Feb 28 2010

Robottiohjelmointia ja kirpputorilöytöjä

Piirtäkää rasti seinään, olen aivan poskettoman innostunut Java-koodauksesta. Kyllä, luitte oikein. Java-koodauksesta. Innoittajana on toiminut tammikuussa aloittamani Robottiohjelmoinnin harjoitystyökurssi. Lego Mindstorms Kurssilla tehtävänämme oli rakentaa ja ohjelmoida Lego Mindstorms -robotteja, mikä osoittautui ihan äärimmäisen siistiksi! Legon robotin sieluyksikkö on älylaatikko, johon kiinnitetään piuhoilla moottoreita ja sensoreita. Älylaatikon alkuperäinen firmware on korvattu kolmannen osapuolen LeJOS-firmiksellä, johon on olemassa valmiita metodeja sisältävä API. Alkukantainen riemu siitä, että robotti oikeaa nappia painamalla kehrää on vain koettava itse. Ottaakseni pienen spurtin koodauksessa poltin osan viime vuonna kertyneistä ylityötunneista lomana, joten istuin pitkiä iltoja Kumpulassa muutaman kanssasuorittajan kera. Oli kivaa myös tehdä kollaboratiivista työtä, viikottain tapasimme kurssilaisten kesken ohjatusti nelisen tuntia ja monasti päädyimme pähkäilemään robottiongelmia tai jopa koodaamaan yhdessä muutenkin.
Lego Mindstorms

Koska robottikurssin demo perjantaina meni hyvin, Nöpö haki menestyksekkäästi pallon, päätin suosiolla pitää viikonlopun rehellisestiansaittua vapaata ja palata ohjelmoinnin pariin vasta ensi viikolla. Lauantaina käväisin yksin kirppiksellä Vallilassa, katsoin loppuun Buffy the Vampire Slayerin kakkoskauden ja tein todella hyvää ruokaa. Tänään sunnuntaina olen onnistuneesti kirppistellyt Sonjan kanssa, jonka lisäksi tietenkin vaihdettiin kahvin ja omenapiirakoiden ääressä runsas määrä viimeaikojen kuulumisia.

Kirpputori oli anteliaalla tuulella. Mukaan tarttui mm. jo jonkin aikaa etsimäni pressopannu merkkiä Bodum, Web Design Index 7 -niminen kirja, toinen kirja Flashistä ja Actionscriptistä, miltei käyttämättömät Clarksin punaisesta nahasta tehdyt kesäkengät (olisipa jo kesä!), Flea Market Finds: Clarks shoes Flea Market Finds: Clarks shoes
vähän koru- ja kosmetiikkaosastoa, Sin City -dvd ja kirsikkana kakussa aitoja Mattelin Barbienvaatteita kultaiselta 60-luvulta.
Barbie Barbie Barbie Barbie Barbie Barbie

Kuvissa esiintyvä nukke ei valitettavasti ole aitoa vintagea, vaan 35th Anniversary Barbie (joka kylläkin on tehty vanhoihin muotteihin). Samalla kun otin kuvia löydöistäni innostuin kuvaamaan myös muita tyttösiäni. Haaveena olisi saada jokaisesta omistamastani nukesta kuva, ensisijaisesti dokumentaatiotarkoituksissa.
Barbie

Vintage Skipper, 1960-luku

Barbie

Tutti ja Tutti, alkuperäiset vaatteet, 1960-luku

Että sellainen aidosti vapaa viikonloppu! Matkalla kotiin kiepsahdin Stockmannin kautta ja hain pannujauhatuskahvia testatakseni uutta pressopannua. Nyt on ensimmäiset sillä keitellyt sumpit vedetty naamariin ja että oli hyvää. Olisipa heti perään toinen viikonloppu, niin voisin linnoittautua sohvalle kahvikupin ja mainittujen uusien kirjojen kanssa. Napostaisi todella paljon tehdä muutama webbiulkoasu, mutta valitettavasti tie ideasta toteutukseen ei ole ihan tunnin juttu yleensä. Ensi viikollekin on ehtinyt kertyä jo ihan tarpeeksi tekemistä, esimerkiksi vakioviikkoon kuuluvia töitä ja Nöpö-robotin ohjelman kehittämistä ainakin yhdellä uudella sensorilla ja metodilla. Sitten jossain välissä pitäisi lukaista muutamasatasivuinen kirja englannin intensiivikurssin viimeistä tapaamiskertaa varten. Seuraava opetusperiodikin kärkkyy ihan nurkan takana, luvassa on tietokoneen toimintaa ja tietomurhaa. Veikkaan, että kevät on ennen kuin huomaankaan.


Dec 8 2009

Kuulumisia

Mihin tämä syksykin oikein katosi, nythän on jo talvi.  Vaikka ulkona ei ole vielä pakkasesta tai lumesta tietoakaan. Elän parempaa elämää teknologian keinoin, valohoitolaitteet ovat pitäneet minut varsin hereillä, jopa koko marraskuun. Vielä kun muistaisi syödä monipuolisesti ja ottaa vitamiineja, niin olisi tämä pimeä aika selätetty. Vielä kaksi viikkoa pitäisi jaksaa yliopistolla -toinen luentoja, toinen tenttejä- ennen joululoman alkua. Olen ehtinyt onneksi vähän tunnelmoimaankin, ripustin jouluvalot, aloitin glögikauden, olen polttanut tuikkuja ja kuunnellut joululauluja. Spotify-käyttäjille tämän joulun suosikkini, Kate & Anna McGarrigle: God Rest Ye Merry Christmas.

Moon over Helsinki

Omasta valinnastani jättäydyin täksi vuodeksi pois järjestämästä Ropeconia. Älkää käsittäkö väärin, en ole tapahtumaa hylkäämässä vaan ainoastaan pitämässä toistaiseksi vähän lomaa hektisestä conitea/pääjärjestäjätyöstä. Joskus on nimittäin elettävä sitä varsinaista elämääkin, työt ja opinnot ovat pitäneet tähän asti ihan kiitettävän kiireisenä. Odotan joululomaa kuin kuuta nousevaa, koska kesälomakin meni erilaisia tapahtumia suorittaessa. Talvilomalla aion puhtaasti lomailla, en vain vielä ole päättänyt koska ja miten. Ehkä se kevään kuluessa kirkastuu. Ainakin yöpöydälle on päässyt kertymään ihan älytön pino hyviä, lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Vaihtaisin Sipserin Introduction to the theory of computationin aika empimättä esimerkiksi The Southern Vampire Mysteries -kirjoihin, joista kolme ensimmäistä on nyt lainassa Meriltä.
Helsinki sunset

Visiitti Kiasmaan oli kaiken kiireen keskellä todella palkitseva kokemus, ei pelkästään mukavan seuran vuoksi. Ars Fennica 09 aukesi opastuksen ansiosta paremmin kuin itsekseen ihmettelemällä, oma suosikkini oli Jyrki Riekki värikkäine, yltiövisuaalisine ja suorastaan kuhisevine töineen.  Oikeilla Jäljillä -näyttelyssä erityisesti töhryosio oli mielenkiintoinen. Pilvi Takalan The Trainee -multimediateos oli erittäin oivaltava, erityisesti hihittelin päivä hississä -videolle. Takalan ideana siis on tutkia erilaisten julkisten tilojen kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä, tässä hän oli olevinaan markkinoinnin trainee konsulttitoimistossa kuukauden ajan. Muut ihmiset alkoivat kokea sekä pelkoa että huvittuneisuutta kun trainee istuu ilman konetta koko päivän jossain loungessa ja kysyttäessä vastaa tekevänsä ajatustyötä graduaan varten. Tai viettää päivän hississä painamatta mitään nappia, vain matkustaen kerrosten väliä muiden vanavedessä. Takalan muita töitä ovat esimerkiksi The Real Snow White, jossa hän jakaa Disneylandissä lapsille nimikirjoituksia Lumikiksi pukeutuneena.

Aikaa Kiasmassa olisi voinut viettää pidempäänkin, suosittelen useamman tunnin varaamista. Erityiskiitokset Kiasma saa laajojen näyttelyiden lisäksi myös hyvästä palvelusta, edullisesta opiskelijahinnasta sekä aukiolosta puoli kymmeneen illalla -nimittäin Helsingin ainoa museo, joka on auki perjantai-iltana järkevästi. Toinen mahdollinen kohde olisi ollut Taidemuseo Tennispalatsi, joka sulkee ovensa kello 19. Ja sitten ihmetellään miksi nuoret eivät harrasta kulttuuria vaan notkuvat baareissa…

Seuraavaksi tahdon ainakin Kansallismuseoon, Luonnontieteelliseen museoon katsomaan dinosauruksia ja ehkä Sea Lifeen katsomaan haita ja merihevosia. Niin ja Kansallisoopperaan katsomaan Pähkinänsärkijää. Viimeksimainittuun on jo liput, kuten jo perinteiseen Polyteknikkojen kuoron joulukonserttiin Johanneksen kirkkoonkin.

Assembly 2009

Tänään kaivoin puolispontaanisti joskin omaehtoisesti esiin hyllystä Introduction to Algorithms -kirjan ja haaveilin hetken meneväni syventävien opintojen algoritmikurssille. Saas nähdä. Jos saisi nämä pakolliset murheet pois alta ensin edes. Laskennan mallit -kurssi on tähän asti sujunut oikein mukavasti, mutta tenttiä varten pitää käyttää vielä monta monituista tuntia kertaukseen. Muut tämän periodin opinnot ovatkin syventäviä, joten valmistumisen kannalta niillä ei ole ihan niin paljon merkitystä. Olen varmaan ensimmäinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija, joka on aloittanut syventävät opinnot ennen kuin on tehnyt ohjelmoinnin harjoitustyön… ensi keväänä sekin on valitettavasti pakkosuoritusten joukossa. Sitä ennen onneksi muutamaan otteeseen mainittu joululoma!


Oct 4 2009

Kerro mitä näet tässä

Ulkona on satanut syystyypillisesti koko päivän. Olen siis hyvällä omallatunnolla käyttänyt tämän sunnuntain kotona löhöilyyn, käsitöihin, suosikkisarjojeni tuijotteluun ja mietiskelyyn. Mihin tämä vuosi on mennyt? Se lienee eittämättä hukattu pölyisiin luentosaleihin, valoisiin kahviloihin, hämyisiin baareihin, tärvätty etenkin tuntikaupalla näyttöpäätettä tuijottaen, yrittäen tehdä mahdottomasta mahdollista. Nyt loppuvuodesta yritän antaa tälle vuodelle vielä mahdollisuuden, toivon että elämässä tapahtuisi kivoja, positiivisia yllätyksiä. Niitä odotellessa yritän nauttia elämästä sen, minkä voin.

Vapaa-aikani on upotettu erilaisiin vapaaehtoistapahtumiin. Ropeconin pääjärjestämisen lisäksi olen ollut tänä vuonna vapaaehtoistyövoimana ainakin Traconissa, Desuconissa, Finncon/Animeconissa, Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ja Assemblyillä. Assyillä olin LiveCrew:ssä toimittajana, muissa tapahtumissa järjestyksenvalvojana. Tulossa on vielä ainakin Alternative Party. Ensi vuoden vapaaehtoistapahtumakalenteri näyttää ihan kamalalta, on varmaan oman jaksamisen takia pakko jättää jotain väliin. Toisaalta joka tapahtumassa on ollut pääsääntöisesti hirveän hauskaa ja olen tutustunut aikamoiseen kasaan uusia ihmisiä, sekä tietenkin syventänyt tuttavuutta vanhojen kesken. Tämän vuoden arvioni perusteella pitkälti sama joukko vapaaehtoisia järjestää suurinta osaa tapahtumista, siksi olenkin vähän huolissani näiden vapaaehtoistapahtumien rakenteesta. Kun yksi tai useampi aktiivi väsyy ja jättäytyy pois, se heijastuu kaikkiin talkootyöllä järjestettäviin tapahtumiin. Välillä olen myös epäillyt omaa mielenterveyttäni, kun viikonloput pitkät matkaan ympäri Suomea (no okei, Tampereelle ja Lahteen) tekemään ilmaiseksi työtä, jota olen jonkin aikaa tehnyt myös rahasta. Koetan puolustautua sillä, että tämä on mun harrastus ja mä nautin siitä, mikä on tietenkin totta. Mutta ei se poista sitä faktaa, etteikö se samalla olisi myös aikaavievää ja uuvuttavaa. Todellakin toivon, että jokin ry näiden tapahtumien takana maksaa JV-korttini uusintakurssin, sillä en nyt ihan kaikilta osin sentään ole hyväntekeväisyyslaitos.

Ystävien takia/ansiosta olen saanut itseni nyt syksyllä revityksi Yliopistoliikunnan ryhmäliikuntaan. Puolet ajasta tunnen itseni erittäin typeräksi ja puolet ajasta saan ravistettua ujostelun pois ja pääsen lähemmäksi flow:ta. Kun tästä tulee vähän tutumpaa, niin varmaan jännityskin vähenee. Kuukauden verran takana on nyt sekä tanssahtelua että maidotonta elämää, molemmat vaikuttavat hyviltä ratkaisuilta. Aion ostaa jumppapallon, jotta voisin venytellä myös kotona. Olen vähän huolissani siitä, että ennen niin läpikotaisin vihaamani liikkuminen voikin (toki hyvässä seurassa) olla näin hauskaa.

Olen myös käynyt larppaamassa. Neonhämärä 4 oli ehkä larp-historiani paras peli. 20 valvotun tunnin jälkeen nukuin vuorokauden, mutta jokainen hetki oli silkkaa timanttia. Erityisesti Glorian keikalla kyyneleet olivat nousta silmiin, niin hyvin bändi soitti ja niin upeasti yleisö eli ja hengitti heidän esiintymistään. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin ihkauusi kampanjahahmoni Minni pääsi kuorestaan. Minulla (ja Minnillä) on varmasti vielä tämän pelikampanjan puitteissa ennenkuulumattoman hienoja hetkiä!

“Tänä iltana hämärä laskeutuu eilistä ennen
helteessä istunut palelee, varjot on koleammat.
Kadulla lamput avaavat silmänsä viivytellen
ovet painuvat kiinni ja toiset aukeavat.

Piirrän oven tähän, avaa se
astu oven tuolle puolelle.
Kerro mitä näet tässä
yössä neonhämärässä.

Erityisesti viimeaikaiset ihmiskohtaamiset ovat tehneet elämästä nautittavaa. Tassuissani on myös sekä korruptiolippu Helsingin kirjamessuille (jee) että Rammsteinin helmikuiselle Hartwall Areenan keikalle (hehto-jee). Olin jo ihan suruissani, kun alkuperäisen kiertueaikataulun mukaan bändin ei pitänyt tulla Pohjoismaihin päinkään ja suunnittelin käyttäväni talvilomani ulkomaan keikkareissuun. Mutta tuohon naapuriinhan ne tulevat sittenkin esiintymään! Sitä odotellessa.


May 24 2009

Tiraton toukokuu

Tammikuusta asti olen käynyt yliopistolla yhtä mammuttikurssia. Kaksi kertaa kaksi tuntia viikossa luennot ja kerran laskuharjoitukset, tehtävien tekemiseen on mennyt henkilötyöpäivä per viikko vähintään. Kirsikkana kakussa myös erilaiset “ryhmätehtävät” ja “Trakla-harjoitukset”. Tämä ihmeellinen Trakla on TKK:lla kehitetty algoritmien ja tietorakenteiden opetuksessa käytettävä tehtäväkokoelma/ohjelmisto, joka suureksi hämmästyksekseni osoittautui ihan kelvolliseksi. Olisin kaivannut jo ohjelmointia aikanaan opetellessani jotain vastaavaa visuaalista välinettä algoritmien mallintamiseen. Ehkä olen salaa visualisti. Myös kurssikirja (Introduction to Algorithms eli CLRS) oli ihan yllättävän hyödyllinen, hyvä ja mielenkiintoinen. Kuten monet varmasti tietävät, olen kiukutellut usein, pitkään ja hartaasti opintojen vaikeudesta ja opiskelumotivaation puutteesta. Ilahdutti oikein lämpimästi, että tällä kertaa kiinnosti!

Joka tapauksessa olen onnistunut pusertamaan jostain selkärankani uumenista tämän kevätlukukauden kasaan opiskelun osalta, työt lisääntyivät samassa suhteessa kun opiskelut vähenivät, joten varsinaista luppoaikaa ei vieläkään ole näköpiirissä. Mammuttikurssi on nyt paketissa, eivätkä ne parhaimmillaan yli 12-tuntisiksi venyneet päivätkään enää jaksa kauheasti harmittaa. Omasta selkärangastani aika iso osa on koostunut sosiaalisesta piiristä, ilman kivoja laskuharjoitusryhmäläisiä ja opiskelijahuoneessa hengaavia kanssasuorittajia ja kympillä tsemppaavia vanhempia tieteenharjoittajia olisi varmasti tehtävien teko tyssännyt alkuunsa. Tutustuin moniin uusiin tosi ihaniin tyyppeihin, pelkästään jo siitä luulisi opiskelujen saavan uutta potkua. Olen jo pariin otteeseen juhlistanut tapahtunutta mammuttikurssin läpäisyä melko radikaalisti, sillä pidän tätä eräänlaisena suurena saavutuksena. Tietorakenteiden maine kurssina nimittäin on eeppinen ja lähenee pelottavuudessaan ja mielenterveysvaikutuksissaan Suuria Muinaisia. Vuonna 2007 tehtiin tutkimuskin kurssista, kun haluttiin selvittää poikkeuksellisen suuren hylkäysprosentin (46) syitä. Mutta se on nyt tehty! Ja vielä ensimmäisellä yrittämällä, mikä ei myöskään laitoksella ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Nyt voin viettää tiratonta toukokuuta koko elämäni loppuun asti, tiralabratonta toukokuuta sentään en uskalla vielä luvata. Ja on tässä tirattomassa toukokuussa huonotkin puolensa, minun on jo nyt intensiivisintä opiskelukaveriani ihan kauhea ikävä. Olin kuitenkin tottunut jo hengaamaan sen jonkun kanssa puolen vuoden ajan kahtena tai kolmena päivänä viikossa tuntikaupalla, aina aamukahveista lounaan kautta pitkälle iltapäivään saakka. Hitsin naminaama.


Mar 28 2009

Haluaisin kertoa

Ruotsista
Linköpingissä oli täysi kevät. Ihmiset ajelivat t-paidoissa polkupyörillä baariin. Diskossa soitettiin ihan käsittämätöntä ruotsinkielistä euroviisuilta kuulostavaa musaa ja paikallinen lelukauppa oli hallin kokoinen. Reissu oli kaikkinensa ihan mukava, poikien kanssa oli pääosin kivaa rellestää laivalla (hyttibileitä lukuunottamatta) ja opin Cosmopolitanista ihan uusia ruotsinkielen sanoja. Matkalla takaisin Suomeen alkoi lumimyrsky, paraikaa nytkin sataa lunta. Missä kevät? Univelkaa matkalla kertyi vähän turhan paljon ja osittain siksi tämä viikko on ollut aika rankka.

Kavereista
Neljä naista ja neljä pulloa kohtasivat tällä kertaa Leppävaarassa. Bileet olivat jättimenestys erityisesti herkullisten drinkkien ja ihan hervottoman seuran takia. Nauroimme vatsat ihan kippurassa todella härskeille letkautuksille, hinnevaan! Ensin Hannes tarjoili meille erinomaista etnistä ruokaa naan-leipineen ja mangolasseineen, sitten joimme mansikkamargaritat -tai kuten myöhemmin saimme tietää, daiqurit- sekä banaani-vaniljajäätelö-pinacolada-drinkit. Erityisen maininnan arvoinen on banaanidrinkki 2.0, jossa drinkin päälle lisättiin kermavaahtoa ja tummasuklaarouhetta. Jatkettuamme jonkin aikaa samalla linjalla ähkimme lopulta saunan lauteilla haukkuen kaiken haukut ansaitsevan. Yllättäen nukutti pitkälle iltapäivään ja pääsin lähtemään vasta miltei sunnuntaina, katsottuani ensin puoli iltaa telkkaria ja syötyäni jälleen Hanneksen tekemää ihan älyttömän hyvää ruokaa.

Aiemmin tällä viikolla ohjelmassa on ollut mm. Ropeconiin liittyvää kokoustamista kahtena iltana, opiskelukavereiden kanssa Playstation-pelejä ex tempore, yllärishoppailua ja ihana rauhallinen keskustalounas asiaankuuluvine pitkine iltapäiväkahveineen.

Kirjoista ja vampyyreistä
Harry Pottereiden jälkeen mikään muu kirjallinen tuotos ei ole saanut minua samalla tavalla pistoksiin kuin Twilight-sarja. Lienen maininnut aiemminkin jotain poskettomasta viehtymyksestäni vampyyreihin ja Twilight yliluonnollisena Romeo ja Julia -tarinana onnistui osumaan johonkin lamaannuttavaan hermoon. Kirjailijan kirjalliset ansiot -myönnettäköön- eivät ole kummoiset, onnekseni luin kirjat englanniksi enkä suomeksi, joten hän sai varmaan aika paljon anteeksi jo sillä. Mutta juustoisista rakkauskohtauksista huolimatta en vain kyennyt laskemaan kirjaa kädestäni ennen kuin nukahdin kirja naamalla. Kahlasin reilussa viikossa läpi kaikki sarjan neljä teosta, mikä oli opiskeluiden ja töiden lisäksi melkomoinen saavutus. Nyt kaipaan lisää vampyyreitä ja olen harkinnut Anne Ricen vampyyrikronikoiden uudelleenlukua. Samalla voi nostalgisoida teini-ikää.

Musiikista ja tv-viihteestä
Olen myös ihan jälkijunassa innostunut kuuntelemaan Musea. Spotify palveluna on vienyt sydämeni, niin paljon uutta musiikkia on kirjaimellisesti sormenpäillä odottamassa hakusanan kirjoittamista palveluun. Ja Muse on sopinut ns. yllätyshyvin viimeaikaisiin mielentiloihin.

Televisiosarjoista sydämeni vei täydellisesti juuri tällä viikolla loppunut 12-osainen sarja Uutishuone. Kylmän sodan aikaista Yleisradiota kuvaavan sarjan parhaita koukkuja ovat tositapahtumiin pohjaava tarina, ajankuva sekä todella lahjakkaat ilmeikkäät nuoret näyttelijät. Samuli Vauramo nyt vaan on ihana. Ylipäätään kivaa nähdä vaihteeksi jotain suomalaista laatudraamaa.

Elämästä ja elektroniikasta
Ostin uuden kameran! Eihän minulla ole ennestään kuin yksi kinofilmijärkkäri parine objektiiveineen ja sekä täysverinen että puolituinen digijärkkäri… Mutta kun totesin etten jaksa raahata niitä isoja kameroita jatkuvasti mukana, niin Anttilan tarjouksesta nappasin Canonin Digital Ixus 970 IS:n mukaan. Olen kuvaillut nyt innokkaasti muutaman päivän ja hyvinhän se pelaa. Alun perin ajattelin hankkivani pinkin kameran, mutta kun hintaeroa tuohon paremman skaalan Ixukseen ei ollut kuin muutama hassu kymppi ja Ixuksessa merkittävästi parempi optiikka, voittivat nörttiominaisuudet nyt tyttöilyn tällä kertaa.


Jan 27 2009

Ikävystyttävä elämä

Kipeänä monta päivää. Keljuttaa, miten hyvät potentiaalisen terhakkaat päivät ovat menneet hukkaan nukkumalla pää puuroisena vuorokaudet ympäri. Eilen illalla päätin viimein tervehtyneeni yhden kaljan verran ja katso -kuume on poissa! Pitkästä aikaa jonkun kanssa puhuminen auttoi myös monen päivän sairastamisen ja kotona möllöttämisen aiheuttamaan mökkihöperyyteen. Liika ajattelu on ihmiselle pahasta, varsinkin jos pystyy ajattelemaan vain kyyniseltä kannalta ja ikäviä asioita. No, onneksi kohta on niin kiire taas, ettei turhalle ajattelulle ole sijaa.

En tarvitse muita elämänhallintaoppaita kuin Muumit. “Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo, Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!” Juksu, kirjassa Muumipapan urotyöt. En siis taida ottaa ihan liikaa paineita saapuvasta Introduction to Algorithms-kirjasta…

On ollut hauskaa olla pitkästä aikaa laitoksella ja nähdä opiskelukavereita, varsinkin puhua niiden kanssa ihan ihme asioista. Tietorakenteet eivät kyllä inspiroi juuri ollenkaan, vieläkään. Toivoisin jonkin pienen innostuksenpilkahduksen löytyvän.

Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön on myös mielestäni ihan relevantti kysymys, vaikkei tällä hetkellä ajankohtainen! Ei varmaan olekaan hetkeen, sillä peruin osallistumiseni MM-kyykkään. Ehtii kai sitä.


Nov 13 2008

Glitter, SCRUM ja opiskelun kavaluus

Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa. Viimeinenkin parvekekukka on antanut periksi ja kuollut. Olen herännyt jokaisena aamuna linnunlauluun kiitos auringonnousua matkivan uuden lamppuni. Hoasin muovimattolattiat ovat kylmentyneet entisestään.

Edustin työpaikkaani Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TKY:n vuosijuhlissa ja visiitti oli aivan mahtava. Onneksi tuttava oli saanut näppinsä plaseeraukseen, niin että pöytäseurassa oli uusien kasvojen lisäksi myös muutama tuttu. Opin, että Dipolissa on kolme kiveä, jotka saadaan itkemään viinaa kaatamalla pullo johonkin salaiseen paikkaan, joka kulkee ylioppilaskunnassa perimätietona. Kivet itkevät kuulemma suuren riemun tai suuren surun hetkellä, vuosijuhlissa näin tapahtui. Tiedusteluihini oliko syynä ilo vai suru ei vastattu, olisihan vastaus myös ollut erittäin poliittisesti värittynyt näinä Aalto-yliopiston odottelun päivinä. Joka tapauksessa edessä on kaikille yhteenliittyville korkeakouluille iso muutos, olen salaa tyytyväinen ettei omaa opinahjoani Helsingin yliopistoa olla fuusioimassa minnekään.

Midgard Gatheringiä eli Midgard-julkaisujärjestelmän kehittäjätapaamista vietettiin vuosijuhlan aikaan pidennettynä viikonloppuna Otaniemessä. Harjoittelimme phpUnit-testausta, jätkät koodasivat ja minä paistoin kilokaupalla kerran sulatettua pakastepullaa -mikä oli projekti sinänsä! Olin myös epähuomiossa vuosijuhliin lähtiessäni jättänyt saunan pukuhuoneen hyllylle purkillisen glitter-hiuslakkaa, palatessani löysin koko paikan ja muutamat ihmiset glitterin peitossa ja tyhjän pullon. Seuraavana päivänä autoinkin sitten pääsemään glitteristä eroon, joskin sitä varmasti löytyy jostain vieläkin. Poissaollessani metsästä oli mm. raahattu tapahtumapaikalle runkopatja ja päätin, etten ihmettele enää koskaan yhtään mitään.

Maanantaina osallistuin innokkaana ja pirteänä Certified Scrum Master -kurssille, jota piti Michael James Danubelta. Kaksipäiväinen kurssi oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava, olen nyt ymmärtänyt täysin mitä olemme töissä omassa Scrum-prosessissamme tehneet väärin (kaiken) ja sain varmuutta sekä hyviä ideoita kehittää prosessejamme (hienoa!). Onnistuin vielä osumaan ns. go-create -kurssille, jossa aihetta lähestyttiin erilaisten harjoitusten ja ryhmätöiden kautta. Jostain pitäisi vielä nyt kurssin jälkeen löytää aikaa oheiskirjallisuuteen tutustumiseen. Scrum on siis yhdenlainen prosessinhallintamalli, joka kuuluu osaksi ns. ketterää ohjelmistokehitystä (agile software development) ja jota sovelletaan usein yhdessä pariohjelmoinnin (extreme / xp programming) kanssa. Töissä olen esitellyt vasta post-it laput ja vinkuvan kirkkaanpunaisen muovirotan, mutta lähiaikoina lisää seuraa.

Ropecon 2009 tulee, ystävällisesti minut valittiin jälleen yhdeksi pääjärjestäjistä. Toivon minulla olevan enemmän aikaa tänä vuonna dokumentoitiin ja bloggaamiseen aiheen tiimoilta, 4000 hengen yleisötapahtuman järjestämisessä kun on paljon mielenkiintoisia hetkiä. Conitean kokoonpanoa kähmitään paraikaa, tapahtumapaikka on varattu ja mielenterveyskin on vielä tallella. Muut pääsyylliset ovat Emi, Niksu ja Wizzu. Valintakokouksen lisäksi tällä viikolla ehdittiin pitää myös Ropecon ry:n vuosikokous, jossa minulle lankesi sihteerin nakki. Sikäli hauska homma, että lähemmäs kymmenen vuoden yhdistysaktiiviurani (5 eri yhdistyksen hallituksessa) en olekaan sihteerin pestiä vielä aiemmin hoitanut. Edistystä ikä kaikki, nääs!

Olen tänään miettinyt istuessani pimeyden keskellä kiskoillaan kiitävässä ratikassa, että miten ihmeessä kukaan pystyy suoriutumaan opiskelusta. Jos siihen yrittää keskittyä täysipäiväisesti, ei saa maksetuksi leipää suuhunsa ja sosiaaliset suhteet kärsivät kun ei ole varaa lähteä pois kotoa. Sitäpaitsi valmistumisen jälkeen on vaikeaa saada töitä, jos ei ole opiskeluajalta työkokemusta. Jos taas päättää mennä opintojen aikana töihin, vaikuttaa se negatiivisesti suoritusnopeuteen ja joutuu taiteilemaan tulorajojen ja tukien ja pistelaskujen kanssa loputtomasti. Sitten kun joutuu lopettamaan tukien nostamisen on vielä enemmän pakko tehdä töitä, jotta saisi ansaittua elantonsa. Lopulta tekee mieli laittaa opinnot hyllylle, kun töistä saa rahaa (jolla saa kaikkea sitä kivaa mistä opintotuella eläessä joutuu tinkimään). Kolmas vaihtoehto on tietenkin nostaa opintolainaa, jota viidenkin vuoden opintojen aikana kertyy aika huomattavia määriä, eikä takaisinmaksukyky valmistumisen jälkeen ole mitenkään kirkossa kuulutettu. Hirveästi henkistä energiaa menee stressiin, sillä jokin edellämainituista asioista (raha, Kela, opintopisteet, Hoas, työssäkäynti, työttömyys, valmistuminen, velkaantuminen) kummittelee takuuvarmasti takaraivossa. Ja sitten ihmetellään miksi korkeakouluopiskelijoilla menee henkisesti huonosti…

Kun menin Helsingin yliopistoon, jotenkin naiivisti kuvittelin pääseväni huippututkimuksen ja -opetuksen mekkaan äärettömän tiedon äärelle. Väärin. Ainakin omalla laitoksellani olen ollut todella pettynyt saamani opetuksen laatuun. Suuri syy sille on, ettei yliopistolla opettamiseen vaadita minkään sortin pedagokista pätevyyttä. Siellä ne sitten mutisevat partaansa luentosalin edessä sadoille, ja jos tarvitsee tarkennuksia on kysyttävä ystäviltä. Erityisesti tietojenkäsittelypuolella riesana on myös, että monet opetettavat tekniikat ovat auttamattomasti vanhentuneita, hyvänä esimerkkinä viime keväänä käymäni Digitaalisen Median Tekniikat -niminen kurssi, jonka harjoituksissa väännettiin seitsemän framen framesettiä. Frameset-tekniikkaa harjoittelin jo joskus 90-luvun puolella, sen jälkeen web-toteutuksissa ovat puhaltaneet jo moneen kertaan uudet tuulet.

Uskon, että motivaationi opiskeluun olisi satakertainen, mikäli tarjolla olisi inspiroivaa opetusta. Luentokalvojen ääneenluku ei tällaista opetusta mielestäni ole. Olen kyllästynyt siihen, että opintoni nojaavat lähes täysin sosiaalisiin verkostoihini, jopa harjoitukset on lähes aina tehtävä muutaman opiskelijan ryhmissä kun luennoista ei ole saanut tarpeeksi eväitä tehtävien lähestymiseen. Harjoituksia vetävät assistentit ovatkin usein kultaa kalliimpia, sillä harjoitusryhmät ovat pieniä ja niissä riittää aikaa ja tilaa laveaan selittämiseen. Usein toivoisin, että assarit luennoisivat kursseja, ainakin oma kokemukseni osoittaa assarien kykenevän luennoitsijoita paremmin ilmaisemaan vaikeita asioita helposti lähetyttävässä muodossa.

Uskoni yliopistoon on hetkeksi palauttanut tällä hetkellä käymäni Estetiikan Rajat -kurssi, jonka aihepiirinä ovat pelit. Laadukkaat luennoitsijat jakavat tietoaan suoraan aallonharjalta ja ilmapiiri on pölyttyneen sijasta raikas. Luennoitsijat myös ovat oman alansa asiantuntijoita, mainittakoon mm. Ville Vuorela ja Jyrki J. Kasvi. Harmi, ettei kurssia voine nivoa pääaineopintoihini mitenkään.


Aug 29 2008

Onnesta

Joskus onni on todella pienistä asioista kiinni. Tavattuani maanantaina kaupungilla sattumalta Tyson päädyimme meille kokkaamaan aivan taivaallisen makuista tuoretomaatti-feta-pesto-integraalipastaa ja juttelemaan jääkaappien suunnittelusta sekä oikeastaan ihan kaikesta muustakin.

Puhdasta onnea ja parhautta olivat myös viime lauantaiset Vihdin Vuosisatamarkkinat, äidin ja Pirjon tekemät silakkapihvit ja synttärijuhlat Oinasjoella. Kiitos Vihdin markkinoiden minulla on nyt viimein unelmieni jakkara. Saltvikissä nimittäin avoimesti kadehdin Karon jakkaraa, sillä vuosi vuodelta pidän vähemmän ja vähemmän istumisesta maassa taljan kanssa. Kerrottuani Karolle ylpeänä liittyneeni nyt jakkarakerhoon, Karo kätteli minua ja sanoi “tätä päätöstä et tule katumaan!” Aion koeajaa jakkaran tänään Glimsin markkinoilla.

Otin itseäni niskasta kiinni eilen ja nyt minulla on jälleen voimassaoleva opiskelijakortti. En kuitenkaan ole vieläkään ilmoittautunut yhdellekään kurssille, pitäisi vielä tämän viikonlopun aikana keksiä mitä sitä nyt tekisikään. Suunnasta jos toisesta tulee painetta tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, vaikken haluaisi. Joskin ehkä sitä ihminen toisella kerralla osaisi ottaa vähän vähemmän stressiä?

Syksy tuoksuu jo ilmassa ja peilaa kuvaansa vesilätäköistä. Mihin katosi kesä? Joskin omenista notkuvat puut, villasukat ja kaulaliinat ovat olleet mielestäni aina puoleensavetäviä.


Mar 30 2008

Uutiset länsirintamalta

Long time no ABC. Pieni kertaus siitä mitä on tapahtunut.

- Olen tehnyt töitä.
- Olen yrittänyt epätoivoisesti opiskella ja hyväksynyt hiljaisesti muutaman kurssin jäävän kesken ja myöhemmälle.
- Tietokantasovelluksen harjoitustyö meni läpi. Olenko jo sanonut vihaavani harjoitustyökursseja? No nyt sanon.
- Selvitimme mittavan Ropecon-kriisin. En tiedä mihin joutuisin ilman Niksua. Itkeä vetistelin jo kahvikuppiin javalabraa ja kurjaa elämää, niin Niksupa taputti selkään sekä lohdutti ja tajusin etteivät asiat ehkä niin huonosti olekaan. Ylipäätään tämänkokoisen projektin vetämisen kannalta on ihan pakko olla joku toinen, jonka kanssa voi jakaa vetovastuuta ja ylipäätään edes puhua. Meillä on ollut todella hienoja spontaaneja aivoriihiä, kun ollaan ihmetelty eri juttuja ja keksitty kaikkea jännää. Plus kiitos Niksun ja duomvitreffien olen löytänyt Cafe Ateneumin kasvisruoasta koostuvan lounasbuffetin! Mitä ihanaa ruokaa! Ruoasta puheenollen, käytiin muutama viikko takaperin duuniporukalla katsomassa Porco Rosso elokuvissa ja syömässä italialaisessa ravintolassa nimeltä Zio Pepe, erityiskehut ravintolan omatekoiselle ananassorbetille. Menen takuulla uudestaan.

Viime viikolla kävin leffassa katsomassa Sweeney Toddin, Johnny Depp oli varsin yllätyksettömästi erittäin komea ja Helena Bonham-Carter ihan elementissään hutsahtavan piirakkakaupan tädin roolissaan. Leffan juoni oli kyllä ihan vinksahtanut satu, järkytyin hieman siitä kun Sweeney heitti Mrs. Lovettin valtavaan piirakkauuniin, eivätkä jälkeenpäin näkemäni painajaiset siis olleet ihme. Teatterissa menisi muitakin kivoja eläviä kuvia, jos vain saisi revittyä jostain aikaa niiden katseluun.

Olen kolunnut kirpputoreja niin yksin kuin Sonjankin kanssa ja saalistanut mm. Malibu Barbien vuodelta 1971 sekä sydänkuvioisia peltipurkkeja. Alun perin minun ja Sonjan piti mennä sunnuntaina myymään, mutta kun pöydät oli loppuunvarattu mentiinkin vain ostoksille. Sen jälkeen tehtiin Tatun kanssa hämmentävää -kuulemma thaimaalaista- perinneruokaa spam-sushia (!!!) eli teriyaki-kastikkeessa ja sokerissa paistettua nötköttiä käärittynä sushiriisiin ja norilevyyn. “Mielenkiintoisesta” konseptistaan huolimatta ruoka oli ihan huomattavan hyvää. Vaihdettiin Tatu Perttuun, jolle etsittiin asuntoja ostettavaksi Oikotieltä ja ylipuhuttiin sitä lähtemään kanssamme Tallinnaan kissanhakumatkalle. Sonjan ja Tatun kissa Bitti on nimittäin alun perin Virosta kotoisin ja yllättäen olivat Rekku Rescuet löytäneet Bitin veljen sieltä myös, se on nyt Tallinnassa kotihoidossa. Minun ja Sonjan mielestä oli ihan maailman paras idea lähteä Tallinnaan, Perttu saa kissan ja me tytöt päästään Day Spahan mutahoitoon. Yllättäen Perttu ei kauheasti lämmennyt, mutta asuntonäytön meidän valkkaamaan kämppään se kyllä lupasi buukata. Pieniä askelia…

Oma kissanhankintani edistyy siten, että silmät ja korvat ovat jatkuvasti avoinna. Haasteita tuo vaatimukseni sukupuolesta (tyttö) ja ulkonäöstä (norjalainen metsäkissa). Aitoa rotukissaa en luonnollisesti ole hankkimassa, kun ei minua näyttelyissäkäyttäminen kiinnosta ollenkaan. Äiti ehti jo hermostua puhelimessa ja väitti noin kärjistetysti, että käsissäni kissa kuolisi nälkään, se olisi aina heillä hoidossa, enkä minä ikinä kotona. Kiitin luottamuksesta ainoaa tytärtään kohtaan ja yritin perustella, että ikäisilläni ihmisillä on helposti leikki-ikäisiä lapsia, joten olisi onnellinen siitä että hankin vain kissan. Luulen että voisin soittaa aprillipäivän puhelun huomenna ja sanoa “en otakaan kissaa, olen raskaana ja laskettu aika on marraskuussa!!“, annan sen haukkoa henkeään jonkin aikaa ja sitten kysyn, joko se siunaa kissan. Olen yrittänyt puhua niitä jo ties kuinka kauan ottamaan maalle uutta kissaa sen rakastetun ja edesmenneen tilalle, mutta jostain syystä suhtautuvat ideaan nihkeästi. Ollaan äidin kanssa niin samanlaisia, että parhaimpina päivinä puhalletaan täydellisesti yhteen hiileen ja silloin kun ollaan eri mieltä runnotaan palikkatestissä tehokkaasti neliönmallista palaa kolmionmuotoiseen reikään.

Värjäsin tukan toffeenväriseksi Eevan avustuksella eilen, käytiin porukalla saunassa ja katsottiin leffaa kunnes nukahdin sohvalle. Luin salaa nuorten keskustelupalstaa netissä, neuvoivat syömään biotiinia kun kasvattaa hiuksiaan, joten hankin 330 tablettia mainittua tavaraa. Raportoin myöhemmin lähteekö tukka nopeaan kasvuun, vai oliko kaikki huijausta. Tänään ehdin jo kirjoittaa javalabran määrittelydokkarin aamukuudelta ja käydä hammaslääkärissä porattavana, nyt nyyhkin poski puuduksissa. Olen myös onnistunut kehittämään jostakin erittäin ilkeän yskän, jota yritän hoitaa Medipektin yskänlääketableteilla. Kun lisätään mukaan vielä hormonit, monivitamiinit ja kalaöljykapselit voisin varmaan samalla siirtyä kokonaan pilleripohjaiseen ruokavalioon.

Tänään on vuorossa ensimmäinen awif (a week in Finland) -ohjelma, johon pääsen ottamaan osaa. Sarjakuvajulkkareissa on luvattu kuohuviiniä. Suosittelen osallistumaan awifiin, vaikkei Solmukohtaan varsinaisesti tulisikaan, varsinkin jos ulkomaalaiset roolipelaajat/larppaajat kiinnostavat. Koko viikko on enemmän tai vähemmän pyhitetty solmukohtailulle ja perjantaina suuntaan sitten nenäni kohti kokoushotelli Kiljavanrantaa. Toivottavasti saan kaiken tarpeellisen hoidettua siihen mennessä, muka pitäisi jossain luennoilla ja töissä ja kokouksissa käydä. Pelkään myös maksani puolesta, raukkaparka on jäänyt keväällä ihan liian vähälle treenille, sen huomasi jo perjantaisella opiskelijamaisella iltapäiväkaljalla Puten ja Einarin kanssa, olin kahden tuopin jälkeen oikeasti nousuhumalassa.


Feb 25 2008

On siis kevät

Maanantaina istuin seiskan ratikassa matkalla keskustaan luennolle, aurinko häikäisi jopa suljettujen luomien läpi. Se lämmitti otsaani ja nenääni, pysäkeillä ovista tulvi sisään kevättuoksu. Sellainen hiekkapölyn, lämmön ja mullan yhdistelmä, joka tuo mieleen aina ensimmäiset kevätpäivät, joina viimein uskaltaa istua kalliolla ilman takkia, ostaa kevään ensimmäisen jätskin ja sitä syödessään alkaa kuin varkain suunnitella jo kesän festareita, mökkireissuja ja muinaismarkkinoita. Mikä ihana olotila! Huolestuttavaa tosin on se, ettei maaliskuu ole vielä alkanut…

Usko tulevaisuuteen selvästikin pitää ihmisen elossa, jotain tekemistä mainitulla kevätvalollakin saattaa olla asian kanssa. Olen toistaiseksi päässyt tyveneen mielentilaan opiskelujen suhteen, sunnuntaina häistä tultuani intouduin siivoamaan suurimman osan asunnosta ja tänään käytin merkittävän osan jäljelläolevasta rahasta sisustusliikkeen loppuunmyynnissä. Jotain tapahtumien merkittävyydestä kertonee, etten ole Pasilassa vielä kertaakaan tehnyt vastaavaa suursiivousta -ja muutin tänne sentään viime kesäkuussa. Vaaleanpunaisten Post-It-lappujen armeija on myös saatu pääosin kukistettua, php ei ole vielä kokonaan taipunut, mutta perjantaihin mennessä varmasti ainakin tarpeeksi projektikurssin läpäisemiseksi. Nyt lienee vain tyyntä myrskyn edellä, mutta en jaksa olla huolissani. Tänään tuli viimeinkin positiivinen tulos lähemmäs viisi viikkoa sitten tekemästäni matikantentistä. Sydäntäni jo pitkään puristanut käsi selvästi venyttelee jo sormia irrottaakseen otteensa.

Näen päiväunia norjalaisesta metsäkissasta ja asunnosta vanhassa kivikerrostalossa, jossa on jugendmaalaukset rappukäytävässä, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Lyhyemmällä tähtäimellä voisi kirjoittaa pari luentoesseetä, tehdä jo mainitun php-projektin loppuun ja paeta viikonlopuksi maaseudun rauhaan. Seuraavalla viikolla sitten käydä ahkeroimassa töissä ja tavata ihmisiä, joille ei triangelissani ole vain riittänyt aikaa. Viimeinen periodi pitäisi vielä lipastolla jaksaa painella lävitse, sen jälkeen alkaa kesä.