Pornopolka

Jonotin maanantaina Hoasilla saadakseni uuden kämpän avaimet, onneksi törmäsin toimistolla Heiccuun ja käytin systeemiä väärin ottamalla numerolapun ja menemällä syömään. Aikataulu tosin kosahti ihan täydellisesti, mutta kämppä tuli katsottua ja hyväksi havaittua, samoin myös iltakahvit cafe Javan terassilla äidin kanssa juotua. Kun tulin kotiin, rupesin keskellä yötä putsaamaan kahvinkeitintä ja pohdin, miksi puuhakkuuteni yleensä alkaa siinä noin kello yhden aikaan aamuyöstä ja miten harmi on, ettei voi tehdä mitään meluisia asioita kuten pyykinpesua siihen aikaan. Nyt minun varmaan pitäisi pakata kaikki viihde-elektroniikka pois tieltä, niin saisin varmaan paljon paremmin järkevyyksiä aikaan.

Tänään aloitin luukuttamalla kotona Pelimiestä ja Bad touchia, siirryin Pasilaan mittailemaan huonetta ja parveketta. Join pitkät terassikahvit naapurissa asuvan Julian kanssa ja siirryin AE:n peli-iltaan, jossa hehkutettiin mennyttä larppia ja sen huippuhetkiä, joista aika montaa olin ihan elävänä onneksi todistamassa. Esiin nousi myös idea Pasila-bileistä Pasilassa, laitettaisiin jofa-kypärät päähän ja heitettäisiin noppaa.

Huomenna pitää käydä viemäsä avaimet ulkomailla seikkailevan tulevan kämppiksen äidille, käydä laitoksella pitkästä aikaa  säätämässä muutama juokseva asia ja sitten kokoustaa Ropeconin tiimoilta ilta. Jospas sitä kohta saisi paettua takaisin maalle.

Vappuna oli harvinaisen mukavaa. Viime vappuna olin Ruotsissa, Barnens ö:ssä, Solmukohdassa elävöittämässä suomalaista vappua workshopissa, joten tämä oli minulle ensimmäinen akateeminen vappu yo-lakissa ja haalareissa. Keltainen iskuryhmämme aloitti vapun juhlimisen Physicumin edessä pidetyllä kostealla grillaustuokiolla, yllättäen unohdin molemmat makkarani grilliin ja ne paloivat mustiksi hiilimöykyiksi. Ponibooli oli pinkkiä ja hyvää, kiitos juomamestarimme Sonjan. Paikalla oli paljon, paljon ihmisiä. Oltiin iloisessa nousuhumalassa. Onnistuin myös juomaan itseni jälleen kerran erittäin suloiseksi. Yritettiin ylipuhua söpöä matemaatikkoa mukaan vappubileisiimme, mutta siltä loppui kisakunto kesken. Paheksuntaa!

Käytiin tankkaamassa aivopihan Unicafessa ja hipsittiin Mantan lakitusta kohti. Voi sitä ihmistulvaa! Olin käynyt ennen Javan tenttiä ostamassa itselleni tukusta vappupallon, joka pallopainoista huolimatta karkasi navakan tuulen myötä yli Exactumin katon. En kuitenkaan alkanut itkeä (jotain kehitystä on tapahtunut kenties vuosien varrella) vaan menin Stockmannille ostamaan uuden pallon, joka oli vaaleanpunainen ja jossa oli prinsessojen kuvia. Kävelimme keltaisen lipun perässä Kauppatorilta Senaatintorille, jossa seisoimme Suurkirkon portaiden viereisellä tasanteella isona keltaisena laumana ja puhalsin saippuakuplia. Uskomattoman säädön jälkeen päädyimme sitten Simon luokse Kivikkoon bileisiin, jossa oli notkuva herkkupöytä. Jossain vaiheessa iski päälle kauhea laskuhumala ja muistin, että olin herännyt aamuneljältä lukemaan Javan tenttiin, menin siis ottamaan päiväunet. Porukka kävi grillailemassa pihalla, ilma oli edelleen mitä ihanin. Yöllä päätimme kaikki lähteä keskustaan, bussissa väki oli ihan sekaisin ja lauleskeli erilaisia suomalaiseen kännikansanperinteeseen liittyviä lauluja, kuten na na na na life is life na na na na na muistamatta sen enempää sanoja. “Vappuheilani” Perttu osti minulle vaaleanpunaista siideriä ja myöhemmin illalla pelasti minut useammaltakin känniseltä lähentelijältä. Voitto! Muistuttaa konseptina vähän kollektiivipoikaystävää.

Seuraavana aamuna oli todella, todella vaikeaa päästä liikkeelle. Sain kuitenkin raahattua haalarista kuoriutuneet luuni Sinebrykoffin puistoon AE:n vappupiknikille, joka päätti lähteä hengaamaan kerhohuoneelle juuri sillä sekunnilla kun saavuin. Eipä siinä mitään, syötiin lisää evästä Tatusonjan ja parin Tatun kaverin kanssa auringonpaisteessa, köllöteltiin ja juteltiin maailmasta, sen muuttumisesta, lastenkasvatuksesta, tavoista… Pariskunta lähti anoppilaan ja minä kerhohuoneelle, päädyin pelaamaan minulle uutta korttipeliä, sokeroimaan koko kertsin tippaleivän tomusokerilla ja maalaamaan ilmapallooni glitterliimalla kuvioita. Siitä syömään, siitä juomaan ja lopulta puolenyön aikoihin kotiin lukematta sanaakaan seuraavanaamuiseen tenttiin.

Vastoin kaikkia odotuksia tentti meni hyvin. Huominen tentti sensijaan taitaa mennä reisille, en ymmärrä mitään relaatioalgebrasta!

Helsinkiin on tullut kevät. Hämmentävää nähdä keittiön ikkunasta sininen taivas ja kuulla lintujen lirkutus. Ilma tuoksuu festareilta ja pussikaljalta. Tervetuloa vaan molemmat elämääni!

Kevät myös tuntuu epämotivoivan, Java-harkkojen tekeminen sujuu kuin tahmaisessa puurossa uinti, koko ajan nukuttaa ja asioita pitäisi saada tehtyä. En ymmärrä miten olen voinut lukioaikoina hoitaessani kerralla koulua ja n-määrää vapaaehtoistyöhommia pitää itseäni niin tiivisti niskasta kiinni, että olen valvonut kahvin voimalla öitä ja vääntänyt väkipakolla. Älkää käsittäkö väärin, hoidan hommani edelleen, mutta arvostan itseäni enemmän, enkä oman jaksamiseni tai mielenterveyteni uhalla puske eteenpäin. Ehkä jatkuvasti ei tarvitse elää veitsenterällä.

Tietokoneluokassa on kylmä, enkä enää tiedä miksi kirjoitan.

Seuraa: vähintään sata vuotta jatkuvat bileet. Pääsin läpi Ohjelmoinnin perusteet! Ja aivan täysin yllättäen. Olo on sankarillinen, vaikka jotakuta muuta ehkä hävettäisi.

Eilinen sauna sujui vallan mainiosti, tekemäni tonnikala-vuohenjuustosalaatti oli kuulemma hyvää ja ruoka riitti juuri. Pitää muistaa, että suurempia saunoja varten pitää varata enemmän ruokaa. Kaikesta siivouksesta ja pullojen kantelusta johtuen en sitten päässyt sängystä ylös ennen kolmea, yskin koko yön ja päänsärky on hirmuinen. Pitää varmaan lepäillä viikonloppu.

Helpotus ja huokaus. Etsin koko illan ja puoli aamua astmalääkkeitä, niitä ei löytynyt mistään, joten olin pyörtyä kun laskin kassaa. Niistettyäni koko yön pyyhkeeseen nenäni tuli ihan punaiseksi. Onneksi löysin lopulta lääkkeet ja koin helpotuksen hengenahdistuksesta, näytin suolavettä poskionteloille, inventoin ainejärjestön saunakassin (sinappi ja ketsuppi vanhentuneet puoli vuotta sitten yäk), ajoin autolla laitokselle, löysin parkkipaikan ja alkaa tuntua ihan elossaolevalta.

Illalla järjestän saunailtaa Haagaan kevätkokouksen jatkoiksi, toisin sanoen ostan Pohjois-Haagan ostoskeskuksen tyhjäksi tavarasta, teen ruokaa, vahdin ja siivoan. Kotona olen noin puoli kaksi yöllä, seuraavana aamuna pitäisi olla skarppina luennolla kello 8.15. Jippii.

Onnistuin ilmeisesti saamaan tämän jälkitaudilta vaikuttavan keuhkoputkentulehduksen/flunssan kylmettämällä itseni Asteriskin 35-v vuosijuhlissa lauantaina. Turun reissu oli varsin onnistunut, vaikka Heidin “parin kilometrin pikku kävelymatka Alkon kautta ICT-talolle” osoittautui kai lähemmäs viiden kilometrin mittaiseksi, ja sitten olivat vielä ruojat piilottaneet ICT-talon ovenkin. Meidät oli plaseerattu pääpöytään yhdessä muiden kutsuvieraiden kanssa ja pöytäseura oli erinomaisuuden lisäksi myös juttelevalla päällä. Opin tekemään konferenssipupunkorvat lautasliinasta, sain tanssilistani täyteen vaikkei kehruuvalssi sujunutkaan ihan niin kuin piti… onneksi kanssani tanssineella pojalla oli askeleet ihan yhtä hukassa ja huumorintajuakin suunnilleen yhtä paljon. Muiden tanssiessa vakavan ylväinä me kierimme lattialla naurusta. Sama meno jatkui myös siirryttyämme varsinaisesta juhlapaikasta Liedon Vanhalinnasta jatkoille VR:n biletilaan. Bändi oli mainio, soitti muutaman oman biisin ja sen lisäksi covereita hyvällä maulla, voi pojat että tanssilattia oli kuuma! Jossain vaiheessa väki alkoi vähetä, muiden humala lisääntyä ja päädyttiin tilanteeseen, jossa elämän ja humalan sankarit (myös erään haalarimerkkifirman johtoportaassa vaikuttavat henkilöt) kieriskelivät kirjaimellisesti lattialla ja minä siivosin heidän jälkensä. Kello 06.30 tuli sellainen olo, että pitää vetää perseet jotta jaksaa, pahaksi onneksi kotiinlähtöön autolla ei ollut aikaa enää kuin joitain tunteja. Kiltti ja kiva Asteriski-poika vei meidät sitten muutamaksi tunniksi osakunnalle nukkumaan, jonka jälkeen menin yksinäni sillikselle viereiselle saunalle. Sieltä taksilla Heidille, Heidin kanssa syömään, autolla takaisin saunalle hakemaan matkakaveria ja sitten kotiin huoltoaseman munkkikahvien kautta. Ihana keväinen ilma kumpanakin matkapäivänä. Sovittiin myös Heidin kanssa, että seuraavaksi juhlitaan Helsingissä.
Asteriskin pojillakin oli kameroita.
Noita kuvia katsottuani totesin, että ei varmaan tarvitse syödä kovin montaa karkkia tai juoda kovin montaa tuoppia olutta vähään aikaan.

Ohjelmoinnin perusteiden tentti meni ihan käsille, varmaan tarvitsee kirjoittautua avoimeen kesäksi lukemaan se uusiksi. Syytän kuitenkin ihan poskettoman vaikeaa tenttiä, mielenkiintoista nähdä kuinka hyvällä prosentilla se läpäistään. Ehkä viimevuotinen 40% läpipäässeitä?

Sensijaan XML:n tentti tuntui menneen oikein hyvin. Toki vähän siinäkin ajatus haroi, mutta kirjoitin kolme kysymystä tunnissa ja lähdin hymyillen. Nyt pitäisi vielä paneutua siihen XML:n projektityöhön.

Kohta pitäisi lähteä kokoukseen, kokouksen jälkeen ystävien tenttikaljalle Kallioon. Hetken elämä lienee taas hyvä. A-virus / influenssa / mikäikinä tauti, jota podin koko tenttiviikkoa edeltävän viikon, on päästänyt minut irti otteestaan ja nyt on taas ihan kohtuullinen olo. Kunhan saan palautettua tuon projektin, ei hetkeen sitten tarvitsekaan stressata juuri mistään.

Olen lähdössä edustamaan TKO-älyä Turkuun ko. yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestön Asteriskin vuosijuhliin reilun viikon päästä. Siitä tulee varmaan hauskaa, löytyisiköhän sieltä javamiehiä?

Pöh, Karo on Egyptissä ja kertoo kaoottisesta liikenteestä, kutsui myös kylään. Minähaluun! Tahdon matkustaa johonkin ihan muualle ja ottaa sekunnin tauon näistä ihmisistä ja asioista. Sitä ennen kyllä saunotaan Mäntsälässä ja pidetään takapihalla ilmakiväärilläampumisen frustraatioturnaus, maalitauluiksi suosittelen kyllä a4-kokoon tulostettuja elämään juuri vaikeuksia aiheuttaneiden ihmisten päitä. Säästää Arabian astiaston perinnöksi jälkipolville ja kaikilla on mukavampaa.

Järjestämme bileitä lauantaille ja se vie tällä hetkellä suurimman osan henkisestä suorituskyvystäni. Veikkaan että tämä viikko on ihan menetetty, paitsi huomenna on pakko mennä laskuharjoituksiin, joihin itse asiassa olisi pitänyt mennä eilen, enkä kyennyt. Toissapäivänä juhlittiin ihmekaksoseni Empun synttäreitä ja vähemmän yllättäen koko maailma oli aika vaaleanpunainen. Legendaariset majanderjatkot alusta asti, porukka kuitenkin rupesi feidailemaan aika nopeasti kahden jälkeen yöllä. Minä olin onnekas ja sain Sinikalta ja Jesseltä autokyydin kotiin.

Pitäisi ruveta tekemään pientä xml-projektia. Sikälikin ihan hyvä että laskuharjoitukset siirtyivät perjantaille, koska en todellakaan ole ehtinyt vielä miettiä projektilleni mitään aihetta. Sanoinko jo, että luentokalvot ja nettisivut ovat hyvin ärsyttävästi englanniksi, vaikka kyseinen kurssi luennoidaan suomeksi. Tässä on taas aistittavissa matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan henkeä…

Aloitin tänä aamuna autokoulun kakkosvaiheen suorittamisen reippaasti kello 9.30 alkaneella arvioivalla ajolla. Hieman irrationaalisesti jännitti etukäteen, en kuitenkaan ihan heti muista koska viimeksi olen ajanut jotain muuta autoa kuin omaani tai isäni. Homma meni kuitenkin ihan putkeen. Kävi ilmi että ajotapani on jo valmiiksi hyvin taloudellinen. Loppuarvioksi setä sanoi hymyillen “Olet oikein hyvä kuski, oli ilo olla kyydissäsi.” Pitkä matka kuljettu siitä inssiä edeltäneestä maailman huonoimmasta ajotunnista, jolla silloinen opettaja haukkui minut lyttyyn ja jonka jälkeen käytin yön valvomiseen ja itkin silmät päästäni. Ja kuinkas ollakaan, pääsin ihan kirkkaasti seuraavana päivänä ajokokeesta läpi. Myönnän olleeni täysi pommi liikenteessä pitkään, mutta mitä enemmän on saanut ja uskaltanut ajaa, sitä paremmaksi tuntuma ja taito koko ajan karttuu. Vieläkin.

Mielipiteeni koko kakkosvaiheesta saattaa toki muuttua vielä liukkaanradalla, teorioissa ja pimeänajossa, mutta toistaiseksi ajattelen kakkosvaiheen olevan sinänsä ihan perusteltu juttu, vaikka monet sitä rahastuksena pitävätkin. Näin aikoinaan töissä jossain liikenneopettajien lehdessä tilaston, jonka mukaan hyvin suuri osa nimenomaan ykkösvaiheen kuljettajista arvioi omat ajotaitonsa huomattavasti paremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Tällainen virheellinen kuva omista kyvyistä ja riskinvälttämisestä aiheuttaa ongelmia kaikille.

Ykkösvaiheen voi suorittaa joko autokoulussa annettavalla ajo-opetuksella tai perheenjäsenen antamalla ajo-opetuksella, tämän lisäksi edellytetään kirjallinen koe sekä ajokoe eli tuttavallisemmin inssi. “Kuljettajantutkinnon ajokokeessa autokouluoppilailla on kaikkein parhaimmat valmiudet kevyen liikenteen havainnoinnissa ja ajoneuvon käsittelyssä.” (Lähde: AKEn tutkimus) Vaikka esimerkiksi minun isäni on ajanut autoa (osan aikaa myös työkseen) suunnilleen kolmekymmentä vuotta, ei isäni ehkä ole maailman paras ihminen opettamaan minulle ajamista ja vuorovaikutusta liikenteessä. Jokaiselle kuskille kehittyy ajan myötä omat maneerit, joiden siirtyminen ihan keltanokkaisiin kuljettajiin ei ole välttämättä maailman paras asia. Koska ykkösvaiheen läpäisevät tulevat opetukseltaan niin erilaisista olosuhteista (ja muistakaa, opetus ja sen taso vaihtelee varmasti ihan autokouluittainkin), on kakkosvaihe tärkeä paikka sen puolen viiva puolentoista vuoden itsenäisen ajon jälkeen pysähtyä vähän mietiskelemään ihan tosissaan sitä minkälaiset ajotaidot ja -tavat juuri minulla on, voisinko kehittää itseäni kuljettajana ja jos ei muuta, niin kuinka voisin kuluttaa ajossa vähemmän polttoainetta. Ei ehkä kannata mesota etukäteen suureen ääneen rahastuksesta ja siitä miten mä nyt vaan oon niin hyvä kuski että omg lol en tarvitse mitään kakkosvaihetta. Empiirisen kokemukseni mukaan sellaisia ihmisiä pelottaa. Kyseessä saattaa olla myös sama porukka, joka käyttää ahkerasti tööttiä, kun kaikki muut “törttöilevät lähtemällä liikennevaloista liian hitaasti liikkeelle”. Ja jos asiaa haluaa välttämättä ajatella positiivisesti -kuten minä haluan- on se kakkosvaiheen suoritettuaan saatava pysyvä ajokortti sitten oikeasti pysyvä sinne harmaahiuksisuuteen asti, ellei nyt satu vaikkapa ylinopeutta ajamalla ajo-oikeuttaan menettämään.

Omasta puolestani on sanottava, että kortin ajaminen oli yksi parhaista asioista, joita tässä muutaman vuoden sisällä on tullut tehtyä. En edes alun perin mennyt autokouluun omasta palavasta innostani vaan isän kannustuksesta, nyt yksi lempiasioistani on ajaa. Luonnonsuojelijat voivat jättää seuraavan lauseen lukematta, sillä kun minua hermostuttaa tai ajatukseni eivät pysy kasassa, minua rauhoittaa keskellä yötä jonnekin ajaminen. On myös kätevää kun mennään kaveriporukalla jonnekin pidemmälle reissuun, että mukana on useampi kuskiksi kelpaava ihminen. Ja vaikkei sitten kauheasti ajaisikaan, niin autokoulun käyminen oli kyllä ihan erilaista kuin mikään aiemmin opettelemani.
Ajoneuvohallintokeskuksen sivu ajokorteista.

Kiitokseksi hyvin sujuneesta aamupäivästä palkitsin itseni kahvilla, roskaruoalla ja suurella suosikillani Runebergintortulla. Illalla leffaan katsomaan Panin labyrinttiä. Viikonlopuksi SMFL:n talvitapaamiseen Tampereelle Empun kanssa.

Autoilua olan takaa. Tytöt ja pojat matkasivat omissa kulkuneuvoissaan, en tiedä mitä muissa autoissa puuhattiin mutta meillä kuunneltiin koko matka hömppämusiikkia ja hoilattiin. Viikonloppu vietettiin siis metsäisissä tunnelmissa mökillä Mäntsälässä, saunottiin ja söin itseni palloksi. Pidettiin yksi kokous, suunniteltiin vuoden toimintaa, vietettiin akateemisia pöytäjuhlia, hoilattiin, kadotettiin pari ääntä, käytiin läpi pari kriisiä ja lopulta keitin kolmekymmentä nakkia hitaastilämpiävällä sähköliedellä kello seitsemän aamulla kun oltiin valvottu koko yö. Aiemmin olimme myös harjoitelleet musiikki-Aliaksen pelaamista ja pelanneet myös erän Idols-peliä todella huonolla menestyksellä. Pääsin tavoitteeseeni viettää yli vuorokausi yöpuvussa ja vaaleanpunaisissa verkkareissa. Ja kerroin iltasatuja vaaleanpunaisista, ulkovessassa vaanivista pitkähampaisista tappajapupuista.

Mökillelähtöä luonnollisesti helpottaa erityisesti se, että torstai-iltana vietin (tähän väliin kas vaan, harvinaista kyllä lausuttuna hyvin ironisella äänensävyllä) laatuaikaa opiskelukavereideni kanssa Ale pubin euron tuoppien parissa. Juuri ennen pilkkua kun olimme jo muutenkin varmaan laittoman humalassa, tarjosi joku Markus ystävänsä Markuksen kanssa seurueellemme useita pulloja kuohuviiniä ja käski kilistää torstaille. Sitten jotkut nuoret sällit saivat kebab-paikassa kanssamme riidan aikaiseksi nimittämällä meitä halveeraavaan sävyyn teekkareiksi. Ei hyvää päivää, onko opiskelijaelämä todellakin näin harrasta? Onneksi sopivasti ennen Mäntsälä witch projectia saapuivat tulokset tenteistä, molemmat kirkkaasti läpi! On vieläkin vähän kuningasolo.

Autokoulun kakkosvaiheen alkaessa häämöttää olen taas innostunut ajelemaan. Kun olin heittänyt kyydittävät tytöt koteihinsa, ajoin vielä keskustan kautta Vikille illanistujaisiin ja sieltä edelleen maalle vanhusten luokse.

Vanhemmille päästyäni lukaisin lajityypilliseen tapaani ensin tunnissa yhden kirjan (Sinikka Nopolan Kyä tossa jotain häikkää o) ja sitten kaikki mieluiten kiiltävälle paperille painetut lehdet, jotka käsiini vain sain. Mikrobitistä löytyi hieman yllättäen useampiakin kiinnostavampia juttuja, joihin piti oikein syventyä. Sain myös näin keskellä yötä kuunnella miten talon väki kissaa myöten vetää sikeitä ja siinä rentouttavassa pysähtyneessä ilmapiirissä käytyä läpi viikonlopun aikana kasaantuneet sähköpostit. Miksiköhän en saa enää koskaan henkilökohtaista sähköpostia?

8.11.

Söin juuri pakastepitsaa, huoneeni kattolamppu on palanut, tuntuu siltä kuin kello olisi kymmenen illalla, vaikka se oli tätä tekstiä aloitellessani puoli kuusi. Tuntuu myös siltä, että olisi todella todella todella väsynyt ja kaikki vituttaisi hivenen.
Ihmettelette varmaan viimeaikaista tavoittamattomuutta. Serveri, jolla tämäkin saitti ennen lepäsi, muutti pois kotoaan ja samalla pois linjoilta. Tein muuttoliikkeen toiselle serverille, mutta tietokantataulut ensin makasivat vanhalla kaukana piuhasta olevalla serverillä, sitten tietokantataulut vähän poksuivat, mutta nyt pitäisi kaiken ainakin päällisin puolin olla varsin hyvin. Hienosäätöä tässä hommassa tulee vielä jonkin aikaa tapahtumaan, älkää huolestuko jos sivuni lipuu kadoksiin joksikin aikaa.

Fuksiristeily sentään seilattiin ja se meni olosuhteisiin nähden hyvin, vaikkei Putte lupauksistaan huolimatta juonutkaan kanssani perseitä (join yksin), oksentanut autokannelle tai laulanut karaokea. Olin samassa hytissä kolmen vanhemman opiskelijapojan kanssa, kun päästiin takaisin Helsinkiin säälin sydämeni pohjasta laivasiivojaa ja pohdin, miten on mahdollista saada hytti sellaiseen kuntoon kahdessa yössä. Sain myös miltei sydänkohtauksen jälkikäteen, kun yksi pojista väitti mahdolliseksi, että olisin pessyt reissun ajan hampaani hänen hammasharjallaan. Onneksi oma pinkki löytyi kuitenkin kassista.

Lähtöiltana leikittiin suunnistusta, mm. vaihdettiin viiden hengen kera vaatteita kerrosten välillä liikkuvassa näköalahississä (yhdellä pojista lopulta mun hame ja toisella rintsikat…), otettiin eroottinen valokuva (tai muut otti monta, kun oman joukkueen kuvaaja ei känniltään saanut laukaistua kameraa), pussattiin tuutoreita (sääli kun vain rastitehtävänä) ja tietenkin juotiin verovapaata alkoholia. Bileitä oli kaikkialla, joka toisessa hytissä, joka käytävällä, joka aulassa, joka smoking arealla ja (n)on smoking arealla. Olin kuitenkin tosi kiltti ja menin aikaisin eli kello kahden jälkeen yöllä jo nukkumaan, että jaksaisin Tukholmaan asti.

Karoliinan -söderläisen ihanan ystävättäreni ja kotimirjan- ulkomaanmatka oli sopivasti peruuntunut, joten nähtiinkin sitten ex tempore, istuttiin kahvilla ainakin tunnin verran ja kipaistiin Kulturhusetissa ja Skankin kaupassa. Vatsalihakset tuli nauramisesta senverta kipeiksi, että uusi ruotsinreissu on jo ainakin lievästi suunnitteilla. Aikaa oli loppujen lopuksi melko vähän, oli aika suunnistaa takaisin laivalle jo kun söderin kirppikset oli koluttu, minulla viikinkikirja kassissa, Designtorget Götgatanilla nähty ja kaikilla kurniva nälkä. Ensin ostettiin ICA:sta limpparia ja patonkia, joita vedeltiin hätävaraksi, sitten mentiin laivalla raflaan syömään. Meinasin nukahtaa annoksen päälle jotain neljä kertaa, totesin ottavani tirsat ja jatkavani juhlintaa. Pidettiinkin sitten poliittista kähmintää, uudet käytäväbileet, laulettiin karaokessa joukolla ja soitettiin kaiuttimista eri multimediasoittimia. Onnistuin taas vahingossa uinahtamaan jo kolmen maissa, mikä oli onni aamiaisbuffettia silmälläpitäen. Vitsailin siellä aamiaisseuralle neljä kolmen minuutin kananmunaa edessäni siitä, miten jostain risteilyltä on saatava munaa. Hetkeksi ruoan päälle nukkumaan ja sitten yritys kiskoa loput pojat ylös saavuttuamme Helsinkiin. Jumituksen määrä ratikkapysäkillä olikin melkoinen.

En jaksa ymmärtää risteilyjä pohjimmiltaan. Osa meidänkin poppoosta oli juhlinnasta niin väsynyt, että jäi vain uinumaan laivalle, eikä noussut maihin. Suhteessa siihen, miten paljon polttoainetta tuollaisen hirveän painavan laivan tuuppaaminen Ruotsiin kuluttaa, on jokseenkin järjetöntä mennä laumoittain vain kellumaan. Samat bileet voisi ihan hyvin pitää vaikka Sokos Hotel Vantaalla. Pidän matkoista, joilla on selkeä päämäärä.

Mieli on ihan musta. Yhdistysjutun kaatumisen lisäksi mm. reputin sen paljon puhutun ohjelmointikurssin kahdella pisteellä, olen epämotivoitunut ja haluaisin vain möllöttää sängyn alla, jossain pimeältä piilossa.

28.10.

Mietin juuri noin ämpärillisen verran itkettyäni, miksi ihmiselle annetaan ristiksi tunne kuin olisi murheineen yksin maailmassa? Ja miksi juuri silloin kun todella kovasti haluaisi puhua jollekulle, kello on kymmentä yli kolme (tai neljä, riippuen puhutaanko kesä- vai talviajassa) eikä kukaan hereillä. Ei sillä että olisin yrittänyt saada edes ketään kiinni.

Mietin myös miksi poika, jolle olen räpsytellyt ripseni kumoon, ei vaan ilmeisesti yhtään tajua, mutta sensijaan pari muuta katselee minua koiransilmin. Miksi? Toivoisin että joku osaisi tehdä minut onnelliseksi, toivon myös että itse pystyisin.

Hyviä asioita tässä alusta asti helvetillisen paskassa päivässä, Eeva, Toni ja Juhani kaappasivat minut mukaansa halloween-bileistä (jonne menin hukuttamaan murheeni kaljatuoppiin) ja ajeluttivat autolla puoli yötä ympäriinsä. Lopulta mentiin huoltoasemalle juomaan kahvia, nauramaan tyhmiä juttuja ja pelaamaan photoplayta.

25.10. 2006

Sanon vaan, että hiivatin serveri ja sen aiheuttamat ongelmat (kuten polttoaineenkulutus).

Ulkona on taas pimeää. Olen fantasioinut siitä mitä ostan, kun viimein saan opintotukipäätöksen ja lakkaan hetkeksi olemasta ihan kädestä suuhun elävä köyhä. Tarvitsen kirkasvalolampun. Nyt kun ei ole rahaa, voisi suorittaa tuotetutkimusta ja mennä ympäri liikkeestä toiseen katsomassa minkälaisia niitä kaikkia on ja minkälainen sen parhaimmillaan pitäisi olla. Ehkä valo auttaisi tähän selvästi tulollaanolevaan talvimasennukseen, ainakin näen oireet jo ihan selvästi. Tai siis -voi tsiisus kun se valo auttaisi! En jaksa kuivata enää yhtään kyyneltä poskelta joko rahahuolien tai muun epämääräisen pahanolon sillisalaatin takia. Myös Helsingin yliopiston opintotukitoimisto saisi todellakin pistää vipinää punttiin ja alkaa lyödä nopeammin niitä leimoja papereihin. On aivan sanallasanoen järkyttävää, että siellä käsitellään tällä hetkellä 6.9. sisääntulleita hakemuksia. Haloo? En elä pelkästä hapesta.

Sain sentään viimeisetkin johdatuskurssin esseet kirjoitettua silkalla väkipakolla, joten nyt teoriassa pitäisi olla hetki aikaa hengähtää. Lauantaina on susien vuosikokous, joka näyttää mitä teen suurella osaa elämääni ensi vuoden. Olen ajatellut jopa sitä yhdistystoimintaan liittyvää ehdotusta, jonka yksi opiskelukaveri teki minulle kännissä Rautataivas-tapahtumassa ja jonka tyrmäsin jo mahdottomana. Olen ajatellut sitä, miten minun pitäisi mennä autokoulun kakkosvaiheeseen. Olen ajatellut myös auton talvirenkaiden vaihtoa. Itse asiassa olen ajatellut vähän turhan paljon kaikenlaista. Pahoittanut mieleni, ollut onneton. Ei sen tarvitsisi olla näin.

Huomenna saan ehkä YTHS:n lääkäriltä jotain astmalääkkeitä, muun reseptinuusinnan lisäksi. Oikeasti pitäisi mennä nukkumaan, että heräisi aamulla ajoissa mennäkseen sinne. Olen kuitenkin onnistunut -taas pitkästä aikaa- kusemaan unirytmini ihan totaalisesti kirjoittamalla mainittuja johdatuskurssin esseitä pitkin öitä ja sen jälkeen katsomalla Täydellisiä naisia kunnes kirjaimellisesti simahdan kesken.

Siis ihq: http://www.makezine.com/blog/archive/2006/10/facadeprinter_distance_printin.html