Minulle ja Heidille on tullut tavaksi viettää iltaöisin aikaa Dragonbanen varjopelipaikalla. Kyseessä on leikkipuistontapainen Kaivarissa, upeat kiipeilytelineet näyttävät pimeässä silmiä siristellen ihan fantasiakylältä ja kaiken kruunaa lohikäärme-patsas. Patsas on niin iso, ettei sen päälle pysty omin avuin kiipeämään. Höh. Vain erikoisefektit puuttuvat, nekin voi hoitaa stendarilla ja hiuslakkapullolla.
Hiljainen viikonloppu, mitä nyt nukuin pois jatkuvaa väsymystäni. Kohta pitäisi taas aloittaa uusi viikko, toivottavasti se ei ole ihan yhtä uuvuttava kuin edellinen.
Olen leikitellyt paljon ARG-idealla. Alternate reality game -eli vaihtoehtotodellisuuspeli on ollut käytössä lähinnä markkinoinnin välineenä. Tällä hetkellä käynnissä on (varsin todennäköisesti Halo 2-pelin promootiona) Haunted Apiary, sekaisin menneeen nettisivun I love bees arvoitus, jota avataan myös Ilovebees-blogissa. Valitettavasti paino ko. ARG:ssä on Yhdysvalloissa, gps-koordinaattipisteet sijaitsevat kaikki pitkin poikin eri osavaltioita.
Tavallaan esimerkiksi Meepin mainio live-roolipeli Satua ja totta oli haparoiva askel kohti vaihtehtotodellisuuspeliä. Näennäinen lukioluokka piti kotibileet, joissa ihmissuhdebaletin lisäksi ratkottiin arvoitusta. Apuvälineinä oppilailla oli mm. Oraakkeli-nettipalvelu, josta luokan nörtti oli saanut mainoskirjeen sähköpostiinsa. Oraakkeli oli käytännössä yksinkertainen php-lomake, jonka avulla esitettyihin kysymyksiin Heikki vastasi kotoaan käsin. Nyt kun internet mahtuu taskuun ja nettiyhteyksiäkin löytyy ihan jokaisen kulman takaa, olisi vielä makeampaa suunnitella peli, jonka railroadaus tehtäisiin pääosin sähköpostilla, tekstiviesteillä, piilotetuilla vihjeillä ja muilla uusmedia-apukeinoilla. Parhaimmillaan tämä yhdistäisi joitain kaupallisten ARG:ien ominaisuuksia Bookcrossingin kautta perinteiseen live-roolipeliin. Myös mafiapelissä 9mm, joka pelattiin koko Helsinkiä pelialueena käyttäen, oli tähän sopivia elementtejä. Pelkkä ajatus siitä, miten tutut kulmat ja ihmisten asunnot muuttuvat hetkeksi tarinankerronnan näyttämöksi on liian kutkuttava. Ysimillisen kohdalla tosin pohdin teoreettista “entäs jos joku offgame-tuttu tulee vastaan”-kysymystä, jolle en ainakaan tuolloin keksinyt vastausta. Olisi ikävää tipahtaa takaisin normaaliin todellisuuteen sillä tavoin ruuhkaratikassa.
Meri mainitsi, että EmilyStrange.comissa olisi myös käynnissä eräänlainen peli. Ikäväkseni totesin, että olin liikkeellä ihan liian myöhään. Pitkin sivustoa oli tiputeltu vinkkejä ja piilotettuja linkkejä, jotka johtivat uusiin vihjeisiin. Verrattuna noihin pitkäkestoisiin promootiopeleihin tämä oli a) nuoremmille tarkoitettu b) paremmin railroadattu c) lyhyempi ja vielä d) ensimmäinen ratkaisija sai palkinnon.
Vaikka kauheasti uhosin, että en aio mennä tänä vuonna enää yhteenkään peliin, on Kaljafantasia tulossa kuitenkin.
Toimin myös jälleen susien yhteyshenkilönä Yhteisbileissä. Viime vuonna “Party at the edge of forever” -fantasia- ja scifibileitä olivat järjestämässä lisäksi ainakin Shut, Hysfk, Alter ego ja Tolkien-seura. Bileiden konsepti on varsin hyvä, mielikuvituksellisia drinkkejä, livemusiikkia, diskovaloa ja naamioitumista. Tämän vuoden suunnitelmista en vielä tiedä mitään, toivon kuitenkin että samoilla linjoilla jatketaan. Ellen väärin muista, oli viimeksi väkeä puoleenyöhön mennessä ainakin 150 henkeä sisällä. Bileet tosiaan organisoidaan yhdistysten kautta, eli yhteyshenkilöt nakittavat työntekijöitä lipunmyyntiin, narikkaan ja baariin. Vaikkei susi olisikaan, voi kiinnostustaan ilmaista minulle. Itse olen ainakin huomannut, että tekeminen on puoli nautintoa. En esimerkiksi conissa osaisi olla maksavana toimettomana asiakkaana. Tosin se saattaa liittyä myös siihen, että Ropeconia olen aina halunnut järjestää enemmän kuin mitään muuta.
Mmh. Ulkoa hiipii tuoreen leivän tuoksu sisään. Yritän epätoivoisesti motivoida itseäni kahvilla lukemaan F.E. Sillanpään kirjaa Elämä ja aurinko, kuuntelemalla Kentiä toivon että edes pari uutta sanaa painuisi päähäni. Aion kuitenkin soveltaa jo taannoin saksan kirjoituksissa hyväksi todettua metodia: kielioppikirja tyynyn alla nukkumista. Toimisikohan sama maol-taulukoilla? Ai niin, nehän ovat viimeisen viikon tarkistuksessa :/
Minulle myös hankittiin uusi teknolelu, 128 megaa syövä yhdistetty mp3-soitin ja usb-muisti. Köyhän iPod on kyllä aivan nerokas, tulitikkuaskin kokoinen ja kapasiteetiltaan vähintäänkin riittävä. Jos vaikka rupeaisin taas suurkuluttamaan musiikkia. Oma musiikinkulutustottumukseni ovat kulkeneet sulassa sovussa skenekehityksen kanssa. Ennen kelailtiin kasetteja ja tehtiin mixtapeja kavereille, nykyään ripataan parhaat biisit levyiltä formaattiin mp3 tai ogg ja tehdään niistä soittolistoja ja kotipolttoisia cd-levyjä. Ja nyt muutamalla hiirieleellä lisään ja poistan kappaleita pienen soittimen muistista. Kyse ei enää ole albumeista ja kokonaisuuksista, vaan jokainen valitsee parhaat päältä. Internet auttaa koko ajan yksittäisiä kotimuusikoita (vrt. Avp) jakamaan tekeleitään toisella puolella maailmaa fyysisesti sijaitsevien ihmisten kovalevyille ja korvakuulokkeisiin. Idealismia, kyllä, mutta haluaisin edelleen ajatella, että oikea innovatiivisuus ja uuden luominen haluaa olla yhtä vapaata kuin informaatio.