Feb 28 2010

Robottiohjelmointia ja kirpputorilöytöjä

Piirtäkää rasti seinään, olen aivan poskettoman innostunut Java-koodauksesta. Kyllä, luitte oikein. Java-koodauksesta. Innoittajana on toiminut tammikuussa aloittamani Robottiohjelmoinnin harjoitystyökurssi. Lego Mindstorms Kurssilla tehtävänämme oli rakentaa ja ohjelmoida Lego Mindstorms -robotteja, mikä osoittautui ihan äärimmäisen siistiksi! Legon robotin sieluyksikkö on älylaatikko, johon kiinnitetään piuhoilla moottoreita ja sensoreita. Älylaatikon alkuperäinen firmware on korvattu kolmannen osapuolen LeJOS-firmiksellä, johon on olemassa valmiita metodeja sisältävä API. Alkukantainen riemu siitä, että robotti oikeaa nappia painamalla kehrää on vain koettava itse. Ottaakseni pienen spurtin koodauksessa poltin osan viime vuonna kertyneistä ylityötunneista lomana, joten istuin pitkiä iltoja Kumpulassa muutaman kanssasuorittajan kera. Oli kivaa myös tehdä kollaboratiivista työtä, viikottain tapasimme kurssilaisten kesken ohjatusti nelisen tuntia ja monasti päädyimme pähkäilemään robottiongelmia tai jopa koodaamaan yhdessä muutenkin.
Lego Mindstorms

Koska robottikurssin demo perjantaina meni hyvin, Nöpö haki menestyksekkäästi pallon, päätin suosiolla pitää viikonlopun rehellisestiansaittua vapaata ja palata ohjelmoinnin pariin vasta ensi viikolla. Lauantaina käväisin yksin kirppiksellä Vallilassa, katsoin loppuun Buffy the Vampire Slayerin kakkoskauden ja tein todella hyvää ruokaa. Tänään sunnuntaina olen onnistuneesti kirppistellyt Sonjan kanssa, jonka lisäksi tietenkin vaihdettiin kahvin ja omenapiirakoiden ääressä runsas määrä viimeaikojen kuulumisia.

Kirpputori oli anteliaalla tuulella. Mukaan tarttui mm. jo jonkin aikaa etsimäni pressopannu merkkiä Bodum, Web Design Index 7 -niminen kirja, toinen kirja Flashistä ja Actionscriptistä, miltei käyttämättömät Clarksin punaisesta nahasta tehdyt kesäkengät (olisipa jo kesä!), Flea Market Finds: Clarks shoes Flea Market Finds: Clarks shoes
vähän koru- ja kosmetiikkaosastoa, Sin City -dvd ja kirsikkana kakussa aitoja Mattelin Barbienvaatteita kultaiselta 60-luvulta.
Barbie Barbie Barbie Barbie Barbie Barbie

Kuvissa esiintyvä nukke ei valitettavasti ole aitoa vintagea, vaan 35th Anniversary Barbie (joka kylläkin on tehty vanhoihin muotteihin). Samalla kun otin kuvia löydöistäni innostuin kuvaamaan myös muita tyttösiäni. Haaveena olisi saada jokaisesta omistamastani nukesta kuva, ensisijaisesti dokumentaatiotarkoituksissa.
Barbie

Vintage Skipper, 1960-luku

Barbie

Tutti ja Tutti, alkuperäiset vaatteet, 1960-luku

Että sellainen aidosti vapaa viikonloppu! Matkalla kotiin kiepsahdin Stockmannin kautta ja hain pannujauhatuskahvia testatakseni uutta pressopannua. Nyt on ensimmäiset sillä keitellyt sumpit vedetty naamariin ja että oli hyvää. Olisipa heti perään toinen viikonloppu, niin voisin linnoittautua sohvalle kahvikupin ja mainittujen uusien kirjojen kanssa. Napostaisi todella paljon tehdä muutama webbiulkoasu, mutta valitettavasti tie ideasta toteutukseen ei ole ihan tunnin juttu yleensä. Ensi viikollekin on ehtinyt kertyä jo ihan tarpeeksi tekemistä, esimerkiksi vakioviikkoon kuuluvia töitä ja Nöpö-robotin ohjelman kehittämistä ainakin yhdellä uudella sensorilla ja metodilla. Sitten jossain välissä pitäisi lukaista muutamasatasivuinen kirja englannin intensiivikurssin viimeistä tapaamiskertaa varten. Seuraava opetusperiodikin kärkkyy ihan nurkan takana, luvassa on tietokoneen toimintaa ja tietomurhaa. Veikkaan, että kevät on ennen kuin huomaankaan.


Oct 30 2009

Haikailua ja valoterapiaa

Finncon/Animecon

Finncon/Animecon 2009 Kaapelitehdas

Katsoin Flickristä kuvia ja tämän nähdessäni aloin kaivata kesän valoa ihan mielettömästi. Rakastan sitä kontrastia, kun toisaalta on niin kirkasta että kuvat palavat puhki ja toisaalta nurkissa hämärän asteita. Kaipaan vähän muutenkin kesää, kun ulkona on pimeää. Viime vuonna hankittu sarastuslamppu helpottaa aamuheräämisiä niin paljon, että olisin hukassa ilman sitä. Ostin sille kaveriksi kirkasvalolampun ja yritän istua valossa puuhastelemassa vähintään puoli tuntia aamuisin. Kaikki läheiseni tietävät minun olevan aika huono aamuihminen, yleensä lähden autopilotilla ulos ovesta ja herään vähän vasta sovittaessani avainta toimiston lukkoon. Siinä vaiheessa yleensä huomaan unohtaneeni joko puoli elämääni kotiin tai lähteneeni eriparisukissa… Tällä viikolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin raitiovaunussa niin hereillä, että havainnoin tuolla ikkunan takana on maisema. Ennuste on siis hyvä.

Olin edellisviikonloppuna sekä järjestyksenvalvojana the Groupin laneissa että vastapäätä tien toisella puolella Tsukiconissa (tai Frostcon/Tsukibitessa), jossa asiat eivät ehkä hoituneet ihan kuin elokuvissa. Kirsikkana kakussa kaksi tyttöä jäi pahasti auton alle tapahtumapaikan vieressä, olin siis ensimmäistä kertaa oikeassa hätätilanteessa. Olosuhteisiin nähden kaikki meni hyvin, silminnäkijät olivat osanneet pysäyttää liikenteen ja hälyyttää ambulanssin. Jäin paikalle vielä pelastushenkilökunnan saavuttuakin katsomaan tilanteen loppuun. Sörnäisten rantatie keskustaan päin oli sulki ehkä noin 30-40 minuuttia onnettomuuden takia ja ihmiset nousivat autoistaan tullakseen huutamaan minulle aiheesta. Muistin taas miten itsekeskeisiä ihmiset ovat, yritin kertoa heille että tässä on tapahtunut liikenneonnettomuus ja että tie vapautuu heti kun se vapautuu. Tietenkin loukkaantuneet ihmiset pitää ensin hoitaa ja tapahtumapaikka kuvata ja tarkastaa.

Assembly 2009

Oheinen demokuva on Assemblyiltä.

Viime viikonloppuna olikin sitten AltPartyt, joilla vierailivat myös Tampereen vahvistukset Tulhu ja Heikki! Tässäkään tapahtumassa eivät järjestelyt olleet elokuvateatteritasoa, mutta jotenkin vaan selvittiin loppuun saakka. Oli mukavaa nähdä ihmisiä, riehua pomppulinnassa ja erityisesti katsoa demoja kivassa seurassa. Sunnuntaina olin jo ihan rättipoikki kaikesta valvomisesta, mutta silti puuhasteltiin romutyöpajassa kuumaliimapyssyjen ja kolvien kanssa, ja järkättiin yksi VIP-sauna. Olisin halunnut jäädä vaan kotiin nukkumaan koko maanantaiksi, mutta töihin oli palattava. Onneksi kiitos yliopiston väliviikon minulla on nyt ollut muutama päivä aikaa nukkua ja pestä pyykkiä.
Provinssirock 2003

Rammstein Provinssirockissa Seinäjoella 2003

Rammsteinin uusi levy, Liebe ist für alle da, on ollut tehokuuntelussa nyt muutaman päivän. Miksei voi olla jo helmikuu?


Jul 21 2009

Vettä virtaa Vantaanjoessa

En ole tullut kirjoittaneeksi mitään pitkään aikaan. Totuus on, että verkkopalveluideni siirtäminen on kummitellut mielessä enkä ole halunnut lisätä tietokantaan enää yhtään ylimääräistä kopioitavaa. Tyhmää, tiedän, sillä mitä nyt yksi rivi tuntuu eräänkin taulun lähemmäs kuudesta sadasta?
Käytännön muutoksina on tapahtunut seuraavaa:

- vanha verkkotunnukseni emilia.greywolves.org on jonkassa. Toivon saavani sen vielä takaisin hallintaan myöhemmin, sillä osoitteelle on ehtinyt vuosien varrella kertyä uskomaton määrä tunnearvoa.
- Pornopolka.net ei mirroroi peikko.org/pornopolkaa, koska tällä hetkellä ajan niin uutta versiota WordPressistä, ettei mirrorointi ole mahdollista. Nyt siis redirect. (Jos ei ymmärtänyt tästä mitään, se ei haittaa käytännössä pätkääkään).
- Jos RSS:ää tilanneet ovat käyttäneet peikko.org-osoitetta eivätkä emilia.greywolves.org-osoitetta, niin pitäisi toimia edelleen.

    Toisaalta tämä säätö on ollut todella rasittavaa, mutta toisaalta olen myös saanut hienoja onnistumisen kokemuksia siitä että osaan ihan itse ja ainakin osaan kysyä oikeasta suunnasta apua jos en ihan osaa.  Enemmän rasitusta on tapahtunut sosiaalisella puolella, kannustaen minua mm. näihin mainittuihin muutoksiin.

    Muissa uutisissa: olen paiskinut kesän töitä ja tehnyt Ropeconia. Parhaimmillaan olen laskenut viikon viidestä arki-illasta käyttäneeni putkeen neljä erilaisiin con-kokouksiin. Nyt coniin on kaksi viikkoa ja olen lähdössä muutaman tunnin päästä Ahvenanmaalle leikkimään viikinkiä. En ole vielä pakannut enkä pessyt pyykkiä, jota pitää ottaa mukaan. Sensijaan olen nörttäillyt, koska minua häiritsi muutosten keskeneräisyys.

    Oheinen kuva on Aboa Vetus Ars Nova -museosta, jossa kävin isäni kanssa kesäretkellä. Nykytaiteen puolella oli käynnissä näyttely Turku Biennaali 2009. Ulkomaanmatka Turkuun oli hyvä idea vanhemmiltani, siellä oli ensinnäkin paremmat alennusmyynnit ja toiseksi olen halunnut pitkään mennä uudestaan Aboa Vetus Ars Novaan. Ensi kerralla Turussa on mentävä Turun linnaan ja viikinkiravintola Haraldiin.

    Tässä on vastikään ostamani vaaleanpunainen miniläppäri. Tehoakulla aivan nerokas vehje. Herättää hilpeyttä ja kateutta kanssaihmisissä, joskus myös rehellistä häpeää.

    Kesäterasseja on tullut nähtyä useampikin, sekä lomalla että iltaisin, hyvässä seurassa.

    Kävimme Suskin kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa, tämä kuva tosin Henry’s Pubin edustalta Narinkkatorilta, nautimme Valkoinen Mörkö -nimistä drinkkiä.

    Tässä tunnelmia Arabiakeskusta vastapäätä sijaitsevasta puistosta, johon pistäydyin juomaan kahvia tehtaanmyymäläkäynnin jälkeen. Oli todella kuuma!

    Juhannusta juhlimme Emin ja Smöllen kanssa pitämällä jo legendaariset kattobileet.

    Hyvin perusteellisen kirpputorikierroksen jälkeen herkuttelimme Ihmekaksoseni kanssa Cafe Luftissa. Siellä nauttimani salaatti on kyllä paras Helsingissä syömäni tähän mennessä.

    Käytiin toukokuussa Emin kanssa Lahdessa reissulla Desuconissa, tarkoituksena valvoa tapahtuman järjestystä. Tuttu jengi Alteilta/coneista oli tietenkin menossa mukana. Yöradiossa esiintyi Yölinjalla – Pekka Sandi, joka purki conintekijöiden traumoja. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että olimme samaan aikaan yövuorossa conien pääjärjestäjäporukan kesken, minä ja Emi Ropeconista, Sandi Traconista ja Topi Finnconista. Erinomaisen hauska reissu, kiitos jaksamisesta hotelliaamiaisen.

    Ikävääkin tapahtui, isän isä eli vaari kuoli huhtikuun lopulla ja toukokuussa vietettiin hautajaisia. Mukavaa oli, että välillä pääsi näkemään myös isän sukulaisia, joita en niin hyvin tunne. Isän sukulaisia tapasin myös myöhemmin kesällä serkkuni Leon ylioppilasjuhlissa, joista ei ole kuvamateriaalia.

    Vappua vietettiin pitkän kaavan mukaan Senaatintorilla, Hello Kitty -ilmapallo ja keltahaalariset opiskelukaverit olivat meiningeissä mukana. Vappua täplittivät myös Eeva, Toni ja Eino.

    Helsingissä on pyöriskellyt tällaisia lonkerohirviöitä kesällä!


    Apr 11 2009

    Kevät tulee kohisten. Olen lakannut käyttämästä villakangastakkia, kaksi hupparia päällekäin ajavat takin virkaa ihan oivasti. Käytiin Plantagenissa katselemassa kasveja pitkäperjantain kunniaksi, tulin kotiin kahden kukan ja kahden rikkinäisen näppäimistön kanssa. Näppäimistöt pitäisi purkaa askartelutarpeiksi ja hankkia kuumaliimapyssy. Tällä viikolla olen mm. stressannut töissä, juonut kaljaa, käynyt bailatino-tunnilla ja kuntosalilla sekä pessyt kylppärin lattiasta kattoon. Tahtoisin myös uudelleenleiskata ainakin tämän blogin, mutta kun ei ole aikaa voi vain haaveilla. Tarvitsisin yhden viikonlopun lukittuna samaan paikkaan skannerin ja inspiraation kanssa…Octopus

    Tänään aion avata yhdessä ystävien kanssa grillikauden Elm streetillä ja toivottavasti myös pelata jotain. Kuten perinteistä, pitäisi ostaa pojille synttärilahjaksi munia.

    Valokuvaaminen on kivaa! Hankin Flickr pro:n, jotta ei tarvitse ihmetellä tilan loppumista tai muita rajoituksia. Sitäpaitsi tuntuu paljon mukavammalta, että kuvat ovat netissä kuin että bittitaivaan tuuliin katoaa taas kohta kasa allekirjoittaneen digikuvia… Onneksi suurin osa niistä viimeksi tuhoutuneista oli myös netissä. Ne vanhat kuvat voisi myös internetittää jälleen, siellä oli jotain ihan hauskoja otoksia mm. kukkia keräävästä lukion jäyhästä historianopettajastani ja vatikaanin pihalla tepastelevista nunnista.

    Olen myös innostunut kovasti käyttämään Qaiku-palvelua. Monet varmaan muistavat minun olleen myös aktiivinen Jaiku-käyttäjä, mutta Jaikun käytännössä vetäistyä viimeiset hengenvetonsa päätin vaihtaa maisemaa. Sitäpaitsi Qaikun kehittäjät ovat aikamoisen kivoja tyyppejä ihan elävässä elämässäkin! Valitettavasti en saa järkevästi upotettua tänne blogiini Qaiku-päivityksiäni, mutta kaikki sosiaalipornonnälkäiset voivat vilkaista ne tästä linkistä.

    Kuvituksena on tämänhetkinen Qaiku-teemani Hello Kitty (edellisessä oli poneja). Ai mitenniin minun pitäisi harkita camp-humoristisen kitsin sijaan jotain tyylikästä?


    Pikseliähky-tapahtumassa, jossa vierailin viime viikonloppuna, oli kaikkea jännää. Lisää kuvia löytyy tosiaan Flickristä, mutta tässä muutama ihan jännä. Mannerheim-kuva on usb-kissa-workshopista, kuittinauhakasa on Lasipalatsin taidenäyttelystä ja ne kuittitulostimet printtasivat Twitter-feediä, viimeisessä kuvassa on Pikseliähky-näyttely Kiasman ykköskerroksessa. Hyvää pääsiäistä!