enää. Ja edellämainittu Hesari muuten kolahti juuri ensimmäistä kertaa postiluukusta.

Juhannus kolkuttelee jo ovella, puoliksi kutsuin itse itseni ja tulin kutsutuksi Eevan, Tonin ja edellisen serkkujen mukaan mökille Tammisaaren kupeeseen. Samassa paikassa vietimme myös viime juhannuksen, reissu oli antoisa ja vähintäänkin yhtä antoisaa lomamatkaa odotan nytkin. Saas nähdä minkälaisia tyyppejä sieltä kokolta tällä kertaa tarttuu porukkamme mukaan jatkoille juomaan viiniä ja kuuntelemaan metallia. Virallinen krapulagrillisafka haetaan Hangon grilliltä. Kun olen selvinnyt juhannuksesta, pyykkään Empun kanssa tekiksen pöytäliinoja (kerrankin kun sitä luulee välttyneensä jonkin homman tekemiseltä saa pettyä raskaasti) ja maanantaina katoan takaisin maalle. Jossain vaiheessa tätä kesää olen luvannut äidin kanssa mennä muutamaksi päiväksi äidin lapsuudenmaisemiin opettelemaan mm. äidin vanhan tädin parhaat reseptit ja koristeompelua. Kesä soljuu itse edestään, kohta on jo Ropecon. Olen nähnyt myös jo ensimmäiset con-painajaiseni, jotenkin minusta tuntuu, että ne viime vuonna alkoivat vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. No, tänä vuonna ollaan monenkin jutun suhteen etuajassa. Ennen conia alkaa vielä javalabra, johon tulen vielä hajoamaan ihan täydellisesti. Sitten tulevatkin jo fuksit ja työntäyteinen fuksisyksy pyörähtää käyntiin bileineen. No, ehkä en murehdi sitä juuri nyt.

Pohjannaulan viulisti soitti minulle taannoin keikalla sooloa, tuli jopa keikan jälkeen juttelemaan. Olin tosi otettu ja Meep kade. Keikka oli upea energiapallo, en malta odottaa elokuuhun ja seuraavaan keikkaan. Arvostavalle yleisölle tarjottiin myös jäätelöä.

Olen katsonut ihan älyttömiä määriä tv-sarja Pasilaa netistä. Kyösti Pöysti on ihana, vaikka tosielämässä ei siltä kyllä heruisi (olen nähnyt Amelien sata kertaa eikä riitä).